Yritysuutiset

Valtion sijoitusyhtiön osaketuotto rumasti pakkaselle – Nokia antoi pientä lohtua

Valtion omistaman Solidiumin osakeomistusten tuottokehitys kääntyi laskuun vuoden toisella puoliskolla.

Solidium Antti Mäkinen toimitusjohtaja valtion sijoitusyhtiö
Solidium Oy:n toimitusjohtaja Antti Mäkinen.

Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että sen osakeomistusten tuotto heinä-joulukuussa 2018 oli 16,9 prosenttia negatiivinen ja kalenterivuonna 2018 13,1 prosenttia negatiivinen.

Substanssiarvo laski katsauskauden aikana 1,4 miljardilla eurolla ja oli katsauskauden lopussa 6,6 miljardia euroa euroa. Laskuun vaikutti arvonmuutosten lisäksi 351 miljoonan euron voitonjako Suomen valtiolle.

Solidiumin toimitusjohtaja Antti Mäkinen kuvailee kokonaisuudessaan kalenterivuovuotta 2018 jäi tuottomielessä heikoksi.

”Solidiumin osakeomistusten tuotto vuoden alusta syyskuun loppuun oli vielä 5,9 %, kunnes osakemarkkinat kääntyivät poikkeuksellisen rajuun laskuun vuoden viimeisellä neljänneksellä. Rahapolitiikan kiristyminen, kauppasota, sekä poliittiset huolet etenkin Euroopassa hermostuttivat sijoittajia ja painoivat osakekurssit laskuun ympäri maailman (Q4/2018: OMXH Cap -14,4 %, Euro STOXX 600 -11,9 % ja S&P 500 -14,0 %)”, Mäkinen toteaa.

Mäkisen mukaan markkinoiden laskun myötä katsauskaudella heinä-joulukuun aikana vain Valmetin ja Nokian tuotot jäivät positiiviseksi. Erityisesti Nokian tuotto oli vuoden aikana erinomainen. Heikoiten tuottivat Outokumpu ja Outotec, joista etenkin Outotecin osakekurssi laski voimakkaasti projekteihin liittyvien ongelmien johdosta.

Vaikeasta pörssivuodesta huolimatta Solidium uskoo kuluvan tilikauden osinkotuottojensa kasvavan viime vuoden 362 miljoonasta eurosta 372 miljoonaan euroon pohjautuen analyytikoiden yhtiökohtaisiin ennusteisiin.

”Katsauskauden aikana olemme hyödyntäneet vahvaa tasettamme, ja lisänneet osuuttamme Konecranesissa sekä Nokiassa. Osakkeiden hankintojen myötä Solidiumin omistusosuus Konecranesissa nousi 6,2 prosentista 7,4 prosenttiin, ja Nokiassa 3,3 prosentista 3,7 prosenttiin”, Mäkinen toteaa.

Solidiumin kaikkien omistusten (osake- ja rahamarkkinasijoitukset) arvo oli 6 995 miljoonaa euroa vuoden 2018 lopussa, kun edellisvuoden lopussa omistusten arvo oli 8 847 miljoonaa euroa.

Viime vuoden heinä-joulukuun aikana Solidium hankki Konecranes osakkeita 29 miljoonalla eurolla ja Nokian osakkeita 95 miljoonalla eurolla. Osakkeiden hankinnan jälkeen Solidiumin omistusosuus Konecranesissa nousi 6,2 prosentista 7,4 prosenttiin, ja Nokiassa 3,3 prosentista 3,7 prosenttiin.

Lue myös: Rahoituksen professori ihmettelee Solidiumin Nokia-kauppoja

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös