Oma talous

Kysely: Joka toisen kotitalouden taloustilanne heikkenee lapsen syntymän vuoksi

Nordean teettämän kyselyn mukaan lapsen syntymällä on vaikutuksia perheiden talouteen.

Nordean lapsiperhekyselyn mukaan lapsen syntymällä on vaikutuksia perheiden taloustilanteeseen ja asumismenoista suoriutumiseen.

Puolet pienten lasten vanhemmista ilmoitti, että lapsen syntymä heikensi perheen taloustilannetta ainakin hieman. Joka kymmenennellä lapsen syntymä heikensi taloustilannetta paljon.

“Lapsen syntymä on merkittävä muutos, jolla on myös taloudellisia vaikutuksia. Lapsen syntymä samanaikaisesti kasvattaa perheiden menoja ja pienentää tuloja. Onneksi nämä muutokset ovat ennakoitavissa, mikä näkyi myös kyselyssämme. Suurimmalla osalla taloustilanteen muutos lapsen syntymän myötä vastasi ennakko-odotuksia ja vain joka kuudennella taloustilanne heikkeni odotuksia enemmän”, Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen kommentoi.

Lapsen syntymällä on vaikutuksia myös asumismenoista suoriutumiseen. Joka kolmas pienen lapsen vanhempi koki, että lapsen syntymän myötä asumismenoista selviytymisestä tuli hieman vaikeampaa.

Vain harva (7 %) koki, että asumismenoista selviytymisestä tuli lapsen syntymän myötä paljon vaikeampaa. Vuokra-asunnossa asuvilla lapsen syntymän vaikutus asumismenoista selviytymiseen oli suurempi kuin omistusasunnossa asuvilla.

“Ero omistusasujien ja vuokra-asujien asumismenovaikutusten välillä ei selity pelkästään erilaisilla tulotasoilla. Uskon, että erot johtuvat myös siitä, että omistusasujilla on vuokra-asujia helpompaa sopeuttaa asumismenojaan. Joka neljäs asuntovelallinen ilmoittikin kyselyssä ottaneensa asuntolainaansa lyhennysvapaata lapsen syntymän takia”, Olli Kärkkäinen kertoo.

“Lyhennysvapailla Suomessa helpotetaan taloutta elämänmuutostilanteissa, niin iloisissa kuin vaikeissakin. Lapsen syntymä, avioero, opintovapaa ja työttömyys lienevät pääsyyt”, sanoo Nordea Kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Tom Miller.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös