Yle: Sähkön siirtohintojen raju nousu johtui viranomaisen tekemästä muutoksesta

Sähkö siirtomaksut ovat nousseet rajusti. Yle selvitti syyt hintojen nopealle nousulle.
sähkö sähköverkot sähkönjakelu talous sähkö sähköverkot sähkönjakelu talous

Omakotiliitto on käynnistänyt kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan jakeluverkkoyhtiöitä kohtuullistamaan tuottoja ja siten alentamaan sähkön siirtohintoja. Sähkön siirtomaksut ovat Omakotiliiton mukaan jopa kaksinkertaistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Hintojen nousu johtuu sähkömarkkinalain uudistuksesta vuonna 2013, jolloin jakeluverkkoyhtiöt velvoitettiin rakentamaan säävarmaa sähköverkkoa toimintavarmuuden parantamiseksi. Yhtiöille taattiin tuolloin lainsäädännössä minimituotto, jonka ne saavat velottaa kansalaisilta investointien tekemisestä.

Jakeluverkkoyhtiöt saivat Omakotiliiton mukaan vuonna 2018 sijoittamalleen omalle pääomalle yli 32 prosentin tuoton, mikä on kolme kertaa enemmän kuin mitä menestyvät pörssiyritykset yleensä tuottavat.

Ylen mukaan Energiavirasto alkoi valmistella muutoksia kahden seuraavan valvontajakson ajalle, vuosille 2016–2019 ja 2020–2023.  Energiavirasto teki tuolloin useita muutoksia valvontamalliin ja laskentamenetelmiin. Merkittävin yksittäinen muutos oli Ylen mukaan verkkoyhtiöiden valvonnassa käytettävän tuottoprosentin nousu noin 5:stä 7,4:ään. Paine muutokselle tuli verkkoyhtiöiltä, jotka valittivat vuoden 2013 lakiuudistuksen mukanaan tuomasta investointitaakasta.

Tuottoprosentin muutoksen seurauksena verkkoyhtiöt saivat kerätä selvästi aiempaa isomman tuoton verkkoihin sitoutuneelle pääomalle. Se puolestaan korotti verkkoyhtiöiden sallittua liikevaihtoa, mikä puolestaan antoi luvan verkkoyhtiöille nostaa siirtomaksuja.

Ylen tekemän analyysin mukaan valvontamallin muutos johti ennennäkemättömään harppaukseen verkkoyhtiöiden luvassa kerätä rahaa asiakkailta. Verkkoyhtiöt saivat tehdä halutessaan yhteensä 330 miljoonan euron tasokorotuksen hintoihin vuodesta 2016 alkaen, ja verkkoyhtiöille syntyi uutta korotusvaraa hintoihin kolmessa vuodessa yhteensä yli 900 miljoonaa euroa.

Eniten hintoja sai halutessaan nostaa Caruna Oy, jopa 47 prosenttia, vuosina 2015–2016, Yle kertoo. Caruna ei jättänyt tilaisuutta hyödyntämättä.

Moni muukin yhtiö hyödynsikin tilanteen ja nosti hintoja. Ylen mukaan alkuvuonna 2016 kymmenkunta verkkoyhtiötä eri puolilta maata ilmoitti siirtohintojen nostamisesta.

Lisäksi 13 yhtiön verkkoinvestoinnit aiheuttivat Ylen mukaan siirtomaksuihin keskimäärin vajaan neljän prosentin vuotuisen korotustarpeen ja -mahdollisuuden vuosina 2016–2018. Nämä korotukset tulivat valvontamallin tasokorotuksen päälle, eli asiakkaat joutuivat maksamaan sekä valvontamallin muutoksesta että verkkoyhtiöiden investoinneista.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
terveys sairaala lääkäri terveydenhoitaja terveydenhoito talous

Terveystalo saa pankilta ostosuosituksen – koronatestaus tukee kasvua

Seuraava artikkeli

Valmet lisää kierroksia - valtataistelu Neles-yhtiön ympärillä tiivistyy