Asunnot ja kiinteistöt

Suomi asuntosijoittajan silmin

Suomessa on noin 30 asuntosijoittajalle kiinnostavaa paikkakuntaa.

Suomi jakautuu voimakkaasti. Valtaosa maamme kunnista kuihtuu tasaisen varmasti ja näkymää huomiseen ei ole. Kunnan/kaupungin kasvu on kriittinen tekijä asuntosijoituksen onnistumisen kannalta. Kasvu luo edellytyksiä kehitykselle, kysynnän kasvulle ja sitä kautta arvojen nousulle.

Tutkimalla kaupunkien väkimääriä, kasvua viimeisen viiden vuoden ajalta ja maantieteellistä sijaintia, päädyimme jakamaan periaatteellisesti asuntosijoittajalle kiinnostavat paikkakunnat alla olevaan neljään ryhmään:

1. Helsingin seutu

Itseoikeutetusta asuntosijoittajalle kiinnostavia paikkoja ovat pääkaupungin lisäksi Espoo ja Vantaa. Lisäksi listaa voidaan täydentää kymmenellä muulla paikkakunnalla, joita  ovat pääasiassa pk-seudun kehyskunnat, kuten Kirkkonummi, Kerava, Porvoo ja Järvenpää muutamia mainitaksemme.

2. Suuret kaupunkiseudut

Tampere, Oulu ja Turku ovat suomalaisista kaupungeista siinä kokoluokassa, että ne vetävät muassaan myös alueen ympäryskuntia ja siivittävät ne hyvään kasvuun. Esimerkiksi Tampereen seudulla Pirkkala, Kangasala ja Nokia ovat kiinnostavia vaihtoehtoja. Seutujen ympäryskuntiin olemme laskeneet kaikkiaan kahdeksan paikkakuntaa.

3. Kasvavat yliopistokaupungit

Jyväskylä, Kuopio, Joensuu, Lappeenranta, Vaasa ja Rovaniemi ovat alueellisesti ja osin myös kansallisesti merkittäviä yliopistokaupunkeja, joiden kasvu on toistaiseksi jatkunut. Yliopiston vaikutus kaupungin kehitykseen tuntuu olevan yllättävän merkittävä, vaikka korkeakoulutettu väki opintojensa päätyttyä valuu ensisijaisesti pääkaupunkiseudulle.

4. Kasvavat maakuntakeskukset

Lahti, Hämeenlinna, Seinäjoki ja Kokkola. Tämä joukko jäi suppeaksi. Muutamia ihan mukavan kokoisia kaupunkeja (muun muassa Pori ja Mikkeli) jäi pois miinusmerkkisen väestönkehityksen takia. Ei myöskään ole sanottua, että nämä kaikki pysyvät kelkassa mukana, sillä esimerkiksi Hämeenlinnassa on viiden vuoden jaksolla ollut myös miinusmerkkisiä väestömuutoksen vuosia, vaikka viiden vuoden keskiarvo onkin plussan puolella.

Mistä onnistunut asuntosijoitus syntyy?

Onnistunut asuntosijoitus on luonnollisesti paljon muutakin kuin pelkkä kaupungin valinta. Sijoittaja voi parantaa sijoituksensa tuottoa merkittävästi valitsemalla paikkakunnalta oikeat paikat, oikeanlaisen kohteen ja hoitamalla asuntosijoitusta järkevästi. Lisäksi on hyvä muistaa, että sijoitus kasvavaan kaupunkiin ei ole tae sijoituksen arvon suotuisalle kehitykselle, kuten käy ilmi esimerkiksi tästä tekstistä.

Tarkoituksellisesti emme kirjoittaneet listaan kaikkia reilua kolmeakymmentä paikkakuntaa. Asuntosijoittajalle on hyödyllistä itse oppia etsimään dataa. Tämäkin kaikki tieto on otettu Tilastokeskuksen sivuilta, josta löytyy mitä erilaisempaa tilastotietoa asumisesta ja asuntomarkkinoista ja vieläpä täysin maksutta!

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös