Sijoitusten hajauttaminen on yksi keskeisimpiä sijoittajan haasteita. Hajautusstrategioita löytyy moneen lähtöön.
Hajauttaminen on tunnetusti sijoittamisen ilmainen lounas. Sillä tarkoitetaan sitä, että hajauttamalla sijoittaja voi parantaa sijoitussalkkunsa tuotto-riski -suhdetta. Sijoittaja siis yksinkertaisesti valitsee erilaisia rahastoja ja omaisuuslajeja, joissa odotettu tuotto on mahdollisimman suuri suhteessa riskiin. Salkun riskitaso ja tuotto-odotus on sijoittajan riskinsietokyvyn mukainen.
Rahoitusteoriassa keskeinen hajauttamiseen liittyvä käsite on tehokas rintama. Harry Markowitz ja Bill Sharpe lanseerasivat käsitteen kuvaamaan sijoitussalkkua, joka muodostaa parhaan mahdollisen sijoitusportfolion tuoton ja riskin suhteen. Tuoton ja riskin suhde on siis optimaalinen, kun salkku sijaitsee niin sanotulla tehokkaiden salkkujen rintamalla.
Jokaisen sijoittajan ehkä tärkein tehtävä on pyrkiä allokoimaan sijoitusvaransa siten, että sijoitussalkun tuotto-riski -suhde on mahdollisimman lähellä tehokasta rintamaa.
Toisin kuin joskus luullaan, hajautus ei ole keino lisätuottojen hankkimiseen, vaan keino vähentää riskejä, toteavat sijoitusasiantuntijat Richard Bernstein ja Charles Rotblud. Hajautuksella vähennetään heidän mukaansa salkun tuottojen volatiliteettia eli tuoton vaihtelua.
Toinen väärinkäsitys on ajatella, että hajauttamisessa on kyse varojen kohdentamisesta useisiin sijoituskohteisiin. Bernsteinin ja Rotbludin mukaan tehokkaassa hajautuksessa ei ole kyse tästä. Oleellista sen sijaan on sijoituskohteiden välinen korrelaatio eli tuottojen riippuvuus. Sijoitussalkkuun on löydettävä omaisuuslajeja ja sijoituskohteita, joiden välinen korrelaatio on alhainen tai mieluiten negatiivinen.
Miten hajautus toteutetaan käytännössä?
Osakesijoittaja voi toteuttaa hajautuksen useilla eri tavoilla. Hän voi sijoittaa useisiin eri osakkeisiin, hajauttaa ostot ja myynnit ajallisesti, sijoittaa useille eri osakemarkkinoille ja lisäksi täydentää osakesalkkua muilla omaisuuslajeilla.
Monet sijoitusammattilaiset ovat sitä mieltä, että kaikkein tärkein hajautuksen muoto on hajautus eri omaisuuslajeihin. Tällöin puhutaan salkun allokaatiosta. Useiden tutkimusten mukaan allokaatio on merkittävimpiä sijoittajan tekemiä päätöksiä. Sijoittajan allokaatio selittää suurta osaa erilaisten sijoitussalkkujen tuotto- ja riskieroista.
Osakesijoittajan ei siis kannata välttämättä hajauttaa sijoituksiaan liian moneen eri osakkeeseen, vaan osakesalkkua on kenties järkevämpää täydentää muilla omaisuuslajeilla.
Yksi tavallisimpia sijoitusriskien hajauttamisen menetelmä on sijoitussalkun sisällön hajauttaminen osakkeisiin ja korkosijoituksiin. Esimerkiksi valtiolainat on mielletty hajautushyötyjä osakesalkkuun tuovana elementtinä.
Rahoitustutkija Hannu Kahra on sitä mieltä, että niin sanottu tangentti- eli markkinasalkku on ainoa optimaalinen riskipitoinen salkku keskivertosijoittajalle. Siinä on noin 60 prosenttia osakkeita ja 40 prosenttia korkosijoituksia ja se voidaan toteuttaa kahdella ETF-rahastolla. Osakemarkkinoita jäljitellään esimerkiksi kehittyneiden markkinoiden MSCI-indeksillä ja korkomarkkinoita G7-maiden valtion velkakirjojen indeksillä, Kahra neuvoo.
Korkosijoitusten hajautushyöty perustuu tietenkin oletukseen, että korkosijoitusten tuotot eivät korreloi osakkeiden tai osakeindeksien tuottojen kanssa. Parhaassa tapauksessa tuottoero on negatiivinen, eli kun osakkeet sukeltavat, korkosijoitukset tarjoavat positiivista tuottoa ja näin suojaavat salkun tuottoa osakkeiden karhumarkkinoilla.
Viime vuonna tämä korkohajautus on toiminut huonosti. Lähes koko vuoden 2018 korrelaatio S&P 500 -osakeindeksin ja USA:n pitkiä korkoja seuraavan ETF-rahaston välillä oli niukasti positiivinen, kertoo uutistoimisto Bloomberg. Korkosijoitusten tuotto on siis korreloinut positiivisesti osakeindeksin kanssa, eikä negatiivisesti niin kuin olisi toivottavaa hajautuksen kannalta.
Jyväskylän Yliopistoon tehty tutkimus vaihtoehtoisten sijoitusmuotojen käyttämisestä osana sijoitussalkkua puolestaan antaa ymmärtää, että vaihtoehtoisten sijoitusmuotojen, kuten kiinteistö- ja metsäsijoitusten, käyttäminen tuovat hajautushyötyjä ja parantavat salkun tuotto-riskisuhdetta hyvin monenlaisissa salkuissa.
Taktinen ja strateginen sijoitussalkku
Seligson & co -yhtiön toimitusjohtaja Ari Kaaro antaa käytännön esimerkin rahastosijoittajille sopivista hajautuksista.
”Jos sijoittajalla ei ole muita sijoituksia, niin yksi rationaalinen lähtökohta on varmasti se, että noudattelee suurin piirtein maailman eri alueiden markkinapainoja”, Kaaro toteaa Seligsonin sivuilla.
Tällöin Pohjois-Amerikan indeksirahastossa on 30 – 50 prosenttia salkun varoista, Euroopan indeksirahastossa 25-50 prosenttia, Aasian rahastossa 10 – 20 prosenttia, kehittyvillä markkinoilla 5 – 15 prosenttia ja Suomen markkinoilla maksimissaan 0 – 10 prosenttia.
Tällaisessa salkussa Kaaron mukaan maantieteellisen hajautuksen myötä saa sijoittaja samalla koko lailla maailmanmarkkinaa mukailevan toimialahajautuksen. Lisäksi salkkuun tulee myös sekä kasvu- että arvoyhtiöitä ja sekä syklisiä että defensiivisiä aloja.
Tosin Kaaron hajautusmallista puuttuu hajautus eri omaisuuslajeihin.
Yksi tapa hahmottaa sijoitussalkun hajauttamisen haaste on salkun jakaminen taktiseen ja strategiseen komponenttiin.
Salkun taktinen osa on se osa salkkua, jonka avulla sijoittaja toimii aktiivisesti markkinoilla. Sijoittaja etsii potentiaalisesti aliarvostettuja sijoituskohteita, tavoitteena markkinatuoton voittaminen. Tärkein tavoite strategisessa osassa salkkua on sen sijaan muodostaa sellainen sijoitussalkun omaisuuslajien jakauma, jossa on tasapaino odotetun riskin ja tuoton suhteen pitkällä aikavälillä.
Näiden allokointistrategioiden yhdistelmä on ydin-satelliittistrategia. Sijoitussalkun strateginen komponentti eli ydin muodostuu osakkeista, velkakirjoista tai rahastoista ja se käsittää yleensä 50-80 prosenttia sijoitussalkun arvosta. Ytimen sijoituskohteita ei muuteta usein.
Taktinen osa salkusta eli satelliitti on puolestaan se osa salkusta, joka sisältää esimerkiksi potentiaalisesti aliarvostettuja osakkeita tai muita sijoituskohteita, joihin liittyy merkittävä tuottopotentiaali mutta myös kovat riskit. Satelliittiosan sijoituksilla voidaan käydä aktiivisemmin kauppaa kuin ydinosan sijoituksilla.
