Antti Rinteen hallitusohjelmassa asetettiin tavoitteeksi ottaa käyttöön erityisesti taloyhtiöille suunnattu energia-avustusjärjestelmä, jolla tuetaan energiatehokkuuden parantamiseen sekä älykkääseen ja joustavaan energiankulutukseen tähtääviä toimenpiteitä.
Energia-avustus on nyt toteutumassa, sillä ympäristöministeriö kertoo tiedotteessaan, että energiatehokasta asumista edistetään varaamalla erityisesti asuinkerrostalojen energiaremonttien tukemiseen 20 miljoonaa euroa vuonna 2020 ja kokonaisuudessaan 100 miljoonaa vuosina 2020-2022 yhteensä. Aiheesta kertoi myös Talouselämä.
Energia-avustuksia voivat saada sekä vapaarahoitteiset että ARA-rahoitteiset talot. Sähköautojen latausinfran lisäämiseen varattu määräraha yli kolminkertaistetaan.
Tuen yksityiskohdat ovat vielä valmistelussa. Avustus on osa askelia kohti hiilineutraalia Suomea vuonna 2035.
”Suomi ottaa tärkeitä askeleita polulla kohti hiilineutraaliutta vuonna 2035. Tässä maailman ajassa ei pidä enää lämmittää harakoille eikä odotella, että liikenne sähköistyisi ilman, että sähköautojen käyttöönotto tehdään mahdollisimman helpoksi”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.
Isännöintiliitto kertoo puolestaan tiedotteessaan, että asuinrakennusten ja asuntojen korjausavustuksia säätelevään lakiin suunnitellaan muutoksia.
Lakiuudistus antaisi taloyhtiöille mahdollisuuden hakea avustusta kosteus- ja mikrobivaurioituneiden ja muutoin sisäilmaongelmaisten asuntojen ja asuinrakennusten kuntotutkimuksiin ja perusparannussuunnitelmiin.
Isännöintiliiton mukaan avustuksia myönnettäisiin sekä asuinrakennuksen omistavalle yhteisölle että luonnolliselle henkilölle.
Isännöintiliitolta pyydettiin lausuntoa hallituksen esityksestä. Liitto korosti lausunnossaan suunnitelmallisen kiinteistönpidon merkitystä rakennuskannan laadun ylläpitämisessä.