Sijoitusuutiset

USA:n massiivinen kahden biljoonan dollarin elvytyspaketti toteutuu

Osakemarkkinat villiintyivät jo eilen jättimäisestä tukipaketista, joka näyttää nyt toteutuvan.

Yhdysvalloissa valkoinen talo ja kongressi on vihdoin pääsemässä ratkaisuun jättimäisestä elvytyspaketista, jonka suuruus on peräti kaksi biljoonaa dollaria eli 2000 miljardia.

Varhain keskiviikkona paikallista aikaa USA:n senaatin republikaanien ja demokraattien sekä Valkoisen talon välisissä neuvotteluissa päästiin sopuun. Paketti ei ole vielä kuitenkaan saanut senaatin hyväksyntää, mutta sen odotetaan tapahtuvan nopeasti.

Elvytyspaketin avulla USA pyrkii lieventämään koronakriisin negatiivisia vaikutuksia maan talouteen.

Elvytyspaketissa USA:n kansalaisille maksetaan suoraan tukia. Yritykset saavat lainoja, joita niiden ei tarvitse maksaa takaisin, mikäli ne jatkavat työntekijöidensä palkanmaksua. Tällä toimenpiteellä pyritään estämään maailman suurimman talouden ajautuminen massatyöttömyyteen.

Vielä vahvistamattomien mediatietojen mukaan Yhdysvaltojenkansalaisille jaettava 250 miljardia koostuu suorista maksuista. Useat amerikkalaiset saavat valtiolta peräti 1 200 dollarin sekin.

Yhdysvaltojen senaatti äänesti sunnuntaiyönä Suomen aikaa USA:n presidentti Donald Trumpin esittämästä koronakriisin elvytyspaketista. Paketin suuruus oli tähtitieteellisen suuri, yli kaksi biljoonaa dollaria eli kaksi tuhatta miljardia.

Trumpin elvytyspaketti vastaa kymmentä prosenttia Yhdysvaltain tavara- ja palvelutuotannon arvosta.

Vielä sunnuntaina Senaatin äänestystulos meni tasan 47-47. Senaatin vähemmistönä olevat demokraatit hylkäsivät tuolloin tukipaketin. USA:n valtapuolueet, demokraatit ja republikaanit, ovat olleet erimieltä tukipaketin kohdentamisesta.

Maanantaina USA:n keskuspankki Fed ilmoitti historiallisesta linjauksesta, jossa se jatkaa arvopapereiden ostamista ennalta määrittelemättömällä summalla. Fed ei nyt siis rajoita ostoja johonkin tiettyyn dollarimäärään kuten aiemmin, vaan nyt se aikoo ostaa arvopapereita niin paljon, kuin on tarpeellista markkinoiden, rahoitusolosuhteiden ja talouden kannalta.

Fed aikoo ostaa kiinteistövakuudellisia velkakirjoja (mortgage-packed securities) sekä pienen luottotappioriskin arvopapereita eli niin sanottuja investment-grade -tason velkakirjoja. Se aikoo myöntää lainoja pienyrityksille ja tukea luotonantoa myös isommille yrityksille, osavaltioille ja paikallishallinnolle.

Eilen osakekurssit nousivat rajusti sijoittajien odottaessa 2000 miljardin tukipaketin toteutumista. S&P 500 –osakeindeksi nousi eilen peräti 9,4 prosenttia ja Nasdaq 8,1 prosenttia. Tänään indeksifutuurit jatkavat nousuaan maltillisesti.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös