Tutkija: Hyvinvointivaltio hidastaa naisten urakehitystä

Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa naiset osallistuvat hyvin työmarkkinoille, mutta he etenevät edelleen urillaan hitaasti, väittää ruotsalaistutkija.
Nima Sanandaji Nima Sanandaji
Naiset johtavissa tehtävissä vuonna 2017 talous työelämä

Esimerkiksi Baltian maissa ja Yhdysvalloissa johtajatason tehtävissä työskentelee suhteellisesti selvästi enemmän naisia kuin Pohjoismaissa yleisesti. Tiedot käyvät ilmi EVA Analyysista Lasikaton paradoksi.

Naisten hidas eteneminen Pohjoismaissa johtuu hyvinvointivaltion avokätisistä tuista, korkeista veroista ja julkisen sektorin heikoista työnteon kannustimista, ruotsalainen tutkija Nima Sanandaji arvioi.

Runsaat perhetuet johtavat siihen, että naiset työskentelevät keskimäärin miehiä vähemmän. Korkean verokiilan takia palveluita ei osteta yhtä paljon kodin ulkopuolelta kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Julkiset toimijat dominoivat hyvinvointipalveluita ja julkisella sektorilla kilpailu ja sitä kautta naisten palkkakehitys on heikompaa”, Sanandaji toteaa.

Ruotsi erottuu muista pohjoismaista naisjohtajien määrässä. Markkinauudistukset Ruotsissa ovat avanneet naisvaltaisia julkisen sektorin aloja kilpailulle ja yksityistäminen on nostanut naisten palkkoja.

Norjassa julkisomisteisten yhtiöiden ja pörssiyhtiöiden hallituksissa pitää olla vähintään 40 prosenttia naisia. Kiintiöillä ei ole ollut havaittavia vaikutuksia naisten uriin tai palkkatasa-arvoon.

Sanandajin mukaan Pohjoismaiden tulisi luottaa sääntelyä enemmän markkinavoimiin naisten tasa-arvon edistämiseksi työmarkkinoilla. Esimerkiksi kotitalousvähennyksen laajentaminen voisi edistää naisten mahdollisuuksia keskittyä uriinsa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Big Ben Lontoo Iso-Britannia

Ei sopimusta - Kova-Brexit tulee, vai tuleeko?

Seuraava artikkeli
sijoitussalkku hajauttaminen salkku sijoittaja aktiivinen osakerahasto

Miten osakesijoitukset kannattaa hajauttaa?