Makrotalous

Pääministeri Marinin vaatimus yhteiskuntavastuusta kummastuttaa

Yritysjohtajan mielestä pääministerin puheista paistaa läpi ”epäluuloinen yritysvastaisuus”.

Metsäjätti UPM kertoi viime kuussa rajuista säästötoimista, joiden tavoitteena on vähentää peräti 840 työntekijää, näistä suurin osa Suomesta. Yhtiö suunnittelee Kaipolan paperitehtaan pysyvää sulkemista Suomessa, Shottonin paperitehtaan myyntiä Walesissa sekä UPM Communication Papersin liiketoimintatiimien toiminnan tehostamista, jotta liiketoiminta-alueen kilpailukyky voidaan varmistaa.

Pääministeri Sanna Marin arvosteli elokuun lopussa Ylen Ykkösaamussa Jämsän kannattavan tehtaan sulkemista. Haastattelussa pääministeri kyseenalaisti UPM:n Kaipolan paperitehtaan sulkemispäätöksen.

Vakavarainen UPM tuotti viime vuonna voittoa 1,4 miljardia euroa ja yhtiö on nostanut osinkojaan reippaasti viime vuosina, Marin muistutti.

”Tässä tilanteessa irtisanomiset ovat ihmiselle kova isku, ja herättävät paljon kysymyksiä. Mikä riittää? Kun olemme nyt erittäin syvässä kriisissä ja vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, herää myös kysymys, miksi juuri nyt? Kun ihmisillä on muutenkin vaikea työllistyä. Oliko juuri nyt tarpeen sulkea kannattava tehdas?”, pääministeri kysyy.

Pääministeri jatkaa samalla aiheella nyt myös Talouselämän laajassa haastattelussa.

”Olemme erittäin syvässä kriisissä ja toivon, että yritykset huomioivat myös inhimillisen puolen. Mielestäni oli aiheellista kysyä, oliko juuri nyt oikea aika ja välttämätöntä sulkea (Kaipolan) tehdas. Se oli todella kova isku työntekijöille ja koko alueelle”, pääministeri kertoo haastattelussa.

Kyse on pääministerin mukaan yhteiskuntavastuusta.

”Elinkeinoelämän viesti on vuosia ollut, että sääntelyä voidaan keventää, koska yritykset haluavat kantaa vastuun toiminnastaan. Nyt punnitaan, löytyykö yhteiskuntavastuuta vai eikö sitä löydy. Minusta näyttää, että vahvalle hyvinvointivaltiolle ja julkiselle sektorille on tarvetta tulevaisuudessakin”, Marin toteaa.

Toisaalta pääministeri myöntää, että pörssiyhtiön tärkein tehtävä on lain mukaan tuottaa voittoa osakkeenomistajille.

Kansantaloustieteen emeritusprofessorin Vesa Kanniainen väittää, että Marin esittää ”hurskaita toivomuksia”.

”On populistinen ajatus, että pitäisi tehdä tappiota jatkamalla toimintaa, joka ei olisi koko firman näkökulmasta kannattavaa. Ei pääministeri tai poliitikot voi tulla sanomaan yrityksille, miten niiden tulee toimia, niillä on vastuulliset johtajat, jotka tekevät päätökset sen mukaan, miltä kehitys näyttää tulevaisuudessa”, Kanniainen kertoo Ilta-Sanomille.

Kanniaisen mukaan on erittäin ikävää, että tilanteessa, jossa korona on iskenyt vahvasti koko yrityskenttään, joudutaan lomauttamaan, työttömyys kasvaa ja tehtaitakin suljetaan.

Myös Lujabetonin toimitusjohtaja Mikko Isotalo ihmettelee pääministerin ulostuloa. Aiheesta kertoo Uusi Suomi.

”Itseäni loukkaa hänen puheistaan heijastuva epäluuloinen yritysvastaisuus. Tuntuu, että pääministerillemme yritykset ovat reguloitavia pahiksia, jotka kiusallaan pilaavat ympäristöä ja irtisanovat ihmisiä. En ymmärrä tätä”, Isotalo kommentoi Twitterissä.

Isotalo muistuttaa, että yritykset tarjoavat kansantalouden kasvun, työpaikat ja verotulot. Jos yrityksiä ja yrittäjiä ei arvosteta julkisuudessa, entistä harvempi haluaa yrittäjäksi tavoittelemaan kasvua ja vaurautta – luoden samalla yhteiskunnalle verotuloja ja työpaikkoja.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös