Tulo- ja varallisuuserot ovat talouspoliittisen keskustelun ikuisuusaiheita. Ne ovat yksi keskeisimpiä oikeistoa ja vasemmistoa jakavista teemoista.
Viime aikoina erityisesti varallisuuserot ovat nousseet jälleen esille, kun esimerkiksi Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vaati pääomatuloille samanlaista progressiivista veroasteikkoa kuin ansiotuloilla on.
Vasemmistoliitto on jo pitkään esittänyt mallia, jossa kaikkia tuloja verotettaisiin yhden ja yhtenäisen progressiivisen veroasteikon mukaan. Anderssonin mielestä tämä lisäisi verotuksen oikeudenmukaisuutta kohtelemalla eri tulolajeja yhdenvertaisesti.
Tällä hetkellä pääomatulojen veroprosentti on maksimissaan 34 prosenttia riippumatta siitä, kuinka paljon tuloja on. Verotuksen progressio ei siis käytännössä osalta toteudu pääomatulojen kohdalla, vaikka järjestelmässä yksi pieni porrastus onkin, Andersson toteaa.
Anderssonin ehdotus tarkoittaisi paitsi korkeampaa pääomatuloveroprosenttia suurille pääomatuloille, myös kokonaisveroasteen nousua. Se tuskin yllättää ketään, kun on kyse vasemmistopuolueesta.
Kirjailija Kalle Isokallio on kuitenkin sitä mieltä, että verojen korottaminen on kaikkien puolueiden ohjelmalistalla.
” Jotkut ovat niin sinisilmäisiä, että uskovat eduskunnassa äheltävillä puolueilla olevan eroja. Joissain asioissa ehkä, mutta talouspolitiikassa ei. Kaikki puolueet haluavat korottaa veroja. Hienosäätöä on vain siinä, mitä veroja he kulloinkin haluavat korottaa. Puolueille on yhteistä myös se, ettei niistä yksikään halua leikata julkisia menoja eikä edes järkeistää julkisen sektorin työtapoja”, Isokallio kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan.
Isokallion mielestä verokertymän optimointi tarkoittaa Suomessa sitä, että ”verotetaan kaikkea niin paljon kuin kehdataan”.
Verokertymän optimointi ei kuitenkaan tulisi olla verotuksen tehtävä, vaan pikemminkin kansantuotteen kasvu. Tässäkin asiassa Suomen pitäisi ottaa mallia länsinaapurista, Isokallio tuumaa.
Perintöveron poistaminen oli Isokallion mielestä Ruotsilta järkevä päätös.
”Älykkäästä veropolitiikasta voidaan ottaa mallia vaikkapa Ruotsista. Siellä poistettiin perintövero. Sen seurauksena verotulot Ruotsissa kasvoivat, kun varakkaat ruotsalaiset palauttivat omaisuuksiaan Ruotsiin. Sen lisäksi muutamat perintöveroja pakoon lähteneet, palauttivat myös itsensä Ruotsiin.”
Isokallion mukaan Suomen kansanedustajat uskovat siihen, että optimaalinen veroprosentti on kansalaisten mielestä sellainen, että se on alempi kuin naapurilla.
”Siksi kansanedustajien johtoajatus veropolitiikasta on, että ahkeruudesta pitää rangaista. Joka, kuten jokainen ymmärtää, ei lisää valtion verotuloja”, Isokallio painottaa.