
Sijoitusasunnot.com Groupin hallitus on tänään päättänyt peruuttaa 14.11.2022 julkistetun listautumisannin First North -markkinapaikalle osakkeen riittämättömän kysynnän johdosta yleisö- ja instituutioanneissa, vaikka henkilöstöanti tuli ylimerkityksi.
Sijoitusasunnot.com on valtakunnallisesti toimiva kiinteistökehitys- ja sijoitusyhtiö.
Listautumisannin ehtojen mukaisesti tarjottavista osakkeista suoritetut maksut palautetaan merkitsijöille arviolta seitsemän pankkipäivän kuluessa yhtiön hallituksen päätöksestä. Palautettaville varoille ei makseta korkoa. Yhtiö tiedottaa peruutuksesta sijoittajille merkintäsitoumuksessa annettujen yhteystietojen mukaisesti.
Sijoitusasunnot.comin toimitusjohtaja Henri Neuvonen kertoo, että tämän hetken sijoittajakiinnostus ei mahdollistanut Sijoitusasunnot.comin listautumista.
”Vaikka olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että asuntomarkkinan yleiset haasteet ja muuttuva markkinatilanne tarjoavat meille enemmän mahdollisuuksia kuin vaikeuttavat liiketoimintaamme, emme onnistuneet vakuuttamaan sijoittajia tästä”, Neuvonen myöntää.
Asuntojen myynti on onnistunut yhtiöltä kuitenkin erinomaisesti nyt syksylläkin sen jälkeen, kun markkina muuttui haastavammaksi, Neuvonen kertoo.
”Olemme saaneet myös ostokohteiden hankinnoissa erinomaisia tuloksia aikaan. Asuntomarkkinan haasteista huolimatta, tulevaisuutemme näyttää valoisalta. Yleinen markkinatunnelma oli haastava, mutta sen toki tiedostimme jo listautumisantia käynnistäessä.”
Sijoitusasunnot.comin listautuminen on edelleen vaihtoehto tulevaisuudessa. Neuvosen mukaan nyt ensivaiheessa yhtiöllä on kova halua osoittaa, että se pystyy lunastamaan prosessin aikana annetut lupaukset liiketoiminnan kehityksestä sekä tulostasosta.
Sijoitusasunnot.comin ydinliiketoimintaamme on ostaa kokonaisia kerrostaloja ja myydä ne eteenpäin sijoittajille joko sellaisenaan tai saneerattuna. Lisäksi yhtiöllä on omassa taseessa portfolio asuin- sekä teollisuuskiinteistöjä. Sijoitusasunnot.com harjoittaa myös sijoitusasuntoihin erikoistunutta kiinteistövälitystoimintaa omistamansa Kauppa Käy LKV Oy:n kautta.
Yhtiön liiketoiminta on kasvanut viime vuosina voimakkaasti ja kannattavasti. Vuodesta 2016 vuoteen 2021 liikevaihto on kasvanut vuosittain keskimäärin noin 75 prosenttia, oikaistun liikevoittomarginaalin ollessa samalla aikavälillä keskimäärin yli 20 prosenttia. Vuonna 2021 Sijoitusasunnot.comin liikevaihto oli noin 44 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa työskentelee 45 henkilöä.