Sijoitusideat

Pankilta ostosuositus ruotsalaisen rakennustekniikkayhtiön osakkeille

NIBEn osakekurssin kehitys viimeisen 12 kuukauden aikana.

Lämpöpumppujen kysynnän kasvulle löytyy vahvat kasvuajurit.

Ruotsalainen Nibe on pohjoismaiden suurin lämmitysjärjestelmiä tuottava yhtiö ja johtava peluri asuinrakennusten lämpöpumppumarkkinoilla. Se on markkinajohtaja kestävän energian alalla.

Yhtiö kehittää ja valmistaa älykkäitä ja energiatehokkaita ratkaisuja sisätilojen mukavuuteen kaikenlaisissa kiinteistöissä. NIBEn ratkaisuilla asiakkaat voivat pienentää energiankulutustaan ja aiheuttamaansa ympäristökuormitusta.

NIBE tuo markkinoille myös osia ja ratkaisuja älykkääseen lämmitykseen sekä ohjaukseen teollisuuden ja infrastruktuurin tarpeisiin.

Yhtiö perustettiin 70 vuotta sitten ja se on kasvanut kansainväliseksi konserniksi, jonka liikevaihto vuonna 2019 oli yli 25 miljardia kruunua ja jolla oli tuolloin yli 17 000 työntekijää.

NIBE on noteerattu Tukholman Nasdaq-pörssin Large Cap -listalla nimellä NIBE Industrier vuodesta 1997 lähtien, minkä lisäksi sillä on toissijainen listaus SIX Swiss Exchange -pörssissä vuodesta 2011 lähtien.

Yhtiö toimii kolmella eri liiketoiminta-alueella: NIBE Climate Solutions, NIBE Element ja NIBE Stoves.

NIBE Climate Solutions valmistaa älykkäitä ja energiatehokkaita ratkaisuja sisätilojen mukavuuteen kaikenlaisissa kiinteistöissä. NIBE Element valmistaa osia ja ratkaisuja älykkääseen lämmitykseen sekä ohjaukseen teollisuuden ja infrastruktuurin tarpeisiin. NIBE Stoves valmistaa tulisijoja asettaen suuret vaatimukset muotoilulle ja energiatehokkuudelle.

Yhtiö ylsi vaikuttavaan tulokseen viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä, vaikka markkinatilanne oli hankala, toteaa Handelsbankenin analyytikko Mika Karppinen pankin aamukatsauksessa.

Tulevaisuus näyttää analyytikon mukaan hyvältä.

”Eteenpäin katsottaessa uskomme, että yhtiön vastuullisuusprofiilin pitäisi tukea kysyntää pidemmällä aikavälillä. NIBE:llä on vahvat näytöt yritysostoista, ja odotamme tällaisen aktiviteetin jatkuvan”, Karppinen toteaa.

Lämpöpumppujen kysyntä on tällä hetkellä vahvaa ja alan yhtiöt ottavat markkinaosuuksia muilta lämmitysratkaisuilta monilla Euroopan markkinoilla. Analyytikon mukaan kehitystä tukevat lainsäädäntö, tuet ja kuluttajien mieltymykset.

”Tällä hetkellä NIBE mukauttaa tuotetarjontaansa EU:n taksonomiasäädösten mukaiseksi. Yhtiön mukaan kysyntä elpyi Q3:lla ja Q4:llä yllättävän hyvin, mikä mahdollisti saavuttamaan positiivisen orgaanisen kasvulukeman koko vuodelta”, analyytikko toteaa.

NIBEn vuosi 2021 on alkanut selvällä parannuksella verrattuna viime vuoteen, ja yhtiö pysyy varovaisen positiivisena koko vuoden näkymien suhteen.

Analyytikoiden konsensusennuste tämän vuoden osakekohtaiselle tulokselle on 5,5 kruunua, jolla P/E-kerroin on 48x ja EV/Ebitda-kerroin on 28x. Ensi vuoden konsensusennuste osakekohtaiselle tulokselle on 6,0 kruunua.

Handelsbankenin suositus NIBEn osakkeelle on osta. Pankki nosti osakkeen tavoitehinnan 280 kruunusta 285 kruunuun. Tavoitehinta ylittää selvästi viimeisimmän 266 kruunun kurssinoteerauksen.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös