Yritysuutiset

Kivijalkakauppa on yhä Stockmannin riippakivi

Tavarataloketjun kivijalkakauppa on yhä pahemmin tappiolla.

Stockmann ylitti analyytikoiden toisen vuosineljänneksen tulosodotukset. Yhtiön oikaistu liikevoitto nousi 23,8 miljoonaan euroon, kun neljän analyytikon konsensusennuste odotti 19 miljoonan euron liikevoittoa. Vertailukaudella liikevoittoa kertyi 14,6 miljoonaa euroa.

Osakekohtainen tulos oli odotusten mukainen 0,09 euroa. Vertailukaudella luku oli -0,09 euroa. Konsernin liikevaihto oli 279 miljoonaa euroa ja pysyi jokseenkin viime vuoden 281 miljoonan euron tasolla.

Yhtiön ohjeistus loppuvuodelle pysyi ennallaan. Stockmann arvioi konsernin vuoden 2018 liikevaihdon olevan edellisvuoden tasolla. Oikaistun liikevoiton odotetaan paranevan vuonna 2018.

Huhti-kesäkuun valopilkku oli Lindex, joka kasvoi vahvasti uudistettujen kevät- ja kesämallistojen ansiosta, mikä lisäsi myyntiä kaikilla markkinoilla ja kaikissa kanavissa. Stockmannin toimitusjohtajan, Lauri Veijalaisen mukaan rankat mutta tarpeelliset kustannussäästöt alkavat myös tuottaa hedelmää. Myyntikate parani ja tästä johtuen oikaistu liiketulos kasvoi 8 miljoonalla eurolla.

Stockmann Retailin eli tavarataloliiketoiminnan vuosineljänneksen liikevaihto oli 104,7 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski neljä prosenttia johtuen myynnin laskusta Suomen tavarataloissa. Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihto laski 5,3 prosenttia verrattuna vuoteen 2017.

Tavarataloliiketoiminnan käyttökate painui 0,4 miljoonaa euroa pakkaselle, kun se vuosi sitten oli vielä niukasti 1,0 miljoonaa euroa plussalla. Vuosineljänneksen liiketulos oli 3,6 miljoonaa euroa tappiollinen.

Stockmannin tavarataloliiketoiminnassa huhtikuun Hullut Päivät -kampanja oli Veijalaisen mukaan menestys, mutta myynti hidastui toisen vuosineljänneksen loppua kohti. Veijalaisen mukaan yhtiön tavoitteenamme on kompensoida liikevaihdon lasku parantuneella myyntikatteella ja kustannussäästöillä vuoden 2018 aikana. Stockmann Retailin ei kuitenkaan odoteta saavuttavan positiivista liiketulosta koko vuoden osalta. Myynnin kasvuun tähtäävät digitaaliset hankkeet ovat myös käynnissä.

Handelsbanken kommentoi Stockmannin tulosta aamukatsauksessaan. Pankin mukaan vahva Lindex on iso helpotus Stockmannille. Paremmat volyymit, bruttomarginaali ja kustannusleikkaukset tukivat sen toisen kvartaalin lukuja. Tavaratalotoimintojen volyymit olivat kuitenkin Handelsbankenin mukaan erittäin heikot. Pankki oli odottanut Retail-yksiköltä pientä voittoa.

”Verkkokaupan laajeneminen tukee myyntiä, mutta kivijalkakaupalla menee heikosti, eikä käännettä ole näkyvissä”, pankki ennustaa.

Myös analyysitalo Inderes kiinnitti huomioita Retail-yksikön heikkoon tilaan.

”Jo viime kvartaalilla nähdyn rajun laskun jälkeen trendi on huolestuttava, kun huomioidaan kotimaan vahva kuluttajakysyntä ja se, että myyntikate laski samanaikaisesti 0,4 % (yhtiö joutunut turvautumaan alennuksiin). Olemme huolissamme laskeneesta myynnistä ja näkemyksemme mukaan yhtiön pitää kiihdyttää kulusäästöjään”, pääanalyytikko Sauli Vilén toteaa analyysissaan.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös