Indikaattorit

Euroalueen inflaatio ”tippuu kuin kivi”

Jyrkällä kulmakertoimella laskeva inflaatio saattaa tuoda vihdoin paljon toivottua helpotusta korkotasoon odotettua nopeammin.

raha euro kolikot tuotto

Inflaatio tulee euroalueella alas rytinällä. Euroopan unionin tilastokeskuksen Eurostatin torstaina julkistamien ennakkotietojen mukaan euroalueen vuosi-inflaatio hidastui marraskuussa 2,4 prosenttiin, kun se lokakuussa oli 2,9 prosenttia.

Inflaation hiipuminen oli odotettua voimakkaampaa, sillä uutistoimisto Reutersin kyselyyn vastanneet ekonomistit odottivat 2,7 prosentin lukemaa. Viimeksi inflaatio oli alle kolmessa prosentissa heinäkuussa 2021.

Ekonomistien ja keskuspankkiirien tarkoin seuraama pohjainflaatio jäi sekin odotuksia alhaisemmaksi eli 3,6 prosenttiin. Pohjainflaatio ei sisällä herkästi muuttuvia energian ja ruoan hintavaikutuksia.

Inflaatio on nopeasti lähentymässä Euroopan keskuspankin (EKP) kahden prosentin inflaatiotavoitetta. Siksi markkinoilla voimistuu nyt käsitys, että keskuspankki voisi pian aloittaa ohjauskorkojen laskemisen.

Hollantilaisen varainhoitoyhtiö ING:n vanhempi euroalueen ekonomisti Bert Colijn sanoi keskiviikkona päivätyssä muistiossaan, että ”vaisun kysynnän” pitäisi pitää inflaatio kurssilla kohti kahta prosenttia.

Euroopan keskuspankin viranomaiset korostavat kuitenkin, että on liian aikaista julistaa 20 jäsenvaltion euroalueen hinnannousun voittaneen, sillä he tarkkailevat palkankorotusten ja energiamarkkinoiden mahdollisia paineita.

Kuluttajahintainflaatio on nyt viilentynyt merkittävästi lokakuun 2022 huipputasosta, joka oli 10,6 prosenttia.

Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich kommentoi euroalueen inflaatiolukuja X:ssä.

”Euroalueen inflaatio tippuu kuin kivi. Lasku on laaja-alaista: inflaatio hellitti kaikissa suurissa alakategorioissa. Neljän prosentin palveluinflaatio on edelleen liian korkea, mutta suunta on selvästi alaspäin. Tällaisilla luvuilla keskustelu EKP:n koronlaskuista alkaa pian”, hän tviittaa.

Pääanalyytikko ennakoi, että euroalueen inflaatio pomppaa todennäköisesti joulukuussa, mutta pomppu jäänee tilapäiseksi.

”Markkinahinnoittelun mukaan hintojen nousuvauhti laskee alle kahteen prosenttiin loppukesästä ensi vuonna.”

Myös OP Ryhmän seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen näkee edessäpäin jo korkojen laskun.

”Inflaatiokuvan palaset loksahtelevat oikeille paikoilleen! Kokonais- (2,4 %) ja pohjainflaatio (3,6 %) pysyivät edelleen EKP:n tavoitetason yläpuolella. Tovi pitää vielä malttaa ja sitten katseet ovat EKP:n lähestyvissä koronlaskuissa”, Hännikäinen kirjoittaa.

Hännikäisen mukaan inflaatiokuvan valossa EKP:lla ei ole argumentteja lisänostoille ja keskuspankki pitää rahapolitiikkalinjansa jonkin aikaa ennallaan.

”Katseet kääntyvät ensi vuonna häämöttävien koronlaskujen ennakointiin”, hän toteaa.

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde kertoo, että EKP aikoo odottaa nykyisen korkotason vaikutuksien näkymistä hintavakauteen riittävän pitkällä ajalla.

”Nyt ei ole aika alkaa julistaa voittoa. Meidän on pysyttävä tarkkana inflaatioon vaikuttavien eri voimien suhteen ja keskityttävä tiukasti hintavakautta koskevaan tavoitteeseemme”, Lagarde sanoi EU:n lainsäätäjien kokouksessa Brysselissä.

Lagarde sanoo odottavansa, että inflaatiopaineiden heikkeneminen jatkuu, mutta yleinen hintojen kasvu voi kiihtyä tulevina kuukausina. Keskipitkän aikavälin näkymiä ympäröi ”huomattava epävarmuus”.

Keskuspankki haluaa varmistaa, että ohjauskorot pidetään riittävän rajoittavilla tasoilla niin kauan kuin on tarpeen. Tämä korkotaso ja sen kesto riippuu inflaationäkymistä, pohjainflaation ”dynamiikasta” sekä siitä, kuinka voimakkaasti korkeiden korkojen vaikutus välittyy talouteen.

1 kommentti
  • Antero sanoo:

    Suomen talous sukeltamassa kohti taantumaa. Bruttokansantuote (bkt) pieneni selvästi kolmannella vuosineljänneksellä 2023. Tilastokeskuksen mukaan bkt supistui heinä-syyskuussa 0,9 % edellisestä vuosineljänneksestä ja jäi työpäiväkorjattuna 1,2 % vuodentakaista alemmalle tasolle.

    Tule lama kultainen, J Käteinen (Kok).

  • Ylös
    >