Asunnot ja kiinteistöt

Asuntojohtaja: Moni asunnonomistaja “vaarassa ohittaa erinomaiset myyjän markkinat”

Miltei kolmasosa suomalaisista on nyt kiinnostunut vaihtamaan kotia koronakriisistä huolimatta.

Suomalaisista 60 prosenttia haikailee tällä hetkellä nykyistä asuinpaikkaansa kauemmas keskustasta ja asutuskeskuksista. Jos he muuttaisivat nyt, he muuttaisivat poispäin asutuskeskuksesta. Tiedot selviävät Oikotien lokakuussa Tori.fi:ssä tekemästä kyselytutkimuksesta. Kyselytutkimukseen vastasi 1869 vastaajaa.

“Joka toinen Suomessa uskoo muuttoliikkeen kääntyvän koronan vuoksi poispäin keskusta-alueista. Se on todella suuri osa kansasta, kun kaupungistuminen kuitenkin on vuosikausia jatkunut megatrendi sekä globaalisti että täällä. Samalla peräti 73 prosenttia sanoo, ettei korona-aika ole vaikuttanut heidän kykyynsä panostaa asumiseen. Ihmisillä on siis mahdollisuuksia”, Oikotien asuntojohtaja Anna Leinonen sanoo. 

Koronakriisi ei ole hyydyttänyt kotimaisia asuntomarkkinoita. Päinvastoin. Omistusasuntojen menekki on nyt suurta koko maassa.

Ongelmana on kuitenkin asuntotarjonnan vähäisyys. Vain 18 prosenttia on valmis myymään omistusasuntonsa. Tilastokeskuksen tänä vuonna päivittämässä tilastossa vuoden 2018 lopussa suomalaisista 56 prosenttia asui nimissään olevassa omistusasunnossa.

Onko asunnomistajilla vääriä luuloja asuntomarkkinoista?

“Moni asunnonomistaja on nyt väärän luulon vuoksi vaarassa ohittaa erinomaiset myyjän markkinat”, Leinonen toteaa.

Leinosen mukaan nimittäin omissa nimissään olevassa asunnossa asuvista vain noin joka kymmenes olisi tällä hetkellä valmis myymään, ja todennäköinen pääsyy siihen on koronan aiheuttama pelko siitä, ettei kauppa kävisi.

“Sitä pelkoa aiheuttaa yleinen keskustelu talouden apatiasta. Totuus on päinvastainen; menekkiä on rutkasti. Mielikuvien ja todellisuuden epäsuhdan vuoksi menekki ja tarjonta eivät kohtaa”, Leinonen toteaa. 

Leinosen mukaan melkein kolmasosa suomalaisista on nyt kiinnostunut vaihtamaan kotia. Heistä yli 20 prosenttia etsii tai jopa tavoittelee jo uutta kotia. Eli yli joka viidennellä suomalaisella on tällä hetkellä kiikarissa uusi asuinpaikka, Leinonen lisää. 

Asuntojen menekin kova taso näkyy maan asuntopalvelun Oikotien datassakin.

“Oikotien asuntokaupan käyttäjämäärä on ollut tänä syksynä ennätystasolla viikosta toiseen. Käyttäjiä on ollut viikoittain noin miljoona. Koko vuoden ajalta asunto-osaston käyttäjämäärä on kasvanut viime vuodesta kahdeksan prosenttia – siis koronasta huolimatta. Ostajatarjokkaita on niin paljon, että likimainkaan kaikille heille ei riitä myytävää.”

Suomalainen ihannekoti sijaitsee maaseudulla

Kysyttäessä tämänhetkistä ihannekotia, eniten suosiota suomalaisilta saa omakotitalo maaseudulla. Niin sanoo miltei viidennes. Toiseksi ihailluin asumismuoto on omistusasunto laitakaupungilla. Se on suosikki 17 prosentille. Omistusasunto kaupungin keskustassa on kolmanneksi suosituin, niin näkee 13 prosenttia väestöstä.

“30 prosentille suomalaisista tämänhetkinen ihannekoti sijaitsisi maaseudulla. Lisäksi kahdeksan prosenttia sanoo ihanteen olevan kirkonkylällä. Eli yli joka kolmannen ihannekoti sijaitsisi maaseutumaisessa miljöössä. Kaupungin keskustaan tai keskustan liepeille ihannekotinsa mieltää 29 prosenttia suomalaisista. Menekkiä on nimenomaisesti koko maassa”, Leinonen kertoo. 

Ylipäätään 73 prosenttia suomalaisista haluaa omistusasunnon. Loput vuokra-asunnon. 12 prosentilla muuttohalua on alkanut kerääntyä pandemian takia – he ovat ryhtyneet miettimään ihmiskontaktien vähentämistä. Tällöin katse suuntautunee poispäin asutuskeskuksista.

“70 prosenttia arvostaa omaa pihaa nyt enemmän kuin ennen koronapandemiaa. Omaa saunaa lähes joka toinen enemmän nyt. Erillistä työhuonetta miltei joka kolmas. Näin koronan vaikutukset näkyvät asumistrendeissä. Esimerkiksi ajoittain Suomessa on puhuttu ilmiöstä, että asuntojen saunoja muutetaan muunlaisiksi huoneiksi. Nyt vain kolme prosenttia sanoo haluavansa sitä”, Leinonen päättää. 

Miksi asuntolainan kilpailutus kannattaa?

Kilpailuta asuntolaina ilman sitoumuksia. Asuntolainan kilpailutus tapahtuu käytännössä saman kaavan mukaan kuin minkä tahansa lainan kilpailuttaminen.

Lue lisää

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös