Kumppaniblogit

Otetaan Suomi-arpa rahapelien rinnalle

Valtion rahapelimonopoli Veikkaus pitää parhaina asiakkainaan niitä, jotka häviävät keskimäärin 700 euroa kuukaudessa. Jos saman summan laittaisi joka kuukausi rahastoon, se tuottaisi kymmenessä vuodessa yli 110 000 euroa viiden prosentin tuotolla.

Veikkauksen parhaat asiakkaat ovat itsensä pahimpia vihollisia tuhoamalla taloudellisen tulevaisuutensa. Veikkaus sijoittaa automaatteja kaikkein haavoittuvimpien pelaajien eli peliriippuvaisten, pienituloisten, työttömien ja eläkeläisten ulottuville. Pelikoneita on eniten pienituloisten asuinalueilla.

Veikkauksen strategiasta kirjoittaneen Talouselämän mukaan Veikkauksen tavoitteena on entisestään kasvattaa tai vähintäänkin pitää kiinni pelaajien häviöistä. Valtionyhtiö toimii nyt kuin huumekauppias, joka asiakkaan koukkuun saatuaan myy sille koko ajan lisää.

Toisinkin voisi vastuullinen peliyhtiö toimia, mutta pelihaittojen vähentäminen vaatii innovaatioita.

Yksi ajatus tuli mieleen. Pohdimme sitä joskus 1990-luvun alussa edesmenneen taloustoimittaja Risto Johnsonin kanssa. Suomi oli silloin lähellä ajautua Kansainvälisen valuuttarahaston ohjaukseen ja tarvitsi kipeästi rahaa.

Ideoimme raha-arvan, jossa päävoittona olisi ollut useamman vuoden verovapaus. Näin hyvätuloisetkin olisi saatu mukaan rahapeleihin. Arpajaistuotot olisivat menneet valtion budjettivajeen paikkaamiseen, mutta emme silloin saaneet valtiovaltaa innostumaan asiasta.

Vanhaa ideaa voisi nyt jalostaa pidemmälle. Veikkauksen uusi tuote olisi Suomi-arpa, jonka hinnasta 10 prosenttia käytettäisiin esimerkiksi vanhustenhoitoon ja 90 prosenttia palautettaisiin kolmen prosentin vuosikorolla pelaajille kolmen vuoden kuluttua. Lisäksi kaikkien arvan lunastaneiden kesken arvottaisiin kuukausittain miljoonan euron voitto.

Näin kaikki peliriippuvaiset pystyisivät tyydyttämään pelihimoaan turvallisesti, koska yli 90 prosenttia pääomasta säilyisi takuuvarmasti. Samalla suomalaiset saattaisivat oppia tapoja sijoittaa ja säästää.

Jään odottamaan kotimaista hyvinvointia tukevan Suomi-arvan ilmestymistä Veikkauksen pelivalikoimaan.

Artikkeli on alun perin julkaistu Talouden tulkki -sivustolla 11.2.2019.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös