
Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton ylläpitämään Hintaseurantapalveluun kirjautui ensimmäisellä kvartaalilla 18 179 myytyä asuntoa. Luku on yhä 13 prosenttia korkeampi kuin pandemiaa edeltänyt taso vuonna 2019, vaikka jääkin viime vuoden huippuluvuista.
Erityisesti suurissa kaupungeissa asuntokauppaluvut ovat palanneet viime vuotta edeltäneille tasoille.
Tyypillisesti asuntokauppa on kaikkein hiljaisimmillaan vuoden vaihteessa ja kesää lähestyttäessä markkina piristyy. Sama kausiluontoisuus on nähtävissä myös tänä vuonna: markkina on noussut tasaisesti vuodenvaihteen lepokaudesta.
Asuntomarkkinan vilkkaus on palautunut pandemiaa edeltäneisiin lukuihin.
Erityisesti suurissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, Espoossa, Tampereella ja Turussa, kauppa on rauhoittunut vuoden takaisesta, jolloin näissä käydyn kaupan määrät kävivät huipussaan.
“Maaliskuun ensimmäinen viikko oli poikkeuksellisen hiljainen, mutta kokonaisuudessaan maaliskuussa kauppaa tehtiin runsaammin kuin tammi- tai helmikuussa. Alkuvuoden luvut osoittavat, että asuntomarkkina on palautumassa tasolle, joka vallitsi ennen koronaa”, toteaa Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Marina Salenius.
Reippaimmin asuntokauppaa käydään yhä vanhoissa asunnoissa, kun taas uudisrakentamisessa valmistuneiden määrä on selkeästi aiempaa vähäisempi.
Uudistuotannosta pulaa
Uusia kerrostaloasuntoja on valmistunut alkuvuodesta poikkeuksellisen vähän. Merkittävin uudiskaupan supistuminen on tapahtunut Helsingissä, missä uusia asuntoja on saatu markkinoille noin 40 prosenttia edellisen vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna.
Myös Espoossa ja Turussa uudiskohteiden tarjonta on supistunut puoleen.
Kustannusten nopea kasvu vaikeuttaa rakentamista, mutta suurelle projektimäärälle odotetaan vahvaa kysyntää tästä huolimatta.
Uusia rakennusprojekteja aloitettiin viime vuoden kuitenkin aikana ennätysmäärä. On siis odotettavissa, että uudisrakennusten kauppamäärät lähtevät nousuun näiden projektien valmistuessa.
Kiinteistömaailman välittäjät arvioivat, että varsinkin uudehkoista perheasunnoista on monin paikoin edelleen selkeä pula.
Pienimmistä kerrostaloasunnoista sen sijaan voidaan Kiinteistömaailman mukaan nähdä kevään aikana joillakin alueilla kohtalaisen voimakastakin ylitarjontaa, esimerkiksi Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Lahdessa ja Jyväskylässä.
Monet tekijät lyövät kiilaa asuntokauppaan
Valtaosa tuoreeseen liiton kyselyyn vastanneista välittäjistä kokee kaupan hidastuneen. Hidastumisen nähdään johtuvan ennen kaikkea asiakkaiden kokemasta epävarmuudesta niin rahoitusmarkkinan kuin geopoliittisen tilanteenkin johdosta, mutta myös asuntoaan myyvien empiminen on hidastanut kaupantekoa.
Nousukäyrälle siirtyneet korot ovat hidastaneet luottointoa, mikä osaltaan vaikeuttaa kaupantekoa ja asettaa ostajille entistä tiukemman budjetin.
“Yleisesti ottaen kaupan osapuolet tuntuvat harkitsevan nyt tilannetta huolellisesti. Tämä trendi alkoi näkyä jo viime vuoden puolella. Kohteiden myyntiajat ovat jatkaneet lyhentymistään erityisesti omakotitaloissa, eli perheasunnot vaikuttaisivat menevän yhä nopeasti kaupaksi epävarmuudesta huolimatta”, Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelsson selvittää.
Inflaatio hillitsee asuntojen hintoja
Kuluttajien ostovoimaa laskevat tällä hetkellä inflaation ja asumiskustannusten nousu. Ostovoiman lasku hidastaa hintojen nousua asuntomarkkinoilla.
“Omakotitaloissa ostajat ovat nyt aiempaa kiinnostuneempia kiinteistöjen energiatehokkuudesta ja lämmitysmuodoista”, Salenius huomioi.
Omakotitalojen kysyntä pitää yhä pintansa ja hinnat ovat nousussa. Uudistuotannossa on vielä reilusti tilaa uusille omakotitaloille, kunhan kaupunkien kaavoitus saadaan vastaamaan kysyntää. Kerrostaloasuntojen kauppa, joka on 2010 luvulla kirinyt rivitaloasuntojen kaupan kiinni keskihinnoissa, kehittyy nyt hyvin samansuuntaisesti rivitaloasuntojen kaupan kanssa.
Hintojen nousu näyttäisi taittuneen niin kerrostaloasunnoissa kuin rivitaloasunnoissakin.