Markkinakommentit

Nordea suosittelee ”laajaa ylipainoa” kehittyvien maiden osakemarkkinoille

Nordean päästrategin mukaan maailmantalouden kasvuvauhti riittää ensi vuonnakin tukemaan osakekurssien nousua. Kasvun paras terä on kuitenkin jo tylsynyt.

Nordean päästrategin mukaan maailmantalouden kasvuvauhti riittää ensi vuonnakin tukemaan osakekurssien nousua. Kasvun paras terä on kuitenkin jo tylsynyt.

Pankin päästrategi Antti Saari arvio viikkokatsauksessaan, että ensi vuonna nähdäänkin luultavasti jonkin verran tätä vuotta vaisumpia kasvulukuja, vaikka tällä hetkellä virallisissa ennusteissa arvioidaan tämän vuotisen kasvutahdin jatkuvan.

”Teollisuusmaissa kasvu hidastuu jonkin verran, kun Yhdysvaltain veroalen vaikutukset alkavat hiipua ja kiristynyt rahapolitiikka alkaa purra. Kehittyvien maiden osalta voidaan nähdä jopa hieman elpymistä, jos Brasilia ja Intia onnistuvat selättämään haasteensa ja Kiinan elvytys laittaa jälleen lisävauhtia kasvuun”, Saari toteaa.

Päästrategin mukaan kasvun hidastuminen ei ole ongelma markkinoille, kunhan se on maltillista. Heilunta markkinoilla kuitenkin hänen mukaansa lisääntyy, kun sijoittajat arvuuttelevat, kuinka paljon tahti hidastuu.

”Sijoittajat ovat ehtineet murehtia rahapolitiikan kiristymistä jo vuodesta 2013, jolloin Yhdysvaltain keskuspankki Fed ilmoitti ensimmäisen kerran vähentävänsä setelielvytystahtiaan. Viime vuoden alusta rahapolitiikka on kuitenkin alkanut kiistatta kiristyä, mikä on myös osaltaan lisännyt sijoittajien epävarmuutta.”

Riittävän vahvan talouden ja kiristyvän rahapolitiikan köydenvedossa osakkeet puolustavat yhä paikkaansa, Saari uskoo.

”Odotamme ensi vuodelle normaalia noin viiden prosentin tuloskasvua. Jos muut perustekijät pitävät kutinsa, tämä riittää kohtalaisen hyviin osakemarkkinatuottoihin.”

Nordea suosittelee laajaa ylipainoa kehittyville osakemarkkinoille.

”Alueen osakkeet ovat kärsineet tänä vuonna Kiinaepävarmuudesta ja kauppasotapeloista. Perustekijät ja näkymät ensi vuodelle ovat kuitenkin kunnossa. Uskommekin, että markkinat ovat hinnoitelleet jo liian synkkää tulevaisuutta ja näemme alueella hyviä mahdollisuuksia”, Saari perustelee.

Länsi-Euroopan osakkeet pysyvät sen sijaan alipainossa. Suomi, Japani ja Pohjois-Amerikka ovat Nordean suosituksissa peruspainossa.

Nordea laskee myös riskiyrityslainat alipainoon korkosijoituksissa ja vastaavasti nostaa euroalueen valtionlainat ylipainoon.

”Arvioimme, että yritysten talousluottamuksen asteittainen hidastuminen sekä rahoitusolosuhteiden kiristyminen alkavat hiljalleen vähentää riskiyrityslainojen menestysedellytyksiä. Kokonaisuutena pidämme joukkolainat alipainossa suosituksissamme suhteessa osakkeisiin”, päästrategi toteaa.

Saaren mukaan luottoriskipitoiset sijoitukset ovat yleensä ensimmäisiä häviäjiä taloussuhdanteen kypsyessä ja korkojen noustessa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös