
Finnairin liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa peräti 63 prosenttia vertailukaudesta ja oli hieman alle 112 miljoonaa euroa, kun se vuosi aiemmin oli vain alle 69 miljoonaa euroa.
Lehtoyhtiö teki toisella vuosineljänneksellä odotetusti jälleen ison tappion, mutta tappion syvyys oli odotettuakin karumpi.
Yhtiön vertailukelpoinen liiketulos oli toisella vuosineljänneksellä tappiollinen yli 151 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten tappio oli 174miljoonaa euroa
Toisen vuosineljänneksen tappio oli ensimmäistä syvempi, sillä tammi-maaliskuussa tappio oli 143 miljoonaa. Analyytikot olivat odottaneet keskimäärin 146 miljoonan euron tappiota, joten toteuma oli odotettuakin tappiollisempi.
Toimitusjohtaja Topi Manner kertoo, että koronapandemia ja siitä johtuvat matkustusrajoitteet vaikuttivat edelleen raskaasti Finnairin matkustajamääriin, liikevaihtoon sekä tulokseen vuoden toisella neljänneksellä.
Rahdin kysyntä pysyi kuitenkin vahvana pandemian aiheuttamien toimitusketjuhaasteiden vuoksi. Rahdin osuus Finnairin liikevaihdosta oli edelleen yli puolet, vaikka matkustajatuotot kirivätkin taas niiden ohi kesäkuussa.
Kysyntä kasvaa asteittain
Mannerin mukaan Finnairin rahoitustilanne on turvattu.
”Jatkoimme rahoitustoimenpiteitä uudelleenrahoittamalla vanhan 200 miljoonan euron joukkovelkakirjalainan ja kaksinkertaistamalla sen koon 400 miljoonaan euroon. Sen ansiosta pidämme taseemme sekä kassavaramme terveinä ja voimme siksi keskittyä täysipainoisesti liikenteemme käynnistämiseen”, toimitusjohtaja toteaa.
Yhtiön pysyviin kustannussäästöihin vuoden 2022 alusta alkaen tähtäävä ohjelma eteni Mannerin mukaan hyvin. Finnair tulee ylittämään selvästi aiemman 170 miljoonaan euron tavoitteen.
”Tavoittelemme nyt jopa noin 200 miljoonan euron säästöjä vuoden 2019 operatiivisilla volyymeillä mitattuna. Pyrimme edelleen kustannustehokkuuden jatkuvaan parantamiseen kaikessa toiminnassamme, mikä on välttämätöntä pandemian jälkeisessä, vahvasti kilpaillussa markkinassa”, Manner kertoo.
Manner odottaa lentomatkojen kysynnän kasvavan asteittain.
”Uskomme kysynnän lisääntyvän asteittain syksyn aikana erityisesti Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, kun taas Aasian maat seuraavat joidenkin kuukausien viiveellä perässä. Rokotekattavuus kasvaa eri puolilla maailmaa nyt hyvää tahtia, mutta matkustuksen palautuminen on edelleen riippuvainen pandemiatilanteen, muun muassa varianttien, ja matkustusrajoitusten kehityksestä. Vaikka ennakoimme kysynnän kasvavan asteittain syksyllä, arvioimme liikennemäärien palautuvan pandemiaa edeltävälle tasolle aikaisintaan vuonna 2023.”
Tappiollinen toiminta jatkuu
Yhtiö arvioi kuukausitason operatiivisen kassavirran kääntyvän positiiviseksi vuoden 2021 loppuun mennessä.
Matkustusrajoitukset vaikuttavat kuitenkin edelleen heikentävästi kysyntään erityisesti Aasiassa, jonka Finnair odottaa avautuvan matkustajille joidenkin kuukausien viiveellä Eurooppaan nähden.
Yhtiön mukaan matkustusrajoitusten ja liikenteen lisäämiseen liittyvien kustannusten vuoksi vertailukelpoinen liiketappio tulee olemaan vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä samaa suuruusluokkaa kuin edeltävillä viidellä vuosineljännekselläkin liikevaihdon asteittaisesta kasvusta huolimatta.
Pandemiatilanteen takia näkyvyys on kuitenkin edelleen heikko ja elpymisen ajoituksesta on useampia skenaarioita, minkä vuoksi yhtiö ei anna ohjeistusta koko vuoden 2021 liikevaihdosta.
Finnair päivittää tulevaisuuden näkymiään ja ohjeistustaan vuoden 2021 kolmannen neljänneksen osavuosikatsauksen yhteydessä.