Kiinnostus kalastusta kohtaan kasvaa maailmanlaajuisesti ja siksi Rapala teki tammi-kesäkuussa huikeasti edellisvuotta kovemman liikevoiton.
Kalastustarvikeyhtiö Rapala on aloittanut kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon huikean väkevästi. Liikevaihto nousi tammi-kesäkuussa lähes 160 miljoonaan euroon, mikä on 36 prosenttia edellistä vuotta korkeampi. Vertailukelpoisten valuuttakurssien mukainen liikevaihto kasvoi vielä enemmän, 41 prosenttia.
Tammi-kesäkuussa Rapala saavutti peräti 26,5 miljoonan euron vertailukelpoisen liiketuloksen, kun vuotta aiemmin tulos oli vain 4,2 miljoonaa euroa. Analyytikoiden konsensusennuste oli 17 miljoonan euron liikevoitto, joten tulosparannus oli selvästi odotuksia kovempi.
Toimitusjohtaja Nicolas Warchalowski kertoo, että Rapala saavutti ennätyksellisen tuloksen vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla korkean markkinakysynnän ja vahvan talvikauden sekä odotettua nopeammin edenneen strategian toteuttamisen myötä.
”Kiinnostus kalastusta kohtaan on kasvanut maailmanlaajuisesti sekä uusien kalastajien että vanhojen harrastukseen palaavien ansiosta. Kalastuspaikat ovat olleet täynnä innokkaita kalastajia, sekä kauppojen kalastusosastoilla on ollut puolityhjiä hyllyjä kevään ja alkukesän aikana”, Warchalowski kertoo.
Jatkunut keskittyminen kassavirran hallintaan tuotti myös tuloksia. Toimitusjohtajan mukaan liiketoiminnan rahavirta ensimmäisen vuosipuoliskon osalta parani 23,1 miljoonaan euroon.
Yhtiön strategiana on tuotenimikkeiden vähentäminen.
”Olemme vähentäneet huomattavan määrän tuotenimikkeitä Euroopassa sekä globaalilla tasolla pehmytmuovikategoriassa. Tuotenimikkeiden vähentäminen tulee etenemään huomattavasti seuraavien kvartaalien aikana, kun tätä laajennetaan myös muihin maantieteellisiin alueisiin ja tuotekategorioihin yhtiön suorittaessa koko yrityksen historian laajimman tuotenimikkeiden karsimisen”, Warchalowski toteaa.
Lisäksi Rapalan brändiportfoliota yhdistetään suosien tulevaisuuden voittajia. Vastuullisuus on myös tärkeä osa uutta strategiaa ja Rapala on Warchalowskin mukaan jo ottamassa johtavaa asemaa vastuullisuudessa kalastusalalla.
Kalastustuotteiden yleinen markkinakysyntä on ollut korkealla tasolla ja Rapala odottaa sen asteittain normalisoituvan. Neuvottelut Shimanon kanssa jakeluyhtiöiden yhteisomistuksen purkamisesta Venäjällä, Kazakhstanissa, Tsekissä, ValkoVenäjällä, Unkarissa, Romaniassa ja Kroatiassa voivat vaikuttaa liiketoiminnan suorituskykyyn näissä maissa.
Konsernin toimitusketju, sisältäen yhtiön omat tehtaat sekä alihankkijat, toimii tällä hetkellä hyvin. Tästä huolimatta koronapandemian aiheuttamat epävarmuudet vaikuttavat edelleen toimintaan ja lisäävät konsernin riskejä.
Yhtiö nosti näkymiään viime huhtikuussa. Rapala odottaa vuoden 2021 vertailukelpoisen liikevoiton kasvavan merkittävästi edellisvuodesta. Hyvän tilauskannan ja ennustetun markkinakysynnän odotetaan generoivan hyvän kannattavuuden vuoden 2021 toiselle vuosipuoliskolle, joskin ei yhtä korkean kuin edellisvuonna, jolloin tavanomainen kausivaihtelu ei toteutunut.
Aikaisemmin viime helmikuussa Rapala oli ennustanut, että vuoden 2021 vertailukelpoinen liikevoitto on samalla tasolla tai korkeampi kuin edellisenä vuonna.
Rapalan osakekurssi pomppasi Helsingin pörssissä 5,4 prosenttia vahvan tulosraportin ansiosta.
