Asunnot ja kiinteistöt

Asuntomarkkinoiden tilanne ”lukkiutunut” – Asuntoja myytävänä niukasti

Asuntojen ostajat ovat edelleen aktiivisia, mutta pula hyvistä myytävistä asunnoista on suurin jarru markkinoilla, kertoo Suomen Kiinteistövälittäjät ry.

Vuosituhannen ennätysvuosi 2021 päättyi odottavissa tunnelmissa, kertoo Suomen Kiinteistövälittäjät ry tiedotteessaan.

”Asuntomarkkinoilla on vedetty henkeä ja alkaneelta vuodelta 2022 odotetaan jatkuvan hyvän kysynnän myötä loivaa hintojen nousua”, toteaa SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

Asuntojen ostajat ovat edelleen hyvin halukkaita tekemään päätöksiä, mutta samalla myyjien varovaisuus näkyy myyntiluvuissa.

”Toivomme että myyjät rohkaistuisivat aloittamaan myynnin, jotta markkinoille tulee ostettavaa, myös heille itselleen. Nyt tilanne lukkiutuu siihen, että ostettavaa ei löydy ja oman asunnon myyntiä pantataan. Asuntomarkkinat ovat muna-kana-tilanteessa”, Mannerberg toteaa.

Kiihtyneen koronaepidemian vaikutus on markkinoihin hyvin lievä, sillä ostajien maksukyky on hyvä ja rahoitusmarkkinat ovat pysyneet motivoivina, huolimatta edelleen jatkuvista haasteista ja viiveistä pankkien palveluissa.

Kasvukeskuksissa on suurimmat odotukset asuntokaupan suhteen, mutta alueelliset erot paikkakuntien välillä voivat olla suurehkoja oikeanlaisen tarjonnan puuttuessa.

SKVL:n mukaan uudempien omakotitalojen kova kysyntä jatkuu edelleen. Suuremmat asunnot kiinnostavat myös kerrostaloissa ja vuokramarkkinoilla.

Tulevina vuosina merkittävästi asunnonvaihtajia

Suomessa on näkyvissä tuleva mielenkiintoinen asuntomarkkinatilanne.

”Suuret ikäluokat tulevat olemaan liikkeellä sekä myyjinä, että ostajina. Seuraavina vuosina tulemme näkemään merkittävissä määrin asunnonvaihtajia kasvavasta ikääntyvästä ikäluokasta. He ovat myymässä isompia asuntojaan ja vastaavasti kysyntä isommista asunnoista on korkealla”, kertoo Mannerberg.

Ainoa hidaste kaupantekoon on se, että ikääntyvä talokanta on vähemmän haluttua kuin uudemmat pientalot.

Uudistuotannon rooli on myös merkittävä, jotta ikääntyville löytyy kohtuuhintaista ostettavaa hyvien palveluiden lähettyvillä.

”Nyt onkin tärkeää laittaa talot teknisesti myyntikuntoon ja varmistaa, että tiedetään missä kunnossa olevaa kiinteistöä myydään”, kommentoi Mannerberg.

Korona ei yksin selitä markkinoiden kovaa menoa

Monet ajattelevat markkinoiden kiihtyneen erityisesti koronaepidemian vuoksi. Mannerbergin mukaan tämä ei kuitenkaan ole tilastoissa nähtävissä niin selvästi, sillä markkinat aloittivat vahvan elpymisen jo pari vuotta aiemmin,

”Kyse on pysyvämmästä tilanteesta, jossa asunnonvaihto on osa elämän perusprosessia”, Mannerberg jatkaa.

Pienten asuntojen tarjonta on tällä hetkellä poikkeuksellisen hyvä ja tarjoaa taas pitkästä aikaa mahdollisuuksia nuorille hankkia ensiasuntoja hyviltäkin paikoilta. Ilmiö on seurausta vuokramarkkinoiden alhaisemmasta kysynnästä ja sijoittajien liikehdinnästä. Vuokramarkkinoilla ennustetaan kuitenkin melko tasaista kysyntää, mutta vuokratasojen ei ennusteta nousevan tulevana vuonna ainakaan pienemmissä asunnoissa. Perheasuntojen kysyntä vuokramarkkinoilla on sen sijaan pysynyt erittäin hyvänä.

Mökkikaupassa odotetaan hyvää vuotta

Vapaa-ajan asuntojen kysyntä on jonkin verran rauhoittunut vuoden 2021 jälkipuoliskolla. SKVL:n ennusteessa kuitenkin uskotaan siihen, että kysyntä jatkuu hyvällä tasolla myös vuonna 2022.

Osaltaan mökkimarkkinan tarjontaa lisää aiemmin mainittu suurten ikäluokkien liikehdintä ja monet haluavat luopua pitkäaikaisista loma-asunnoistaan.

”Talvikausi on kuitenkin perinteisesti mökkikaupassa hiljaista kuitenkin lukuun ottamatta pohjoisinta Suomea, jossa kauppaa käydään vilkkaasti. Osassa hiihtokeskuksia on myös hitautta kaavoitusten etenemisessä, vaikka vahvaa kysyntää olisi myös uudistuotannolle”, toteaa Mannerberg.

Lue myös tämä: 70-luvun omakotitalo voi tuoda ostajalle tylyn taloudellisen yllätyksen – jopa 50 000 euron korjauskustannukset

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Ylös