Asunnot ja kiinteistöt

Kuntien välillä isot erot asumiskuluissa – halvimman ja kalleimman kunnan ero lähes 3400 euroa vuodessa

Kempele on edullisin kunta Omakotiliiton vertailussa jo neljättä kertaa. Kuva: Kempeleen kunta.

Erot asumismenoissa kuntien välillä ovat hurjassa nousussa, kertoo tuore selvitys.

Asumismenot kasvoivat Suomessa poikkeuksellisen jyrkästi viime vuodesta. Tämä käy ilmi Omakotiliiton tutkimuksesta.

Nousun syy ei yllätä: se johtuu suurimmaksi osaksi Euroopan laajuisen sähkön hintojen rajusta noususta.

Sähkön hinnoissa tapahtuneen repeämän vuoksi myös kuntien väliset erot syvenivät voimakkaasti.

Tutkimuksessa vertailtiin asumiskustannuksia sadan kunnan alueella. Nyt kalleimman ja halvimman kunnan asumiskustannuksissa on eroa jo 3 361 euroa vuodessa, kun viime vuonna eroa oli huomattavasti pienempi, 1 763 euroa.

Asumiskustannuksiltaan kalleimmat kunnat löytyvät pohjoisesta ja eteläisestä Savosta.

Kalleimmassa kunnassa Leppävirralla asumiskustannuksiin menee vuodessa 6 964 euroa. Vertailun halvin kunta on jälleen kerran Oulun kupeessa sijaitseva Kempele, jossa asumismenoihin kuluu 3 603 euroa. Keskimäärin asumiseen menee Suomessa 4 874 euroa.

”Maailmantilanteen muutokset vaikuttavat myös meidän arkeemme. Nyt ollaan uudella tavalla hyvin konkreettisesti sen asian äärellä, miten meidän jokaisen omakotiasukkaan, ja toki kaikkien, kukkaroon vaikuttavat globaalit energia- ja sähkömarkkinat”, sanoo Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander.

Kustannukset nousussa kautta linjan

Sähkön ohella muutkin asumismenot jatkavat nousuaan: jätemaksuissa korotusta oli 4,9 prosenttia, vesimaksuissa kaksi prosenttia ja rakennuksen kiinteistöverossa 4,8 prosenttia viime vuodesta.

Jätemaksuihin tehtiin monessa kunnassa paljon keskiarvoa suurempia korotuksia, sillä yhdessätoista kunnassa jätemaksuja nostettiin yli 15 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Suurimmat korotukset tehtiin Heinolassa 33,5 prosenttia, Asikkalassa 31,4 prosenttia, Nurmijärvellä 24,6 prosenttia ja Tuusulassa 23,8 prosenttia.

Sen sijaan Lahdessa ja Hollolassa jätemaksut laskivat yli 15 prosenttia. Vesimaksut puolestaan kallistuivat eniten Pieksämäellä 8,2 prosenttia, Lahdessa 7,9 prosenttia ja Järvenpäässä 7,4 prosenttia.

Ostosähkön raju hinnan nousu repii ison railon kustannuksiin. Kun ostosähkön vaikutus puretaan pois tuloksista, on Kempele edelleen asumiskustannuksiltaan edullisin kunta asua. Eroa kalleimpaan Parikkalaan on 1 435 euroa. Ilman ostosähköä Kempeleessä kustannukset ovat 2 215 euroa, ja Parikkalassa 3 650 euroa.

Mikä on Kempeleen salaisuus?

Kempele on edullisin kunta Omakotiliiton vertailussa jo neljättä kertaa. Suurin ero tulee Kempeleen alhaisista vesimaksuista.

”Viime vuosina nopeasti kasvaneen Kempeleen väestö asuu tiiviisti kaava-alueella, ja alue sijaitsee hyvän pohjavesivarannon päällä. Infraa on pystytty rakentamaan tehokkaasti ja siitä huolehditaan hyvin. Vesiyhtiö on velaton ja veden hinta on Suomen edullisin”, kertoo Kempeleen kunnanjohtaja Tuomas Lohi.

Omakotiliiton selvitys tuo läpinäkyvyyttä kunta- ja aluekohtaisesti päätettäviin maksuihin

Omakotiliitto on selvittänyt asumiskuluja kunnittain kuuden vuoden ajan. Selvityksessä vertaillaan sadan kunnan sähkö-, vesi – ja jätemaksuja sekä kiinteistöveroa. Vertailussa on käytetty esimerkkinä 120 neliön omakotitaloa.

Tutkimusaineistossa ostosähkön hintana käytetään kunnan alueella toimitusvelvollisen sähkön myyjän toistaiseksi voimassa olevan sähkösopimuksen hintaa. Selvityksellä halutaan tuoda läpinäkyvyyttä eri alueiden asumiskustannuksiin ja niiden eroihin.

”Asumiskustannukset ovat kuntalaisen suurin menoerä. Asumiskustannusten nousu vuodesta toiseen kurittaa asukkaita, ja tähän on saatava muutos. Toiset kunnat ovat tehneet asioita oikeinkin, kuten Kempeleen esimerkki osoittaa. Kuntapäättäjien tulisi ottaa asia vakavasti ja pyrkiä määrätietoisesti asumiskustannusten alentamiseen”, painottaa Marju Silander.

Lue myös tämä: Ennuste: Rakentamisen suhdannehuippu on jäämässä taakse

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös