Talouden trendit

Pihlajalinnan osake syöksyy – kilpailuviranomainen esittää yrityskaupan kieltämistä

Pihlajalinna osakekurssi sijoittaminen pörssi

Mehiläisen ja Pihlajalinnan yhdistyminen on joutunut kilpailu- ja kuluttajaviraston hampaisiin.

Meihiläinen ilmoitti terveyspalveluja tarjoavan Pihjalalinnan käteisostotarjouksesta viime marraskuussa. Mehiläinen ja Pihlajalinna ilmoittivat tuolloin allekirjoittaneensa yhdistymissopimuksen, jonka mukaan Mehiläinen sitoutui tekemään vapaaehtoisen Pihlajalinnan hallituksen suositteleman julkisen käteisostotarjouksen kaikista Pihlajalinnan liikkeeseen lasketuista ja ulkona olevista osakkeista.

Pihlajalinna on yksi Suomen johtavista yksityisistä sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalveluiden tuottajista. Yhtiö tarjoaa palveluita kotitalouksille, yrityksille, vakuutusyhtiöille ja julkisyhteisöille, kuten kunnille, kuntayhtymille ja sairaanhoitopiireille. Helsingin pörssin päälistalle vuonna 2015 listautuneen Pihlajalinnan liikevaihto vuonna 2018 oli 488 miljoonaa euroa. Pihlajalinnan lähes 6 000 työntekijää ja noin tuhat ammatinharjoittajaa tuottavat palveluita yli 210 toimipisteessä ympäri Suomen.

Suomen terveyspalvelumarkkinoita hallitsevat kolme suurta valtakunnallista toimijaa: yrityskaupan osapuolet Mehiläinen-konserniin kuuluva Mehiläinen Yhtiöt Oy ja Pihlajalinna-konserniin kuuluva Pihlajalinna sekä Terveystalo.

Yhdistymisen hyödyt yhtiöiden ja heidän omistajiensa kannalta on helppo nähdä: yhdistyminen vähentäisi kilpailua Suomen terveysmarkkinoilla.

Yhdistymistä tavoitelleet yhtiöt eivät tietenkään esitä mitään kilpailun vähentymisestä syntyviä hyötyjä, vaan vetoavat parempaan laatuun palveluissaan.

”Toivomme, että Pihlajalinnan osakkeenomistajat hyväksyvät tarjouksen. Meillä on vahva usko yhdistymisen tuomiin hyötyihin. Yhdessä Mehiläisellä ja Pihlajalinnalla on mahdollisuus tarjota entistä parempia ja laadukkaampia palveluja niin yksityis- ja yritysasiakkaillemme kuin julkisen sektorin kumppaneillemme kaikkialla Suomessa. Olemme innoissamme mahdollisuuksista tuoda yhteen kahden alan edelläkävijän osaaminen sekä panostaa kansainväliseen kasvuun”, totesi Mehiläisen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää viime tammikuussa.

Sijoittajat luottivat yhdistymiseen

Mehiläisen tarjousvastike Pihlajalinnan osakkeista oli 16 euroa osakkeelta, kun käteisostotarjouksen julkistusta aiemmin lokakuussa 2019 Pihlajalinnan osake oli ollut noin 10 euron hintanoteerauksessa.

Ostotarjous oli Pihlajalinnan omistajien kannalta erittäin hyvä, arvioi marraskuussa Inderesin analyytikko Petri Kajaani.

”Tarjoushinnalla Pihlajalinnan arvo nousee niin korkealle (oik. P/E’19: 27x ja oik. EV/EBIT: 23x), ettei se tulisi omilla toimillaan pääsemään tällaiseen arvostukseen pörssissä vuosiin. Ymmärrämme siten, että Pihlajalinnan hallitus suosittelee yksimielisesti tarjouksen hyväksymistä”, analyytikko totesi.

Pihlajalinnan osake kipusikin sitten nopeasti marraskuun aikana lähelle tarjousvastiketta 15 euroon. Lähelle tarjousvastiketta asettunut kurssinoteeraus kertoi siitä, että sijoittajat pitivät yhdistymistä lähes varmana.

Tänään tuli Pihlajalinnan omistajille ja yhdistymistä tavoitelleiden yhtiöiden johdolle kuitenkin lunta tupaan.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto nimittäin kertoi, että se on tänään esittänyt markkinaoikeudelle Mehiläisen ja Pihlajalinnan välisen yrityskaupan kieltämistä. KKV:n selvitysten mukaan yrityskauppa vähentäisi merkittävästi kilpailua terveyspalveluiden markkinoilla. Kaupan jälkeen markkinoille jäisi vain kaksi valtakunnallista terveyspalveluyritystä.

KKV:n mukaan Pihlajalinna on viime vuosina noussut merkittäväksi kilpailijaksi Mehiläiselle ja Terveystalolle. Pihlajalinna on ollut perinteisesti vahva toimija kunnille myytävissä palveluissa, mutta yritys on viime vuosina laajentunut erityisesti työterveys- ja lääkäripalveluissa.

Kilpailuviranomainen tähdentää, että Mehiläinen ja Pihlajalinna kilpailevat keskenään lähes kaikilla yksityisen terveydenhuollon eri osa-alueilla ja myyvät palveluita laajasti niin yksityishenkilöille, yrityksille, vakuutusyhtiöille kuin julkisen sektorin asiakkaille.

Yrityskauppa johtaisi KKV:n mukaan todennäköisesti hintojen huomattavaan nousuun kaikilla näillä osa-alueilla asiakkaiden ja veronmaksajien vahingoksi.

Yrityskauppa vahvistaisi entisestään terveysmarkkinoiden keskittymistä

Terveyspalveluiden markkinat ovat keskittyneet viimeisen vuosikymmenen aikana poikkeuksellisen voimakkaasti kolmelle yhtiölle. KKV:n mukaan keskittyminen on osaksi seurausta siitä, että suuret toimijat ovat ostaneet markkinoilta pois suuren määrän pienempiä kilpailijoita.

Toteutuessaan Mehiläisen ja Pihlajalinnan yrityskauppa sinetöisi kansallisen keskittymiskehityksen ja muuttaisi Suomen terveyspalveluiden markkinaa peruuttamattomasti. Yrityskaupan jälkeen kaksi yritystä – Mehiläinen ja Terveystalo – hallitsisivat merkittävää osaa terveyspalveluiden markkinoista ylivoimaisen markkina-asemansa turvin.

KKV kertoo havainneensa selvityksissään kilpailuongelmia useissa terveydenhuollon segmenteissä. Viraston selvitysten mukaan yrityskauppa johtaisi kilpailuongelmiin useilla osa-alueilla.

Yrityskauppojen kieltäminen on Suomessa harvinaista

Yrityskauppojen valvonta alkoi Suomessa vuonna 1998, ja nyt tehty kieltoesitys on Suomessa kautta aikojen vasta viides. KKV:n mukaan kyseessä on laajin yrityskauppatutkinta viraston historiassa.

Markkinaoikeuden on kilpailulain mukaan annettava asiasta ratkaisunsa kolmen kuukauden kuluessa esityksen tekemisestä. Markkinaoikeus voi joko kieltää yrityskaupan KKV:n esityksen mukaisesti, hyväksyä kaupan sellaisenaan tai asettaa sen toteuttamiselle ehtoja. Muutosta markkinaoikeuden päätökseen voi hakea korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

KKV:n ilmoituksen jälkeen Pihlajalinnan osake lähti rajuun syöksyyn ja laski päivän päätteeksi peräti 25 prosenttia.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös