Yritysuutiset

Näin koronavirus vaikuttaa Koneeseen – Q1 tulee olemaan vaikea

Tiistaina Finlandia-talolla järjestetyssä Koneen yhtiökokouksessa ajankohtaiset aiheet puhuttivat koronaviruksen johdolla.

Menneellä viikolla koronavirus ja sen vaikutukset ovat nousseet selvästi puhutuimmaksi aiheeksi talouden ympärillä. Alkuviikosta osakkeet rallattelivat viruksen myötä selvään laskuun.

Osakkeiden laskeminen ei johdu ainoastaan koronaviruksen ympärillä liikkuvasta paniikista, vaan toimet viruksen kukistamiseksi ovat kovia ja ne vaikuttavat monien yhtiöiden liiketoimintaan.

Suomalainen hissivalmistaja Kone tulee olemaan yksi yhtiö, johon koronavirus vaikuttaa rankasti. Koronaviruksen vaikutuksia käytiin läpi Koneen yhtiökokouksessa helmikuun viimeisenä tiistaina.

Koronavirus on jo tällä hetkellä vaikuttanut Koneen toimintaan monella tavalla. Näistä vaikutuksista suurin oli Koneen Kiinan tehtaan pysähtyminen viikoksi vuoden alussa, kun työntekijöiden turvallisuuden vuoksi lomia pidennettiin viikolla. Samalla tehtaan ylösajo seisokin jälkeen kesti tavanomaista pidempään.

Kone on myös rajoittanut henkilöstönsä matkustamista Kiinaan ja sen sisällä. Tällä hetkellä ei esimerkiksi Suomesta lennetä lainkaan Kiinaan, sillä pitkät karanteenit tekevät matkoista kannattamattomia.

Tämä ei kuitenkaan haittaa Koneen toimintaa merkittävästi, sillä yhtiö on siirtynyt jo pitkään ennen virusepidemiaa käyttämään etäyhteyksiä, joiden avulla palaverit voidaan käydä ilman matkustamista.

Koronavirus tulee vaikuttamaan yhtiön mukaan merkittävästi Koneen ensimmäisen kvartaalin tulokseen, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole vielä annettu tulosvaroituksia.

Vaikka tällä hetkellä Koneen tehtaat Kiinassa pyörivätkin, ongelmia riittää yhä. Monen asiakkaan työmaat seisovat tällä hetkellä erilaisista syistä, mikä vaikeuttaa suunnitelmia.

Lisäksi logistiikan ongelmat nousivat esille yhtiökokouksessa. Koska liikkumista Kiinassa on rajoitettu, esimerkiksi kuorma-autot eivät voi ylittää provinssien rajojen yli kuten tavallista. Tämä vaikeuttaa hissien ja liukuportaiden toimittamista kohteisiinsa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös