Sijoitusuutiset

Annika Paasikivi palkittiin – ajanut esimerkillisesti jokaisen omistajan etua Uponorissa

Uponorin hallituksen puheenjohtaja Annika Paasikivi palkittiin toiminnasta yhtiön ostotarjoustilanteessa.

Annika Paasikivi Oras Invest toimitusjohtaja

Viilipyttymäinen harkinta saattaa olla kullanarvoinen ominaisuus yritysjohtajassa tai hallitusammattilaisessa. Tällaisia ominaisuuksia osoitti viime keväänä Uponorin hallituksen silloinen puheenjohtaja Annika Paasikivi.

Pörssisäätiön järjestämässä Pörssigaala-tapahtumassa keskiviikkona tuomaristo arvioi Paasikiven edistäneen esimerkillisellä tavalla jokaisen Uponorin osakkeenomistajan etua.

Pörssigaala on Pörssisäätiön tapahtuma, jossa palkitaan vuoden parhaat pörssiyhtiöt ja niiden avainhenkilöt osakkeenomistajan näkökulmasta. Pörssisäätiö kannustaa palkinnoilla pörssiyhtiöitä hyvään hallintoon ja johtamiseen, aktiiviseen sijoittajaviestintään sekä kestävään liiketoimintaan.

Tuomaristo teki valinnan kahdeksan ehdokkaan joukosta. Listalle valittiin ne hallituksen puheenjohtajat, jotka ovat toimineet samassa pörssiyhtiössä vähintään kolme vuotta ja samassa ajassa yhtiön markkina-arvo, yritysarvo ja tulos ovat kasvaneet sekä omistajamäärä noussut.

”Paasikivi osoitti toimivansa erinomaisella tavalla kaikkien osakkeenomistajien eduksi. Nimenomaan ostotarjoustilanteen kaltaisessa epäjatkuvuustilanteessa hallituksen rooli on yleensä ratkaiseva”, Pörssigaalan tuomariston puheenjohtaja, Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri sanoo.

Paasikivi sai palkinnon ensimmäisenä naisena. Aiemmin Hallituksen puheenjohtajana on Pörssigaalassa palkittu Sanoman ja Huhtamäen hallituksen puheenjohtajana Pekka Ala-Pietilä sekä Qt Groupin, Digiaa ja Etteplanin Robert Ingman.

”Arvostan palkintoa ja otan sen kiitollisen nöyränä vastaan. Puheenjohtajan tehtävän vaativuus tuntuu lisääntyvän jatkuvasti”, sanoo Annika Paasikivi.

Paasikiven johdolla Uponorin hallitus torjui vihamielisen ostotarjouksen

Annika Paasikivi, 48, toimi Uponorin hallituksen puheenjohtajana lähes kuusi vuotta, maaliskuusta 2018 joulukuuhun 2023. Tällä hetkellä hän toimii Oras Investin toimitusjohtajana sekä Kemiran ja Varovan hallituksissa.

Uponorin hallitus nousi puheenjohtajansa Paasikiven johdolla keväällä osakkeenomistajan kannalta keskeiseen rooliin, kun yhtiöstä tehtiin ostotarjous. Hänen johdollaan hallitus torjui vihamielisen ostotarjouksen ja haki paremman vaihtoehdon, joka tarjosi osakkeenomistajille korkeamman hinnan.

Belgialainen vedenhallintaratkaisujen tarjoaja Aliaxis kertoi keväällä 2023 aikomuksensa tehdä julkinen käteisostotarjous talotekniikkaa valmistavasta Uponorista kokonaan omistamansa tytäryhtiön kautta.

Uponorin suurin omistaja oli lähes 26 prosentin omistusosuudella Oral Invest – jonka toimitusjohtaja siis Annika Paasikivi on – ei hyväksynyt Aliaxisin ostotarjousta. Oras Investin arvion mukaan belgialaisyhtiön mahdollinen tarjous ei kuvastanut Uponorin todellista arvoa.

Paasikiven mukaan hallituksen on osattava katsoa muutakin kuin yhtiöstä tarjottua ostohintaa

Paasikiven mukaan ammattimaisesti tehtyyn yhtiön ostotarjoukseen pitää aina suhtautua vakavasti ja rauhallisesti.

”Kaikilla pörssiyhtiöillä tulisi olla Defence-suunnitelma ajan tasalla näitä tilanteita varten. Hallitus pääsee paljon nopeammin vauhtiin tilanteen tullessa kohdalle, jos ei tarvitse aloittaa perusasioiden pänttäämisestä, vaan ne on käyty läpi osana normaalia hallitustyötä”, hän toteaa Pörssisäätiölle.

”Ostotarjous ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hallituksen pitäisi automaattisesti siirtyä myynti-modeen. Tarjous tulee hylätä, jos yhtiön pitkän aikavälin arvonluontipotentiaali on korkeampi itsenäisenä.”

Paasikivi korostaa myös, ettei hinta ole ainoa ratkaiseva tekijä kun yrityksestä tehdään ostotarjous.

”Ostotarjoustilanteessa kaikkien osakkeenomistajien etu ei ole ainoastaan se, että hinta on hyvä, vaan hinnan lisäksi hallituksen on myös pidettävä huolta diili-varmuudesta eli siitä, että tarjolla olevan transaktion toteutumisvarmuus on riittävä. Osakkeenomistajien tontille menee sitten sen arviointi, onko myös yhtiön etu huomioitu riittävästi, eli se, että onko kohdeyhtiö menossa hyvään kotiin”, Paasikivi kertoo.

Hallituksen puheenjohtaja -palkinnon luovutti keskiviikkona Pörssigaalan kumppani asianajotoimisto Castrén & Snellmanin partneri Thomas Landell.  

Kommentoi
Ylös
>