Tutut Helsingin pörssin osinko-osakkeet nousivat piensijoittajien suosikeiksi

Yksityissijoittajat nostivat joulukuussa osakepainoa tankkaamalla perinteisiä ja tuttuja osinko-osakkeita.
Fortum energiayhtiö talous pörssi sijoittaminen Fortum energiayhtiö talous pörssi sijoittaminen

Suomalaisten yksityissijoittajien kaupankäynti jatkui joulukuussa koko vuoden tavoin vilkkaana. Koko Helsingin pörssin euromääräinen vaihto nousi vuodentakaisesta joulukuusta 34,3 prosenttia. Kaupankäynti kuitenkin hidastui marraskuun vilkkaasta euromääräisestä aktiviteetista 17,4 prosenttia.

Edellisvuoden vertailukaudesta koko pörssin kauppojen kappalemäärät kasvoivat 55,8 prosenttia. Pörssin kappalemääräinen kaupankäynti väheni edelliskuuhun nähden 12,1 prosenttia.

Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, Danske Bank, Nordea ja Pohjola) kautta kauppoja toteutettiin kappalemääräisesti lähes 75 prosenttia viime vuoden joulukuuta enemmän. Yksityissijoittajien kappalemääräisessä kaupankäyntitahdissa muodostui kasvua vilkkaasta marraskuusta 1,5 prosenttia Nordnetin ollessa joulukuussa suurin välittäjä sekä euromääräisesti että 12,3 prosentin osuudellaan kauppojen kappalemäärästä.

Nordnetin kautta osakekauppaa käyvät suomalaiset yksityissijoittajat kasvattivat osakepainoa joulukuussa sekä arvo-osuustileillä että osakesäästötileillä.

Sampo, Fortum ja Nordea loikkasi selvästi netto-ostetuimmaksi kolmikoksi molemmilla tilimalleilla. Kolmikon suosio kasvanutta kiinnostusta perinteisiin osinko-osakkeisiin, vaikka finanssisektorin mahdollisuuksiin jakaa osinkoja lähiaikoina liittyykin epävarmuuksia, arvioi Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.

Tuppuraisen mukaan myös Orion ja Kesko kiilasivat netto-ostetuimpien listalle täydentäen osinkoyhtiöiden suosiota.

”Nokian osakkeita kevennettiin joulukuussa eniten. Nokia on ollut nyt kaksi kuukautta peräkkäin kolmen nettomyydyimmän osakkeen joukossa, eikä yhtiön osakkeen loppuvuoden kurssilasku kääntänyt trendiä ostokiinnostuksen puolelle. Laimea kiinnostus Nokiaa kohtaan voi osin heijastella siirtymää vahvoihin osinko-osakkeisiin, joihin Nokia ei nyt lukeudu”, jatkaa Tuppurainen.

Maailmantalouden kehitykseen sisältyy yhä riskejä. Tuppuraisen mukaan niistä huolimatta suomalaisten yksityissijoittajien näkemys tuntuu olevan se, että matalan korkotason ja elvytystoimien vuoksi osakkeet ovat myös vuonna 2021 houkuttelevin sijoituskohde.

”Ennätysvauhdilla kasvanut yksityissijoittajien määrä tulee pitämään kauppa-aktiviteetin vilkkaana myös alkuvuonna 2021. Yhdeksän kuukautta kestäneen liki yhtäjaksoisen kurssinousun jälkeen näen osinkopainotuksen hyvänä lähtökohtana pelkkiin kurssinousutoiveisiin luottamisen sijaan”, arvioi Tuppurainen.

Taulukko: Nordnet Suomen 10 ostetuinta osaketta osakesäästötilillä – joulukuu 2020    

YhtiöNetto-ostoarvo (EUR)
Sampo             6 719 874
Fortum             3 425 603
Nordea             2 451 160
Finnair             1 327 467
Kone             1 233 097
Wärtsilä             1 230 430
Pihlajalinna                932 234
Kesko B                901 587
Sievi Capital                888 259
Orion B                865 899

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Wall Street osakemarkkinat osakkeet sijoittaminen pörssi

Moderni arvosijoittaminen ja raaka-ainesijoitukset ovat alkaneen vuosikymmenen voittajia

Seuraava artikkeli
Kim Väisänen

Miksi startup-sijoittaja Kim Väisänen ei sijoita seksikkäisiin sijoituskohteisiin eikä usko guruihin?