Sijoitusideat

Pankilta ostosuositus tälle ohjelmistokehittäjälle

Cint Groupin osakkeessa saattaa olla merkittävä nousupotentiaali, arvioi Handelsbanken.

Cint Group on ruotsalainen ohjelmistokehittäjä, jonka teknisiä alustoja käytetään digitaaliseen markkinatutkimukseen. Yhtiön alusta automatisoi tiedonkeruuprosessin niin, että yritykset saavat tietoa käyttöönsä nopeammin ja laajasti.

Cintillä on maailman suurin digitaaliseen kyselytutkimukseen perustuva kuluttajaverkosto, joka koostuu yli 290 miljoonasta sitoutuneesta vastaajasta yli 130 maassa. Yli 4900 tietoa hyödyntävää yritystä käyttää Cintiä nopeuttaakseen kuluttajatiedon keräämistä ja vauhdittaakseen liiketoiminnan kasvua. Yhtiö on yksi maailman suurimmista digitaaliseen kyselytutkimukseen perustuvista kuluttajaverkostoista, jossa on miljoonia sitoutuneita vastaajia yli 130 maassa.

Asiakkaat koostuvat eri aloilla toimivista yritysasiakkaista. Ydinliiketoiminnan lisäksi Cint tarjoaa erilaisia lisäarvopalveluja ja lisätuotteita. Yritys toimii maailmanlaajuisesti, ja sen liiketoiminta on keskittynyt Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.

Cint Groupin toimitusjohtaja Giles Palmer kertoi loka-joulukuun tulosraportin yhteydessä, että yhtiöllä oli haasteita muutamien suurasiakkaiden myynnin vähenemisestä ja heikosta taloustilanteesta johtuen. Toisaalta mediatilaukset kasvoivat voimakkaasti.

Kohti kannattavampia tuotteita

Yhtiön liikevaihto laski neljännellä neljänneksellä 10 prosenttia 72,3 miljoonaan kruunuun edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Bruttokate laski neljänneksellä 1,5 prosenttia ja oli 46,2 miljoonaa kruunua.

Toisaalta bruttokateprosentti oli 64 prosenttia, mikä on merkittävä parannus edellisvuoteen verrattuna, mikä heijastaa Palmerin mukaan yhtiön suuntautumista kohti korkeamman katteen tuotteiden myyntiä.

Oikaistu käyttökate nousi viime vuoden 13,5 miljoonasta kruunusta 15,2 miljoonaan kruunuun.

Palmerin mukaan vuoden 2024 painopisteenä on palata kasvuun ja innovointiin säilyttäen samalla kannattavuus ja parantaen samalla liiketoiminnan kassavirtaa.

Handelsbankenin analyytikot Daniel Djurberg, Fredrik Lithell, Jesper Stugemo kertovat pankin aamukatsauksessa, että Cintin loka-joulukuun liikevaihto jäi 13 prosenttia markkinoiden konsensusennusteesta ja kolme prosenttia Handelsbankenin ennusteesta.

”Orgaaniseen kasvuun pääseminen tuotti yhtiölle vaikeuksia. Me uskomme, että markkina pysyy heikkona myös vuoden alkupuoliskolla, vaikka vertailuluvut ovatkin Q1:stä alkaen yhtiölle suotuisampia ja parempi myyntimix auttaa parantamaan bruttomarginaalia”, analyytikot ennustavat.

Osakkeen tavoitehinta reippaasti yli nykyisen kurssin

Viimeisellä vuosineljänneksellä Cint Groupin palveluasiakkaista 10 prosenttia siirrettiin uudelle alustalle, ja tavoitteena on, että loputkin saataisiin siirrettyä kuluvan vuoden kolmannen vuosineljänneksen loppuun mennessä.

”Olemme optimistisia sen suhteen, että toimitusjohtaja Palmer onnistuu alustojen konsolidoinnissa tänä vuonna. Sen sijaan olemme hieman huolissamme joistakin suuremmista asiakkaista, sillä näkyvissä on merkkejä asiakaskäyttäytymisen muutoksista. Ilmiö ei ole laaja, mutta sitä kannattaa pitää silmällä”, analyytikot toteavat.

Handelsbankenin analyytikoiden huolista huolimatta, pankki säilyttää Cint Groupin ostosuosituksen kolmen kuukauden aikaperiodilla. Pankki uskoo osakkeen yltävän markkinoita parempaan kehitykseen ja pitää osakkeen tavoitehinnan kolmen vuoden ajanjaksolla 30 kruunussa.

Osake on laskenut vuodessa Tukholman pörssissä yli 30 prosenttia ja viidessä vuodessa lähes 87 prosenttia. Osake on painunut vain hieman yli 13 kruunuun, kun vuonna 2021 kurssi kävi korkeimmillaan 144 kruunussa. Osakkeessa on siis merkittävä pitkän aikavälin nousupotentiaali, mikäli Handelsbankenin tavoitehinta pitää kutinsa.

Lue myös tämä: Scanfililla hyvät eväät tuloskasvuun – pankilta ostosuositus

Kommentoi
Ylös
>