Rahastotietoa

Osakerahastot menettivät yli miljardi euroa pääomia

Kotimaisten osake- ja korkorahastojen kuukausittaiset nettomerkinnät

Kotimaiset osakerahastot korkorahastot nettomerkinnät toukokuu sijoittaminen

Lähde: Suomen Sijoitustutkimus Oy ja Finanssiala ry.

Rahastosijoittajien kasvava epävarmuus näkyi toukokuun pääomaliikkeissä.

Sijoittajat siirsivät massiivisella vyöryllä Suomeen rekisteröidyistä osakerahastoista pääomia käteiseen.

Suomeen rekisteröidyistä sijoitusrahastoista lunastettiin toukokuussa nettomääräisesti yhteensä 537 miljoonaa euroa, kertoo Finanssiala tiedotteessaan. Eniten varoja lunastettiin osakerahastoista, jotka menettivät yhteensä yli miljardi euroa pääomia.

Lyhyen koron rahastot puolestaan keräsivät 357 miljoonaa euroa. Tämä heijastaa osittain sitä, että osakerahastoista on siirretty varoja käteiskassoihin odottamaan epävarmuuden hälvenemistä. Pitkän koron rahastoihin sijoitettiin 103 miljoonaa euroa.

Kaikki osakerahastoluokat menettivät pääomia toukokuussa. Eniten varoja lunastettiin globaalisti sijoittavasta rahastoluokasta, lähes puoli miljardia euroa.

Pitkän koron rahastoista eniten uutta pääomaa sijoitettiin kehittyville markkinoille, yhteensä 104 miljoonaa euroa.

Osakerahastojen suuri lunastussumma saattaa kertoa sijoittajien kasvaneesta epävarmuudesta. Viime viikkoina huolena ovat olleet Italian ongelmat hallituksen muodostamisessa ja mahdollisen eurokriisin puhkeaminen uudelleen.

Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto on sitä mieltä, että Italia on selvästi vakavampi ongelma kuin Kreikka.

”Italian BKT on noin kymmenen kertaa suurempi kuin Kreikan. Italian valtion velan koko on yli 2 000 miljardia euroa, kun Kreikan valtion velka on runsaat 300 miljardia euroa.”

Italian euroero aiheuttaisi Murron mukaan niin suuren shokin koko eurojärjestelmälle, että se haastaisi jo koko eurojärjestelmän olemassaoloa.

Italian tilanteesta varoittaa myös Finanssialan johtava asiantuntija Elina Salminen.

”Italian tilanne on muistutus siitä, että pinnan alla kytee eurokriisin mahdollinen uusinta. Italiassa saatiin kuitenkin viime viikolla huomata, että markkinoiden palaute finanssipolitiikan höllentämiseen on välitön ja ankara. Suuren velkamäärän takia Italian valtiolla ei ole varaa korkojen nousuun, oli vallassa kuka tahansa”, summaa Salminen.

Lisäksi presidentti Trumpin päättämät tuontitullit ovat nostaneet huolia kauppasodasta Yhdysvaltojen ja sen kumppaneiden välillä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös