Kasvuosakkeet

Neste porskuttaa uusiutuvilla tuotteillaan – pankilta ostosuositus osakkeelle

Nesteen liikevoitto laski odotuksia vähemmän. Uusiutuvat tuotteet ovat yhä vahvemmin yhtiön tukijalka.

Nesteen kolmannen neljänneksen liikevaihto oli 2 881 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli 3 961 miljoonaa euroa. Liikevaihdon lasku johtui yhtiön mukaan raakaöljyn hinnan laskusta, jolla oli noin 700 miljoonan euron negatiivinen vaikutus liikevaihtoon. Öljytuotteiden myyntimäärien laskulla oli noin 400 miljoonan euron negatiivinen vaikutus liikevaihtoon.

Konsernin vertailukelpoinen liikevoitto laski 373 miljoonaan euroon viime vuoden 435 miljoonasta eurosta. Tuloskehitys oli kuitenkin odotettua vahvempaa, sillä analyytikoiden konsensusennuste odotti vertailukelpoisen liiketuloksen pienenevän 337 miljoonaan euroon.

Uusiutuvat tuotteet -segmentin vertailukelpoinen liikevoitto nousi reippaasti. Se oli kolmannella vuosineljänneksellä 352 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli 305 miljoonaa, mikä on osoitus segmentin jatkuvasta vahvuudesta epävakailla markkinoilla.

Öljytuotteet-liiketoiminta kärsi kuitenkin edelleen erittäin heikoista jalostusmarkkinoista koronapandemiaan liittyvän kysynnän romahtamisen ja ylitarjonnan seurauksena. Segmentin vertailukelpoinen liiketulos oli hieman negatiivinen. Marketing & Services teki sen sijaan erittäin hyvän tuloksen kesäkaudella, kun otetaan huomioon myös Venäjän liiketoiminnan taannoinen myynti.

Uusiutuvien tuotteiden myyntimarginaalit nousussa

”Uusiutuvan dieselin kysyntä pysyi hyvänä, ja myyntimäärämme olivat suhteellisen vakaat 730 000 tonnia. Uusiutuvien raaka-aineiden markkinat olivat edelleen tiukat. Onnistuneen myyntitoiminnan ja suojausten positiivisen vaikutuksen ansiosta myyntimarginaalimme nousi 744 dollariin tonnilta. Myyntimarginaalia tuki myös jäte- ja tähderaaka-aineiden ja kasviöljyjen kaventunut hintaero”, kertoo Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker.

Uusiutuvan dieselin jalostamojen toiminnan tehokkuus oli erittäin hyvä ja kapasiteetin käyttöaste 95 prosenttia. Vanackerin mukaan Singaporen jalostamon suunniteltu katalyytin vaihto saatiin päätökseen heinäkuussa, ja Porvoon yhden yksikön katalyytin vaihto tehtiin syyskuussa. Jätteiden ja tähteiden osuus uusiutuvien raaka-aineiden kokonaiskäytöstä oli 86 prosenttia.

Yhtiön näkyvyys globaaliin talouskehitykseen on edelleen huono koronapandemian vuoksi. Siksi Neste odottaa merkittävän epävakauden jatkuvan öljytuotteiden ja uusiutuvien raaka-aineiden markkinoilla.

Neste arvioi konsernin koko vuoden 2020 investointien olevan noin 800 miljoonaa euroa ilman yritysostoja. Koko vuoden investointien arvioitiin aiemmin olevan noin 850 miljoonaa euroa.

Danske Bankin analyytikko Antti Koskivuori arvioi, että Neste jatkaa vahvaa suoriutumista edelleen.

”Neste yllätti jälleen kerran positiivisesti Q3:lla, lyöden ennusteet vahvalle marginaalikehitykselle keskeisessä Uusiutuvat tuotteet -divisioonassa”, Koskivuori toteaa pankin aamukatsauksessa.

Koskivuoren mukaan Nesteen kasvumoottori on vastustuskykyinen ja marginaalit tulevat todennäköisesti pysymään korkeilla, sillä kysyntä jatkaa edelleen tarjonnan kasvua suurempana. Toisaalta näkymä öljytuotteille pysyy heikkona, sillä jalostusmarginaalit jatkavat treidaamista negatiivisella alueella, analyytikko toteaa.

Osakkeen historiallisesti korkealle arvostustasolle on perusteita

Nesteen osake on noussut 57 prosenttia vuoden alusta. Osakkeen EV/EBIT-kerroin Danske Bankin vuoden 2021 tulosennusteella on yli 20x, mikä on 42 prosenttia yli kahden vuoden historiallisen keskimääräisen arvostuskertoimen 14x. Koskivuori ei pidä arvostustasoa silti liian korkeana.

”Uskomme, että preemio historiallisiin arvostuskertoimiin nähden on perusteltu, ottaen huomioon yhtiön muutoksen perinteisestä öljynjalostamosta uusiutuvan polttoaineen tuottajaksi ja perustamme 12 kuukauden tavoitehintamme 57 euroa osien summa -analyysiimme.”

Danske Bank uskoo Nesteen vankan kasvunäkymän uusiutuville tuotteille tukevan korkeita marginaaleja myös vuonna 2021.

”Näemme edelleen positiivisen tuloskasvunäkymän tuleville vuosille sekä terveen nousupotentiaalin osakkeelle 12 kuukauden horisontilla”, Koskivuori toteaa.

Danske Bank toistaa Nesteen osakkeen ostosuosituksen 12 kuukauden tavoitehinnan pankki nosti 57 euroon aiemmasta 53 eurosta. Tavoitehinta vastaa pankin osien summa -laskelman arvoa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös