Markkinakommentit

Helsingin pörssi takoo uusia tulos- ja osinkoennätyksiä – sijoittajat silti pettyneitä

Kuva: Hannu Angervuo.

Konkarisijoittaja Hannu Angervuo on laskenut yhteen tähän mennessä loka-joulukuun tulosraporttinsa julkistaneiden yhtiöiden tulokset ja osingot.

Kuluvan viikon torstai oli kotimaisten pörssiyhtiöiden loka-joulukuun tulosraportoinnin vilkkain päivä, kun lähes viidennes pörssiyhtiöistä julkisti viimeisen vuosineljänneksen ja koko vuoden 2021 tunnuslukunsa. Torstain jälkeen jo noin puolet kotimaisista pörssiyhtiöistä on tulosraporttinsa julkaissut.

Toistaiseksi peräti 69 prosenttia raportoineista yhtiöistä on pystynyt parantamaan tulostaan viimeisellä neljänneksellä, laskee konkarisijoittaja Hannu Angervuo markkinakatsauksessaan. Hänen mukaansa heikentyneestä tuloksesta rahoituserien jälkeen on raportoinut 31 yhtiötä, mikä on yhtiöistä 31 prosenttia.

Vain kaksi kotimaista pörssiyhtiötä, SRV ja Basware ovat tehnyt viimeisellä neljänneksellä tappiota, Angervuo toteaa.

Sijoittajille eivät tulosparannukset ole kelvanneet.

”Sijoittajat ovat edelleen näyttäneet hapanta naamaa hyvillekin tulosraporteille, sillä 79% tulosjulkistaneista yhtiöistä on kirjannut pörssikurssin laskun tulospäivänä”, Angervuo kertoo.

Vain kymmenellä yhtiöllä on osakekurssi noussut tuloksen julkistuspäivänä. Nämä yhtiöt ovat Angervuon mukaan olleet Stora Enso, Caverion, Huhtamäki, Uponor, Orion, Telia, eQ, Oma Säästöpankki, Sampo ja Digia.

Esimerkiksi varainhoitoyhtiö eQ jatkoi loka-joulukuussa vahvaa vetoa. Konsernin nettoliikevaihto vuoden viimeisellä neljänneksellä oli 21,1 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 20,1 miljoonaa euroa. Yhtiö kasvatti tulostaan jo 31 kerran peräkkäin.

Erityisesti kiuas- ja Spa -yhtiö Harvia romahti rajusti tulosraportin julkistuksen jälkeen.

”Kaikkien muiden raportoineiden yhtiöiden on painunut kaakkoon. Erityisen voimakkaan kurssiromahduksen kärsi tänään Harvia, jonka osakekurssi laski 16,4 prosenttia ja suurella vaihdolla 40,45 milj. euroa eli noin 5 prosenttia osakkeista vaihtoi omistajaa. Harvoin näkee näin suuria heilahteluja”, Angervuo toteaa.

Harvian kohdalla kyse ei ollut kehnosta tuloksesta, vaan korkealle ladatuista odotuksista.

Yhtiön vertailukelpoisilla valuuttakursseilla laskettu liikevaihto kasvoi loka-joulukuussa 29,8 prosenttia vertailukaudesta ja oli 45,7 miljoonaa euroa. Orgaaninen liikevaihdon kasvu oli vahvaa eli 21 prosenttia, minkä lisäksi yrityskauppojen vaikutus kasvuun oli huomattava.

Harvian oikaistu liikevoitto nousi viimeisellä vuosineljänneksellä 11,1 miljoonaan euroon vuodentakaisen vertailukauden 8,8 miljoonasta eurosta. Tuloskasvu jäi kuitenkin odotuksista, sillä analyytikoiden konsensusodotus oli 12,6 miljoonaa euroa.

Angervuon mukaan jo raportoineiden yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto on kasvanut viimeisellä neljänneksellä 17,8 prosenttia vertailukaudesta. Yhteenlaskettu liikevoitto on kasvanut puolestaan 6,9 miljardiin euroon, mikä tarkoittaa peräti 32 prosentin kasvua.

Pörssi tulee tekemään uusia ennätyksiä.

”Käytännössä on jo varmaa, että pörssiyhtiöt rikkovat vuodelta 2007 säilyneen yhteenlasketun nettotulosennätyksen. Samoin on jo taputeltu, että vuoden 2021 pörssiyhtiöiden yhteenlaskettu osinkosumma tekee uuden ennätyksen ja nousee melkoisella varmuudella yli 14 miljardiin euroon. Kuitenkin osinkosuhde vuodelta 2021 tulee laskemaan merkittävästi edellisistä vuosista ja tullee olemaan vuodelta noin 66-68 prosenttia eli normaalilla tasolla”, Angervuo laskee.

Pörssiyhtiöt ovat konkarisijoittajan mukaan olleet melko varovaisia vuoden 2022 tulosnäkymistä.

”Valtaosa ohjeistaa liikevaihdon kasvavan hieman. Valtaosa raportoineista yhtiöistä uskoo tuloksen tänä vuonna hieman paranevan vuoteen 2021 verrattuna.”

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös