Sellun ja puuraaka-aineen hintatasot ovat nousseet hyvälle tasolle, mikä näkyy voimakkaana metsäteknologian kysyntänä.
Keslan liikevaihto ja liikevoitto kohenivat selvästi vertailukauteen nähden huhti-kesäkuussa. Konsernin liikevaihto kasvoi 27,3 prosenttia vertailukaudesta 11,9 miljoonaan euroon ja liikevoitto nousi 898 tuhanteen euroon viime vuoden 115 tuhannesta eurosta.
Kesla on metsäteknologian ja materiaalikäsittelyn kehittämiseen, markkinointiin ja valmistukseen erikoistunut konepajakonserni. Sen liiketoiminta on keskittynyt kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat ovat traktorivarusteet, puunkorjuulaitteet sekä auto- ja teollisuusnosturit.
Konsernin liikevaihto oli vuonna 2020 40 miljoonaa euroa ja viennin osuus liikevaihdosta oli 70 prosenttia. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella ja Ilomantsissa sekä myyntiyhtiö Appenweierissa, Saksassa. Yhtiön palveluksessa on vajaat 250 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan Helsingin pörssissä.
Toimitusjohtaja Simo Saastamoinen kertoo, että ensimmäisen vuosipuoliskon saatujen tilausten kertymä oli ennätyksellinen 36 miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu vertailukauteen nähden jäi vielä maltilliseksi noin kuuteen prosenttiin, koska toimittajaverkoston pullonkaulat rajoittivat hyvän kysyntätilanteen nopeaa hyödyntämistä etenkin ensimmäisellä kvartaalilla.
”Tilauskanta kasvoi ennätyksellisen suureksi 24 miljoonaan euroon. Onnistuimme nostamaan laskutusvauhtia katsauskauden loppua kohti ja kesäkuun liikevaihto oli erittäin hyvää tasoa. Suotuisan kehityksen vuoksi muutamme tilikauden näkymän aiempaa paremmaksi”, Saastamoinen toteaa.
Keslalle keskeisten vientimaiden kysyntä koheni edellisvuodesta selvästi, ja erityisen vahvaa kasvu oli Venäjällä, kotimaassa ja lähialueiden ohessa Pohjois-Amerikassa.
Saastamoisen mukaan koronapandemian vaikutukset ilmenivät ostomarkkinoilla pidenneinä toimitusaikoina ja materiaalihintojen nousuina.
Kesla tilauskanta oli katsauskauden lopussa vertailukauteen nähden lähes kolmikertainen ollen noin 24 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten se oli vain 8,2 miljoonaa euroa. Heinäkuun saatujen tilausten virta pysynyt vahvana ja tilauskanta on jatkanut kasvuaan.
Koronaepidemian etenemiseen liittyy edelleenkin epävarmuuksia, jotka voivat vaikuttaa voimakkaasti liiketoiminnan kehittymiseen, vaikka tilanne näyttää paranevan koko ajan, yhtiö kertoo.
Sellun ja puuraaka-aineen hintatasot ovat nousseet hyvälle tasolle, mikä näkyy voimakkaana metsäteknologian kysyntänä. Ostomarkkinoilla hinnat ovat myös nousseet voimakkaasti. OECD:n ennakoiva suhdanneindikaattori on noussut yli pitkän aikavälin keskiarvonsa ja näyttää jatkavan vielä nousuaan – suhdanne on hyvä ja näyttää kohenevan, Kesla toteaa.
Suotuisan toimintaympäristön, vahvan tilauskannan ja kasvavan tuotantovolyymin perusteella yhtiö päivittää tilikauden 2021 näkymäänsä.
Uuden ohjeistuksen mukaan Kesla odottaa vuoden 2021 liikevaihdon ja liikevoiton kasvavan selvästi edellisvuodesta. Aiemmin yhtiö oli arvioinut liikevaihdon kasvavan ja liikevoiton säilyvän vähintään edellisvuoden tasolla.
Keslan tulosraportti oli mannaa sijoittajille. Yhtiön osake on yli 18 prosentin nousussa Helsingin pörssissä noin kello 11.45.