Asunnot ja kiinteistöt

Suomessa on nyt vuokralaisen markkinat – vuokra-asunnoista ylitarjontaa

Vuokra-asuntomarkkinoiden tasapaino on parantunut ja vuokralaisen asema helpottunut, kertoo Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola.

Vuokra-asuntojen määrä on nopeaa tahtia kasvanut, ja varsinainen vuokra-asuntopula on poistunut koko Suomesta, Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola arvioi.

”Vuokra-asunnoista on paikoin jopa ylitarjontaa”, Metsola kertoo.

Asuntosijoittajat tarkkailevat Metsolan mukaan nyt silmä kovana sitä, alkavatko opiskelijat jälleen muuttaa normaaliin tapaan syksyä vasten opiskelupaikkakunnille.

”Juuri tämä muuttoliike on perinteisesti tehnyt kesästä vuoden vilkkaimman jakson vuokramarkkinoilla. Viime vuosi oli poikkeus, koska useimmat opinahjot siirtyivät etäopetukseen ja monet uudet opiskelijat lykkäsivät muuton tulevalle opiskelupaikkakunnalle epämääräiseen tulevaisuuteen.”

Edeltävästä koronakriisin vuoksi poikkeuksellisesta vuodesta johtuen opiskelijoiden keskuudessa on nyt patoutunutta muuttotarvetta.

”Jos syksy aloitetaan lähiopetuksessa, aivan uusien opiskelijoiden lisäksi myös edellisen vuoden saapumiserä aktivoituu muuttamaan. Paikoin ylitarjonnasta kärsiville vuokramarkkinoille se olisi merkittävä ja vuokranantajille mieleinen piristysruiske”, Metsola ennustaa.

Opiskelijoiden suuren määrän vuoksi varsinkin pienistä asunnoista saattaa jälleen tulla opiskelupaikkakunnilla pulaa, ja sillä olisi vaikutusta myös isompien asuntojen kysyntään, Metsola toteaa.

Toinen sijoittajien tarkkaan seuraama kehityskulku on aiemmin Airbnb-käytössä olleiden asuntojen mahdollinen poistuminen tavallisilta vuokramarkkinoilta, Metsola kertoo.

”Viimeisen vuoden ajan ne ovat osaltaan lisänneet vuokra-asuntojen tarjontaa, ja paluuliike väliaikaismajoitukseen muuttaisi kysynnän ja tarjonnan suhdetta pitkäaikaisilla, eli niin sanotusti tavallisilla vuokramarkkinoilla. Toistaiseksi matkailun paluu minkäänlaiseen normaalitilanteeseen näyttää kuitenkin vielä suht etäiseltä.”

Metsola ei usko vuokra-asuntojen tarjonnan laskuun.

”Näyttäisi siltä, että kysynnän ja tarjonnan suhde kasvukeskuksissakin pysyisi suurin piirtein tasapainossa. Voimakkaita vuokrien nousuja tai laskuja tuskin nähdään, mutta pieni nousu kasvukeskusten vuokrissa on mahdollista loppuvuonnakin, jos opiskelijoiden asuntokysyntä palautuu.”

Metsola epäilee, että etätyön yleistymisestä saattaa tulla yksi koko vuosikymmenen suurista leimallisista asuntomarkkinoiden piirteistä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös