Mikäli kuluttaja ei ole sitoutunut määräaikaiseen sopimukseen, on nyt hyvä arvioida voisiko sähkösopimusta muuttamalla saada helpotusta oman talouden menoihin sähköenergian osalta. Kuluttajaliitto kertoo tiedotteessaan, että kilpailuttamisella on tällä hetkellä entistä suurempi merkitys, kun uusien sähkösopimusten hinta on ennätyksellisen korkealla ja hintaerot suuret.
”Yllättävän harva on kilpailuttanut sähkösopimuksensa, vaikka kilpailuttamalla kuluttajan olisi mahdollista saada ehdoiltaan kilpailukykyisempi sopimus”, kertoo Kuluttajaliiton asumisasioihin erikoistunut lakimies Kristel Pynnönen.
Kilpailuttamalla on edullisemman hinnan lisäksi mahdollista myös valita itselleen sopiva sähkön alkuperä. Sähkö voi olla esimerkiksi kokonaan fossiilivapaista lähteistä tuotettua.
”Jokaisen kannattaakin nyt vertailla sähköyhtiöiden hintoja ennen uuden sopimuksen solmimista ja jo olemassa olevan sopimuksen ehdot on hyvä tarkistaa. Eri sopimustyyppeihin kannattaa tutustua jo etukäteen ja pohtia mikä sopisi omaan sähkönkulutukseen”, Pynnönen vinkkaa.
Hintoja voi vertailla Energiaviraston ylläpitämällä sivustolla sahkonhinta.fi. Pynnönen muistuttaa kuitenkin terveestä varovaisuudesta sähköyhtiön valinnan suhteen. ”Mikäli et ennakkoon tunnista yritystä, kannattaa tarkistaa yrityksen taustat ja luotettavuus vaikkapa nettihaun avulla ennen kuin teet sopimuksen.”
Miten kilpailuttaminen käytännössä tehdään?
Pynnönen avaa sähkösopimuksen kiemuroita sopimuksen kilpailuttamista ja tekemistä varten.
”Sähkölasku koostuu kolmesta osasta: sähkönenergian hinnasta, sähkön siirron hinnasta ja veroista. Näistä ainoastaan sähköenergian hinnan osuus on se, jonka voi valita vapaasti ja tilata miltä tahansa sähköyhtiöltä asuinpaikasta riippumatta. Kuluttaja saattaakin siis kokea, ettei oma sähkösopimus ole kilpailuttamisen arvoinen.”
Pynnösen mukaan kilpailuttaminen kannattaa kuitenkin aina. Savon Sanomien mukaan kotitalous voi säästää helposti 50–200 euroa, kun kilpailuttaa sähköenergian hinnan.
”Varsinkin silloin, kun tekee uuden sopimuksen, mutta myös toistaiseksi voimassa olevaa sopimusta voi vertailla muiden hintoihin.”
Sähkön kilpailutus on tehty Suomessa joustavaksi. Sähkösopimuksen voi kilpailuttaa uudestaan ilman rajoituksia
Sähkösopimuksia vertailtaessa hinta ja sopimustyyppi ovat kriittiset tekijät.
Sähkön hinnasta kannattaa tarkistaa energiamaksu (snt/kWh tai c/kWh) sekä perusmaksu (€/kk). Perusmaksu tai kuukausimaksu voi vaihdella muutamien euron välillä ja osa sähköyhtiöistä tarjoaa sähkösopimuksen myös ilman perusmaksua.
Esimerkiksi Helsingin Sanomien (1.8.2022) teettämän selvityksen mukaan sähkön hinta vaihteli 13,43 sentistä per kilowattitunti yli 30 senttiin.
Määräaikainen vai toistaiseksi voimassaoleva sopimus?
Kuluttajan kannattaa myös pohtia, mikä sopimustyyppi on sopivin. Yleisimmät sopimustyypit ovat toistaiseksi voimassa oleva sopimus tai määräaikainen sopimus kiinteällä hinnalla.
Toistaiseksi voimassaolevassa sopimuksessa sähkön myyjän tulee ilmoittaa hinnanmuutoksesta kuukautta etukäteen. Toistaiseksi voimassa olevassa sopimuksessa on se hyöty, että voi vertailla hintoja ja halutessaan vaihtaa sähköntoimittajaa, jos sähköä saa muualta halvemmalla.
Toistaiseksi voimassa olevasta sopimuksesta hyötyy siis eniten, jos itse aktiivisesti seuraa ja vertailee hintoja. Hintataso ei kuitenkaan vaihtele yhtä usein kuin pörssisähkössä, vaan hintoja voidaan muuttaa lähinnä muutamia kertoja vuodessa.
Määräaikaisessa kiinteähintaisessa sopimuksessa on se hyvä puoli, että sähkön kustannukset omalle taloudelle on mahdollista ennakoida etukäteen. Määräaikaiset sopimukset ovat useimmiten kiinteähintaisia, eikä hinta muutu sopimuskauden aikana. Jos hinnat lähtevät nousuun, sopimuksen hinta pysyy samana.
Toisaalta, jos hinnat laskevat, maksaa silloin markkinahintaa kovemman hinnan. Pisin mahdollinen määräaikainen sopimus sitoo kuluttajaa lain mukaan kaksi vuotta. Jos sopimus on tehty pidemmäksi aikaa, on se myyjän puolelta sitova muttei kuluttajan.
Mikäli on sähkön kuluttajana aktiivinen, kiinnostunut seuraamaan hintoja ja valmis siirtämään joustavasti sähkön kulutusta vuorokauden edullisiin tunteihin, voi pörssisähkö olla se oikea valinta.
Pörssisähkön hinnassa voi kuitenkin olla suuriakin heilahteluja, jopa tunneittain. Pörssisähkön hinta voi vaihdella erittäin korkeasta lähes ilmaiseen. Mutta jos onnistuu ajoittamaan kodin toimia, kuten pyykinpesun, ruoan laittamisen ja sähköauton lataamisen edullisten jaksojen mukaan, voi pörssisähkö säästää selvää rahaa.