KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Salkunhoitajan kuusi vinkkiä sijoitusmarkkinoille – näillä eväillä menestyt sijoittajana

Vuonna 2019 osakesijoitukset tuottivat keskimäärin kolmekymmentä prosenttia. Olemme saaneet lukea lehdistä ja sosiaalisesta mediasta tavallisten ihmisten sijoittamiseen liittyviä menestystarinoita.

Tämä on herättänyt suuren yleisön kiinnostuksen. Myös sijoittamatta jättäminen on kaduttanut monia.

Varmaan osittain juuri tästä syystä viime aikoina rahaa on virrannut kiihtyvällä tahdilla sijoitusrahastoihin ja osakesäästötilejä on avattu ennätysmäärä. Osakesijoittamisen aloittaminen on järkevä päätös, sillä se kasvattaa varallisuutta pitkällä aikavälillä. Tutkimuksen mukaan historialliset reaalituotot ovat olleet noin seitsemän prosenttia vuodessa, toisin sanoen kymmenessä vuodessa sijoitusten ostovoima on tuplaantunut.

Hyvinä aikoina onkin helppoa olla osakesijoittaja. Ongelmat alkavat, kun markkinat kehittyvät lyhyellä aikavälillä odottamattomalla tavalla, kuten koronan aikana. Epäusko iskee. Päätöksiä tehdään tunteiden vallassa. Tämä on meille pitkällä aikavälillä todella epäedullista. Koska aivomme on ohjelmoitu pakenemaan leijonia eikä hahmottamaan todennäköisyyksiä, emme voi asialle mitään. Tästä ei ole kuitenkaan meille hyötyä sijoittajina.

Myös salkunhoitaja oppii kantapään kautta

Oma kiinnostukseni osakesijoittamiseen heräsi 1990-luvun loppupuolella IT-huuman aikaan. Korvasin innokkuudellani taitojen puutteen. En kyseenalaistanut enkä ymmärtänyt millaisia tulevaisuuden odotuksia osakekurssit pitivät sisällään. Seurasin trendejä ja tunsin kuuluvani joukkoon. Kesätyörahathan siinä meni, mutta samalla opin monta arvokasta asiaa.

Opin kolme asiaa: 1. osakkeiden hinnoittelulla on merkitystä 2. kun ”helppo raha sokaisee”, taustatyö jää usein tekemättä 3. ymmärsin hajauttamisen merkityksen – en välttämättä ole aina oikeassa.

Tiedosta riskit, tee sijoitussuunnitelma ja pysy siinä

Vuosien varrella on tullut niin onnistumisia kuin epäonnistumisia. Olen oppinut, että jos tahdot onnistua sinun pitää luoda itsellesi säänkestävä sijoitussuunnitelma ja noudattaa sitä orjallisesti. Pitää olla kärsivällinen ja sisäistää maailman kahdeksas ihme, korkoa korolle -käsite. Tarinat ovat kiehtovia, mutta faktat ratkaisevat. Parhaat tuotot syntyvät, jos on valtavirrasta eroava näkemys, olet oikeassa ja olet toiminut näkemyksesi pohjalta. Sinun pitää myös osata myöntää, että olet usein väärässä ja rajata mahdolliset tappiosi.

Älä pelkää osakesijoittamista, vaan luo itsellesi toimintakehikko, jolla nostat todennäköisyyttä pysyä pelissä mukana myös silloin, kun tuntuu epämiellyttävältä. Muista, että sijoittamisen ei pidä olla hauskaa, vaan mahdollisimman tylsää.

Salkunhoitaja Johan Hamströmin 6 vinkkiä sijoittamiseen

  1. Tee sijoitussuunnitelma. Pysy suunnitelmassa. Ole kärsivällinen.
  2. Ymmärrä mihin sijoitat. Tarinat ovat todellisuutta hienompia.
  3. Tee sijoittamisesta automaattista eli aloita kuukausisäästäminen. Kun säästämisestä tulee ns. kulu joka kuukaudelle et huomaa, kuinka varallisuutesi rupeaa kasvamaan.
  4. Hajauta – älä laita kaikkia munia samaan koriin vaan hajauta riskiä sijoittamalla erilaisiin sijoituskohteisiin.
  5. Nuku yön yli ennen isoja päätöksiä – impulsiivisuus ei yleensä tuota tulosta sijoitusmarkkinoilla.
  6. Seuraa sijoitustesi kehitystä epäsäännöllisesti. Keskity salkun kolmen ja viiden vuoden vuosituottoihin.

Johanin lukusuositukset, jotka auttavat sinua kehittymään sijoittajana:

  • Jacob Taylor: The Rebel Allocator
  • Daniel Crosby: The Behavioral Investor
  • Richard Thaler: Misbehaving: The Making of Behavioral Economics
  • Howard Marks: Mastering the Market Cycle
  • Annie Duke: Thinking in Bets
  • Michael Mauboussin: More Than You Know
  • Daniel Kahneman: Thinking Fast and Slow

Toteutetaan tahtosi ja suunnitellaan sijoittamista yhdessä

Katso pidemmälle – mitä sinä tahdot? Tiedäthän, että säästämällä saavutat tavoitteesi nopeammin? Varaa aika Säästöpankin asiantuntijallemme tai suunnittele sinulle sopivaa säästämisen tapaa säästölaskurilla.

Säästöpankkiryhmä edistää yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Säästöpankkiryhmän muodostavat paikalliset Säästöpankit ympäri Suomen sekä Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja.

Sp logo Säästöpankki

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös