Kasvuosakkeet

Handelsbanken: Tieto on defensiivinen kasvutarina

Tieto osakekurssi osakkeet sijoittaminen pörssi it-osake

Tieto on hyvin asemoitunut mahdolliseen laskusuhdanteeseen.

Ohjelmisto- ja palveluyhtiö Tieto järjesti 29.11. pääomamarkkinapäivän tänään Espoossa. Yhtiön on vuonna 2016 julkistamastaan strategiasta lähtien keskittynyt datakeskeisten mahdollisuuksien hyödyntämiseen ja kiihdyttänyt investointejaan uusiin palveluihin ja kyvykkyyksiin.

”Datakeskeinen yhteiskunta sen tarjoamine mahdollisuuksineen on meille kaikille inspiroiva. Olemme Tiedossa tehneet valintoja, joiden pohjalta voimme tukea asiakkaitamme näiden uudistumisessa. Kehityksemme on ollut johdonmukaista ja samalla investoinneissamme painopiste on siirtynyt keskeisille alueille, kuten design, data, ohjelmistotuotteet ja pilvipalvelut. Tämä tarjoaa vakaan pohjan jatkaa arvonluontia sijoittajille,” sanoo toimitusjohtaja Kimmo Alkio.

Tieto vahvisti aiemmin julkistamansa taloudelliset tavoitteet. Yhtiö pyrkii kasvamaan markkinoita nopeammin IT-palveluissa ja saavuttamaan 10 prosentin raportoidun liikevoittomarginaalin (EBIT). Strategian julkistamisen jälkeen yhtiön kasvu on kiihtynyt noin neljään prosenttiin ja tämän lisäksi yhtiön kannattavuusparannus on jatkunut.

Tieto odottaa pohjoismaiden IT-markkinoiden kasvavan 1,5 – 3 prosentin vauhtia vuoteen 2020. Yhtiö piti tavoitteensa markkinoita kovemmasta kasvusta ennallaan Emerging Services -toimintojen vahvan kysynnän ansiosta.

Toinen positiivinen asia on Traditional Services -toiminnoissa tasainen kehitys, huomauttaa Handelsbanken aamukatsauksessaan. Traditional Services kattaa 40 prosenttia Tiedon liikevaihdosta.

Vaikka digitalisaatiotrendi on vahva, yksityisen sektorin kysyntää IT-palveluille ja ratkaisuille on vaikea Handelsbankenin mukaan ennustaa.

”Jos kysyntä siirtyy palveluihin, jotka parantavat kustannustehokkuutta, kuten bisnesprosessin ulkoistamiseen, voi Tieto olla hyvissä asemissa”, pankki arvioi.

Tieto on Handelsbankenin mielestä defensiivinen osake, eli sen markkina-arvo ei ole kovassa laskupaineessa, mikäli laskusuhdanne yllättää.

”Laskusuhdanteessa näemme vankkoja kasvumahdollisuuksia julkisella puolella, terveydenhuollossa ja hyvinvointialalla. Tiedolla on potentiaalia kasvaa eHealth –markkinoilla Suomen ulkopuolella sekä orgaanisesti että M&A -aktiviteetin kautta.”

Yhtiön pääomamarkkinapäivän jälkeen Handelsbanken suhtautuu hieman konservatiivisemmin Tiedon Business Consulting -toimintaan Ruotsissa ja Smart Utilitiesiin. Sen seurauksena pankki laski oikaistuja osakekohtaisten tuottojen ennusteita vuosille 2018 – 2020.

Handelsbanken näkee Tiedon osakkeessa kuitenkin edelleen osakkeella nousuvaraa. Osakkeen tavoitehinta on 29 euroa ja suositus on lisää.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös