Talouden trendit

Suomalaisen startup-yrityksen koronatestia tutkitaan eri puolilla maailmaa

Aalto-yliopistosta lähtöisin olevan start-up yritys XFold Imaging tekee parhaillaan yhteistyötä useiden eri maiden yliopistojen tiedeyhteisöjen kanssa koronaviruskriisin ratkaisemiseksi.

Yrityksen kehittämää nanopinnoitettua lasilevyä hyödynnetään mikroskooppien antaman kuvan tarkkuuden parantamiseen monin kymmenkertaiseksi nykyisestä. Tämä mahdollistaa puolestaan koronaviruksen tunnistamisen aikaisemmassa vaiheessa sekä viruksen diagnosoimisen verestä, joka myös nopeuttaa diagnosointiprosessia.

”Muutamat pilottimme muun muassa Stanfordin Yliopistossa aloittivat virustutkimustyön teknologiallamme ja sen jälkeen olemme huomanneet teknologiamme soveltuvan hyvin niin korona­-diagnoosi sovelluksiin, kuin koronan vastaiseen lääkekehityksen. Koronanäytteet, otettiin ne sitten verestä tai nenä/nielunäytteistä, diagnosoidaan yleensä joko mikroskoopeille tai erilaisilla reagensseille.  Me taas voimme rakentaa nanopinnoitteemme käytettävään laitteistoon tai lasialustoihin, joihin näytteet laitetaan. Tällä pienellä muutoksella voidaan tarkemmin ja aikaisemmassa vaiheessa havaita niin virusta kantavat näytteet kuin kokeiltavien lääkkeiden vaikuttavuus. Mitään muutoksia käytettävään laitteistoon tai työprosessiin ei tarvita”, XFold Imaginingin toimitusjohtaja Timo Jäntti kertoo.

Tällä hetkellä XFold Imaging Oy:n teknologiaa testataan Suomessa Helsingin yliopistossa, Viikin Biocenterissä ja Meilahdessa Biomedicumissa. Lisäksi yrityksellä on nyt pilotteja Yliopistojen tiedeyhteisöissä muun muassa Japanin Okinawassa, USA:n Stanfordissa ja Bostonissa sekä Belgiassa, Ranskassa ja Tanskassa.

”Nyt meidän toiveemme ja tavoitteemme on mahdollistaa, että voisimme viedä nanoteknologiamme kaikkiin koronaa tutkiviin tiederyhmiin ja mahdollistaa heidän nopeampi onnistuminen niin koronadiagnostiikan kuin koronan vastaisen lääkekehitystyön nopeuttamisen osalta”, Jäntti toteaa.

Monia käyttömahdollisuuksia

Aalto Startup Centeristä ponnistanut yritys työllistää tällä hetkellä suoraan kolme henkilöä ja tekee aktiivista kehitystyötä sidosryhmiensä kanssa ympäri maailmaa. Muun muassa Business Finlandin ja Butterfly Venturesin rahoittaman yrityksen teknologialla on tulevaisuudessa monia erilaisia käyttömahdollisuuksia.

”Kyse on tietyllä tavalla signaalin vahvistamisesta ja meillä on alustavia kyselyitä ollut esimerkiksi erilaisten kaasusensorien ja radiosignaalien parantamisessa. Avaruusteknologian osalta voimme esimerkiksi mahdollistaa saman sensoritarkkuuden huomattavasti pienemmällä energian kulutuksella”, Jäntti luettelee.

”Mutta jos saamme lasilevymme vaikkapa kaikkiin maailman köyhiin maihin, niin vain tällä lasin muutokselle nostamme köyhien maiden terveydenhuollon laboratorioiden kyvykkyyden vastaamaan länsimaita”, hän jatkaa.

Tällä hetkellä XFold Imaginingin fokus on kuitenkin tiukasti koronan vastaisen taistelun auttamisessa

”Tavoite nyt on mahdollisimman laajasti antaa osaamisemme koronan vastaisen diagnostiikan ja lääkekehityksen käyttöön. Ja osana sitä mielellämme tekisimme kumppanisopimuksia lääkeyhtiöiden tai diagnostiikka yhtiöiden kanssa tai saisimme mukaan sellaisen sijoittajan, jolla olisi intressi entisestään nopeuttaa laajamittaista kansainvälistymistä ja teknologian hyödyntämistä”, Jäntti linjaa.

Aalto-yliopistolla merkittävä rooli

XFold Imaging on yksi yrityksistä, jonka Aalto-yliopiston ylläpitämän yrityskiihdyttämö Aalto Startup Centerin on auttanut alkuun. Kiihdyttämö tarjoaa suojateilleen Aalto-Yliopiston poikkitieteellistä osaamista muotoilusta, liiketoiminnasta ja teknologiasta sekä myös verkostoja.

Timo Jäntti näkee Startup Centerin tarjoaman avun suurena apuna yrityksensä alkutaipaleella.

”Aalto startup centerin kautta saatiin hyvät puitteet käynnistää yritystoimintaa ja mahdollisuuden hyödyntää olemassa olevaa verkostoa oikeiden asioiden tekemiseen kerralla oikein. Ettei jokaiseen kiveen tarvitse itse kompastua. Heidän mukaansa lähteminen oli yksi parhaista päätöksistä tähän asti”, Jäntti kiittelee.

”On ilo saada nähdä ja auttaa lupaavia yrityksiä ja yrittäjiä pääsemään alkuun urallaan. Se on meille todella tärkeää. XFold Imaging on myös esimerkki, kuinka panostamalla teknologiaan tulemme selättämään sekä tämän nykyisen kriisin, että ratkaisemaan tulevia. Aalto Startup Center haluaa olla tässä ehdottomasti mukana eturintamassa omalla panoksellaan”, Aalto Startup Centerin markkinointi ja viestintäasiantuntija Päivi Meros toteaa.

Aalto Startup Center on yrityskiihdyttämö korkeintaan kolmen vuoden ikäisille ja erityisesti teknologian alan startup-yrityksille. Kiihdyttämö hyödyntää Aalto-yliopiston tarjoamaa poikkitieteellistä osaamista muotoilusta, liiketoiminnasta ja teknologiasta sekä yliopiston osaamista ja verkostoja.

Kiihdyttämössä on mukana on yrityksiä sekä Aallosta että sen ulkopuolelta ja kiihdyttämössä luodaan liiketoiminta myös tutkimukseen perustuvista projekteista. Tällä hetkellä Aalto Startup Centerissä on noin 40 yritystä, joista 10 toimii avaruusteknologiaan erikoistuneen ja Aalto Startup Centeriin kuuluvan Esa Bic Finlandin alla.

Kommentoi
Ylös
>