Osakeanalyysit

Handelsbankenilta edelleen ostosuositus pakkausvalmistaja Huhtamäen osakkeelle

Huhtamäen massiivinen myyntivolyymin pudotus koronaviruksen vuoksi on jo hinnoiteltu osakkeeseen, pankki arvioi.

Kuten moni muukin yhtiö, on pakkausvalmistaja Huhtamäki menettänyt koronakriisissä ison osan markkina-arvostaan. 14. helmikuuta jälkeen on yhtiön osakekurssista sulanut yli 37 prosenttia.

Vielä ennen koronakriisin aiheuttamaa osakepaniikkia yhtiö julkaisi 13.12. arvion tämän vuoden näkymistä. Tuolloin yhtiö odotti konsernin liiketoimintaedellytysten säilyvän suhteellisen vakaina vuonna 2020.

Eilen Huhtamäki antoi kuitenkin tulosvaroituksen koronapandemian vuoksi.

Yhtiö on mukaan pandemia aiheuttaa häiriöitä Huhtamäen liiketoimintaedellytyksissä maailmanlaajuisesti ja noutoruokapakkausten kysyntä on merkittävästi heikentynyt. Tilanteen nopeasti heikennyttyä yhtiö päätti perua 13.2.2020 julkaisemansa näkymät vuodelle 2020.

Huhtamäen mukaan viranomaisten useissa maissa antamat määräykset ja rajoitteet viruksen leviämisen estämiseksi ovat vähentäneet pikaruokaravintoloiden kävijämäärää ja kuluttajien liikkumista. Elintarvikepakkausten kysynnän kasvu voi kuitenkin mahdollisesti osin lieventää noutoruokapakkausten kysynnän heikkenemisen vaikutuksia. Elintarvikepakkausten osuus Huhtamäen liiketoiminnasta on yli 50 prosenttia.

Huhtamäki kertoi päivittävänsä näkymänsä, kun liiketoimintaympäristön muutosten vaikutukset sen liiketoiminnan edellytyksiin voidaan arvioida luotettavasti.

Handelsbankenilta löytyy silti uskoa pakkausvalmistajaan. Pankki arvioi aamukatsauksessaan, että Huhtamäen ainutlaatuinen markkina-asema tukee yhtiötä pakkausmarkkinoiden kasvaessa kehittyvillä markkinoilla pitkällä aikavälillä.

”Uskomme, että yhtiön tase ja kyky luoda kassavirtaa antavat vauhtia kasvuun ja tuoteinnovaatioiden tekemiseen”, Pankki toteaa.

Koronaviruspandemia vahingoittaa Handelsbankenin mukaan kuitenkin Huhtamäen volyymikehitystä. Volyymien lasku on jo hinnoiteltuna osakkeeseen, pankki uskoo.

Lisäksi ruokapakkauksien kysyntä on kaikesta huolimatta pankin mukaan melko defensiivistä.

”Suurin osa pandemia vaikutuksista Huhtamäkeen tulee siitä, että yhtiön liikevaihdosta 40 prosenttia tulee noutoruokasegmentistä, joka kärsii myös ravintoloiden sulkemisista. Ruoan kotiinkuljetukset kyllä lisääntyvät, mutta on todennäköistä, että volyymien lasku on tulevina kuukausina kymmenien prosenttien luokkaa.”

Handelsbanken säilyttää edelleen Huhtamäen osakkeen ostosuosituksen, mutta laski tavoitehintaa selvästi 36 euroon aiemmasta 47 eurosta. Lisäksi pankki laski Huhtamäen osakekohtaisten tulosten ennusteita 16 prosenttia tälle vuodelle ja 11 prosenttia ensi vuodelle.

Kommentoi
Ylös
>