Talouden trendit

Synkkä ennuste aluekehityksestä: Vain kolme aitoa kasvukeskusta

Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme aitoa kasvuseutua, ennustetaan tuoreessa alueellisessa väestöennusteessa.

Ennusteen mukaan pääkaupunkiseudun väestö kasvaa 270 000 asukkaalla vuoteen 2040. Samaan aikaan koko maan kasvu jää vajaaseen 90 000:een eli pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Suomen väki vähenee 180 000 asukkaalla.

Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI on laskenut väestötutkija Timo Aron johdolla ajankohtaisen ennusteen alueelliseksi väestökehitykseksi 10 keskeiselle kasvuseudulle ympäri Suomea. Ennuste ulottuu vuoteen 2040. Väestöennusteen tilaajat ovat Hypo, Kuntarahoitus, RAKLI ja ympäristöministeriö.

Vain kolme aluetta on tulevaisuudessa aitoja kasvukeskuksia, ennusteessa povataan. Selkeää kasvua nähtäisiin Helsingin lisäksi vain Tampereen ja Turun seuduilla.

Maltillista kasvua ennuste osoittaa vielä Oulun ja Jyväskylän seuduille ja pientä Kuopioon, mutta niissäkin väestönkasvu kääntyy laskuun 2030-luvun puolivälissä.

Aluekehitys kääntyy pois kasvu-uralta ennusteen mukaan kaikkialla Suomessa 2030-luvulla lukuun ottamatta Helsingin, Tampereen ja Turun seutuja.

Ennusteeseen on huomioitu paljon huomiota julkisuudessa saanut vuoden 2015 jälkeen tapahtunut syntyvyyden romahdus ja sen aiheuttamat kerrannaisvaikutukset. Lapsia syntyy nyt selvästi aiempaa vähemmän, joten sekä maan sisäinen että ulkomailta tuleva muuttoliike korostuvat väestönkehityksessä.

Mielenkiintoista ennusteessa on se, että keskuskaupunkien ympärillä väestön kasvukehä ulottuu enää vain yksittäisiin kehyskuntiin koko seudun sijaan. Ihmiset muuttavat siis odotettuakin enemmän kaupunkien keskustoihin jopa niin, että ydinkeskustojen ulkopuolella nähdään alueiden supistumista, väestöennusteessa väitetään.

10 suurimman kaupunkiseudun työikäisten määrä kasvaa yhteensä noin 160 000 hengellä ja vähenee muualla maassa noin 250 000 hengellä. Työikäisten kasvu keskittyy Suomen kasvukolmioon eli Helsingin, Tampereen ja Turun seuduille.

Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus näyttää havainnollisesti Twitterissä julkaisemansa karttakuvan avulla, kuinka pienille alueille väestönkasvu jo viime vuonna keskittyi. Mikäli väestöennuste pitää paikkansa, kutistuu kasvavien alueiden määrä vielä entisestään.

”Karu kartta! Suurin osa Suomea kutistuu jo, eikä todellisia kasvukeskuksia ole useita. Väestökehitys kääntyy koko maassa kohta miinukselle Tilastokeskuksen ennusteen mukaan. Alueellinen kehitys kuitenkin keskeinen asuntomarkkinoille ja paikalliselle taloudelle”, Brotherus kirjoittaa twiitissään.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös