Kullan hintaa tukevat nyt useat tekijät, uskoo jättipankki Goldman Sachs.
Kullan hinta jatkaa nousuaan. Jalometallin hinta on noussut jo 1755 dollariin unssilta. Markkinanoteeraus on korkein sitten vuoden 2012 ja hinta on noussut yli 15 prosenttia tänä vuonna.
Eikä nousu jää tähän, mikäli on uskominen jättipankki Goldman Sachsia. Pankki nimittäin ennustaa kullan hinnan nousevan 2000 dollariin unssilta seuraavan 12 kuukauden aikana. Aiemmin pankki oli ennustanut 12 kuukauden ennusteekseen 1800 dollaria.
Kullan hintaa tukee alhainen reaalikorko ja sijoittajien huolet heikkenevästä dollarista koronakriisin vuoksi, Goldman Sachs arvioi. Lisäksi kullan investointikysyntä kasvaa yleensä talouksien toipumisen alkuvaiheessa.
Kullan hintakehitys riippuu Goldman Sachsin mukaan inflaatiokehityksestä. Tuoreimmassa ennusteessaan pankki olettaa, että USA:n inflaatio nousee keskuspankin määrittämää kahden prosentin inflaatiotavoitetta korkeammalle.
Kulta on perinteinen turvasatamakohde epävarmoina aikoina, ja sillä syyllä Goldman Sachs perustelee hintaennustettaan. Epävarmuutta aiheuttaa edelleen koronakriisi.
Markkinoilla on vallinnut optimismi, mutta markkinat eivät voi jättää huomiotta mahdollista talouden pysähtymistä uudelleen. Pelkona on nyt talouden sulkeminen toisen kerran, kertoo Pepperstone-yhtiön tutkimusstrategi Sean MacLean uutistoimisto Bloombergille.
Financial Times kertoi toukokuussa, että suuret hedgerahastot ostavat nyt kultaa. FT:n mukaan hedgerahastojen mielenkiinto kultaa kohtaan johtuu siitä, että keskuspankkien massiivinen elvytys lisää likviditeettiä markkinoilla ja se puolestaan johtaa rahan arvon laskuun eli inflaatioon.
Kullan markkina-arvo on huomattavasti todellista arvoa alhaisempi, väitti hedgerahastopomo ja suursijoittaja Paul Singer toukokuun alussa, minkä jälkeen hinta ei ole juurikaan noussut.
Singerin mukaan kulta on nyt ”yksi aliarvostetuimmista” omaisuuslajeista tällä hetkellä. Kullan todellinen arvo on hedgerahastopomon mielestä moninkertainen nykyiseen markkinahintaan verrattuna.
Singerin mukaan tämä kullan aliarvostus johtuu rahan valtavasta arvonalentumisesta keskuspankkien vuoksi. Kulta on siis suoja keskuspankkien löysää rahapolitiikkaa vastaan.