Asunnot ja kiinteistöt

Näillä asiantuntijan vinkeillä ostaja välttyy virheiltä mökkikaupassa

Mökkisesonki on tänä vuonna poikkeusellisen vilkas ja parhaista mökeistä maksetaan jopa yli 200 000 euroa.

Mökkisesonki alkoi lauhan talven ansiosta poikkeuksellisen aikaisin, ja koronakriisistä huolimatta kauppa on käynyt vilkkaasti.

OP:n mukaan kauppa käynyt hyvin kaiken hintaisissa mökeissä. Järvien ja meren rannoilla sijaitsevien mökkien hintahaarukka eri puolella Suomea on 150–350 000 euroa.

“Mökin myyntiä harkitsevien kannattaa huomata, että tänä vuonna moni viettää kesälomansa kotimaassa. Markkinoilla kärsitään nyt tarjonnan puutteesta, eli kesämökkien kysyntä ylittää tällä hetkellä tarjonnan. Myös kuivan maan mökit kiinnostavat nyt ostajia”, sanoo OP:n asumisen palveluista ja asuntorahoituksesta vastaava johtaja Kaisu Christie.

Korkein keskihinta mökeillä on Uudellamaalla, jossa mökki maksoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä reilut 145 000 euroa. Varsinais-Suomessa mökin keskihinta oli liki yhtä korkea, 137 000 euroa. Pirkanmaalla mökin sai edullisemmin, keskimäärin noin 86 000 eurolla. Etelä-Savossa mökkien hinta nousi viime vuodesta peräti 40 prosenttia ja oli tammi-maaliskuussa keskimäärin 106 000 euroa

Myös Keskuskauppakamari vahvistaa havainnon vilkkaasta mökkikaupasta. Syynä on koronapandemia, jonka vuoksi lomailijoiden suuntana on nyt kotimaan matkailu.

Keskuskauppakamarin auktorisoima kiinteistöarvioija Lauri Pasasen mukaan parhaimmat mökit myydään jopa kahden viikon sisään myynti-ilmoituksen julkaisusta.

Virheiden välttämiseksi kokemattoman on hyvä turvautua ammattilaisen apuun mökkikaupoilla.

”Kun kerran pitää eristäytyä, niin sitten eristäydytään mieluiten oman mökin rauhaan. Nyt halutaan selvästi ostaa enemmän mökkejä kuin viime vuosina sekä satsata kotimaan matkailuun ja lomailuun. Ihmettelin, kun jopa Vantaalta asti tullaan Keski-Suomeen katsomaan yhtä mökkiä”, Saarijärven Kiinteistönvälitys Oy:n toimitusjohtajana toimiva Pasanen kertoo.

Pasasen mukaan mökin kunto ja sijainti ovat tärkeimmät tekijät mökkien menekille. Mökkiä etsitään mahdollisimman läheltä kotia, jotta kynnys lähteä mökille olisi matalampi. Järvenrantamökit kiinnostavat ostajia selkeästi kuivanmaan mökkejä enemmän.

”Oman rannan lisäksi mökkiä ostaessa kannattaa kiinnittää huomiota esimerkiksi kunnossa olevaan jätevesijärjestelmään, vesijohtoon ja sähköön. Myös sillä on merkitystä, sijaitseeko mökki aurinkoisella paikalla. Perinteiset hirsimökit hyvällä varustuksella, kuten sisävessalla, menevät kaupaksi. Näistä ollaan valmiita maksamaan parhaimmillaan jopa 200 000 euroa”, sanoo Pasanen.

Kuntoa arvioitaessa on oltava tarkkana käytännöllisyyden kanssa. Pasasen mukaan toisinaan ostajilta unohtuu tarkastaa perusasioita, kuten vuotaako katto ja onko salaojitukset kunnossa. Ne ovat asiat, jotka hän tarkastaa ensimmäisenä mökin kuntoa arvioidessa.

”Mikäli katto on päässyt vuotamaan, sen kyllä haistaa jo sisään astuessa. Tällaisia asioita ei välttämättä muisteta huomioida, jos huomio kiinnittyy kokonaan johonkin tyylikkääseen yksityiskohtaan mökissä,” Pasanen kertoo.

Virheiden välttämiseksi kokemattoman on hyvä turvautua ammattilaisen apuun mökkikaupoilla. Pasasen mukaan kohteen vikoja ei kaunistella tai peitellä, jottei jälkikäteen tule ikäviä yllätyksiä.

”Mökkiä ei kannata ostaa, jos siitä ei ole valmis pitämään huolta. Pieniin vastoinkäymisiin on aina oltava valmis,” Pasanen sanoo.

Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunnan toiminnasta vastaava Raisa Harju jakaa Pasasen näkemykset.

“Kentältä on kuulunut selkeää viestiä siitä, että mökkikauppa on vilkastunut. Samat lainalaisuudet pätevät kuitenkin edelleen – haetaan nimenomaan kohtuullisen hyväkuntoista mökkiä veden ääreltä ja hyvien kulkuyhteyksien päästä. Jonkun verran enemmän kysyntää näyttäisi olevan ympärivuotiseen käyttöön sopivista mökeistä. Sijoituskäyttöön mökkejä ei kuitenkaan haluta ostaa, vaan nimenomaan omaan käyttöön.”

Keskuskauppakamarin Raisa Harju haluaa vielä muistuttaa siitä, että säännöllinen mökin kunnossapito on tärkeää paitsi oman viihtyvyyden, myös mökin arvon säilymisen kannalta.

Kommentoi
Ylös
>