Tuoreessa ETLA-tutkimuksessa Occupational Mobility of Routine Workers on tarkasteltu ammattirakenteiden muutosta sekä sitä, mihin supistuvissa ja rutiininomaisissa ammateissa olevat työntekijät päätyvät muutoksen seurauksena. Tutkimuksessa seurattiin keskitason tuotanto- ja toimistotyöntekijöiden ammatillista liikkuvuutta yli 45 vuoden ajalta eli vuosina 1970–2015.
Etlan tutkimuksen mukaan kognitiivista rutiinityötä, kuten toimistotyötä, tekevillä on suurempi todennäköisyys nousta korkeammille palkkaluokille tai uudelleen kouluttautua. Vastaavasti perinteistä fyysistä rutiinityötä, kuten tuotanto- ja kokoonpanotyötä, tekevät työntekijät putoavat suuremmalla todennäköisyydellä matalapalkka-aloille.
Asia ei kuitenkaan ole täysin mustavalkoinen, kertoo tutkimuksen toteuttanut Etlan tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij.
”Kolikolla on toinenkin puoli. Vaikka kognitiivista rutiinityötä, kuten toimistotyötä, tekevät kohoavat todennäköisemmin parempiin palkkaluokkiin, on heillä kuitenkin myös suurempi todennäköisyys ajautua työttömiksi verrattuna tuotanto- ja kokoonpanotyötä tekeviin”, huomauttaa Maczulskij.
Työmarkkinapolitiikan päätöksiä pitäisikin Maczulskij’n mukaan kohdentaa ennen kaikkea manuaalista rutiinityötä tekeviin ammattiryhmiin, kuten tuotanto- ja kokoonpanotyötä tekeviin, koska heihin ammattirakenteiden polarisaatio eli kahtiajakautuminen iskee pahiten.
Tutkimustulokset nimittäin osoittavat, että työntekijästä riippumaton työpaikan menetys johtaa tuotantotyöntekijöillä keskipitkällä aikavälillä jopa 15 prosenttia heikompaan ansiokehitykseen verrattuna toimistotyöntekijöihin.
Etlan mukaan voitaisiin tukea esimerkiksi tuotanto- ja kokoonpanotyön ammattiryhmien uudelleen kouluttautumista, mikä parantaisi heidän uudelleen työllistymistään.
”Uudet teknologiat ja globalisaatio kiihdyttävät tiettyjen ammattirakenteiden muutosta. Koulutuspolitiikalla voitaisiin reagoida näihin muutoksiin lisäämällä sellaisten alojen koulutuspaikkoja, joiden kysyntä tulee olemaan suurempaa tulevaisuudessa”, Maczulskij tiivistää.
