
Sekä Nasdaq Tukholman että Helsingin listoilla noteerattu ruotsalaissuomalainen teleoperaattori maksoi viime tilikaudelta 2 kruunua eli 0,20 euroa osinkoa per osake. Nykykurssia tämä tekee todella hyvätasoisen 5,7 prosentin osinkotuoton.
Osinko on ollut finanssikriisistä lähtien, jo yli kymmenen vuoden ajan, 2-3 kruunua osakkeelta sisältäen osittain lisäosinkoja. Telia on siten hyvätasoinen ja luotettava osingonmaksaja.
Telian osinko ei ole laskemassa, sillä yhtiön hallituksen osinkopolitiikkana on jakaa vähintään kaksi kruunua osakkeelta ja kasvattaa osinkoa matalalla tai keskitason yksinumeroisella kasvuvauhdilla vuosittain (tarkoittanee 2-5 %/v).
Vaikka teleoperaattorin tulos on kärsinyt, vuolas kassavirta mahdollistaa hyvän osingonmaksukyvyn myös jatkossa. Segmenteistä parhaat 17-18 prosentin liiketulosmarginaalit kirjattiin tammi-syyskuussa Ruotsissa, Norjassa, Liettuassa ja Virossa. Muissa se jäi selvästi heikommaksi.
Useita tuloskehitystä tukevia tekijöitä
Telia-konsernilla on massiiviset 17,8 miljoonaa mobiilipuhelinliittymää seitsemässä eri maassa. Näistä osa on machine-to-machine -liittymiä eli laitteiden välisiä.
Laajakaistaliittymiä on vastaavasti kuudessa maassa 2,9 miljoonaa. Maksu-tv -tilaukset tuovat myös merkittävät 2,5 miljoonaa sisältötilaajaa Telian operaattoritoiminnoille eri maissa – sekä nyt myös suoraan oman TV-liiketoiminnan kautta 0,84 miljoonaa tilaajaa Suomessa ja Ruotsissa.
Handelsbankenin analyytikko Kristoffer Carleskär kertoo pankin aamukatsauksessa, että Telia käynnisti merkittävän muutosohjelman vuoden 2021 alussa. Siihen on liittynyt esimerkiksi työsopimusten ja IT-puolen muutoksia.
Telia on toteuttanut massiivisia henkilöstösäästöjä.
”Säästöt näistä toimenpiteistä eivät näy selvästi käyttökatteessa vuoden kolmen ensimmäisen kvartaalin aikana, emmekä näe näin tapahtuneen myöskään Q4:llä. Operatiivisia säästöjä on kuitenkin luvassa sen myötä, että Telia vähensi kokoaikatyössä olevaa henkilöstöään 1000 henkilöllä viime vuonna”, Carleskär toteaa.
Alkaneelle vuodelle hyvää lupaa myös Telian palveluliikevaihdon kasvusta etenkin Ruotsissa, jossa Telia kasvoi kaikilla osa-alueilla. Carleskärin mukaan kasvun ennustetaan pysyneen laaja-alaisena.
Telian osinkotuotto nousee korkeaksi
Suomi palaa Handelsbankenin ennusteessa kasvuun kuluvan vuoden toisen kvartaalin aikana.
Pankki odottaa Telian nostavan normaalia osinkoaan viisi prosenttia eli 2,1 kruunuun osakkeelta, mikä tarkoittaa nykyisellä pörssikurssilla 5,7 prosentin osinkotuottoa. Lisäksi luvassa voi olla tukiasemamyyntejä, joista saatavat rahat Telia voisi maksaa ulos ylimääräisenä osinkona osakkeenomistajille, Carleskär toteaa.
Positiivisen näkymän vuoksi Handelsbanken pitää Telian osakkeiden ostosuosituksen ja tavoitehinnan ennallaan. Pankin tavoitehinta on 4,4 euroa, mikä ylittää selvästi nykyisen 37 kruunun osakekurssin.
Konsensusodotus Telian osakkeen osakekohtaiselle vuoden 2021 tulokselle on 2,8 kruunua osakkeelta ja tälle vuodelle 1,7 kruunua. Kuluvan vuoden ennusteella Telian P/E-kerroin on 22x ja EV/Ebitda-kerroin 7,3x.