Makrotalous

Veronmaksajien Lehtinen: Verotuksen progression kiristäminen entisestään on väärä tie

Tuloverotus kiristyy roimasti ylimmissä tuloluokissa.

Teemu Lehtinen toimitusjohtaja Veronmaksajain keskusliitto

Hallitusohjelman mukaan Petteri Orpon (kok.) hallitus tekee muutoksia ansiotulojen verotukseen. Ansiotuloveroperusteisiin tehdään vuosittainen indeksitarkistus, jotta verotus ei kiristyisi yleisen ansiotasokehityksen vuoksi.

Tuloverotuksen indeksitarkistus tarkoittaa verotuksen säätämistä siten, että se ottaa huomioon yleisen ansiotason kehityksen. Indeksitarkistuksen tarkoituksena on estää verotuksen kiristymistä, joka voisi johtua palkkojen noususta. Tämä tehdään korottamalla progressiivisen tuloveroasteikon tulorajoja sekä perusvähennyksen ja työtulovähennyksen enimmäismääriä.

Osana julkisen talouden lisäsopeutustoimia hallitus päätti kuitenkin kevään kehysriihessä, että vuonna 2025 indeksitarkistus jätetään tekemättä tuloveroasteikon kahteen ylimpään tuloluokkaan. Ansiotuloveroperusteisiin tehdään näin ollen indeksitarkistus muihin kuin asteikon kahteen ylimpään tuloluokkaan. Indeksitarkistus on suuruudeltaan 3,4 prosenttia.

Lisäksi työtulovähennystä korotetaan työn verotuksen keventämiseksi noin 100 miljoonalla eurolla painottuen pieni- ja keskituloisiin. Työtulovähennykseen tehdään myös ansiotuloverotuksen indeksitarkistuksen edellyttämät muutokset. 

Indeksitarkistuksen lisäksi tuloveroasteikon toiseksi ylimmän tuloluokan marginaaliveroprosenttia alennetaan 0,25 prosenttiyksiköllä ja vastaavasti ylimmän tuloluokan marginaaliveroprosenttia korotetaan 0,25 prosenttiyksiköllä osana kokonaisuutta, jossa ansiotulovähennys korvataan työtulovähennyksellä.

Kaikki nämä merkitsevät eniten ansiotuloja ansaitsevien palkansaajien verotuksen kiristymistä.

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää budjettiriihen veroratkaisuja monilta osin ongelmallisina.

”Ansiotulojen verotuksen progression jyrkentäminen entisestään, kotitalousvähennyksen raju leikkaus sekä eläkkeensaajien tuplaraippavero vievät kaikki verotusta väärään suuntaan”, hän toteaa.

Veronmaksajain keskusliiton mukaan pienipalkkaisen 2000 euroa ansaitsevan verotus kevenee ensi vuonna 0,3 prosenttiyksikköä. Keskituloisen 4000 euroa kuukaudessa tienaavan palkansaajan verotus puolestaan kiristyy hieman, 0,1 prosenttiyksikköä. Hyväpalkkaisten verotus kiristyy sen sijaan selvästi, ja suurimmillaan kiristys on 9000 euron kuukausituloilla 0,8 prosenttiyksikköä.

Progression jyrkentyminen aiheutuu veronkevennysten suuntaamisesta pienituloisille sekä toisaalta valtion tuloveroasteikon normaalien indeksitarkistusten perumisesta kahdessa ylimmässä tuloluokassa.

Lehtinen muistuttaa, että ansiotulojen verotuksen progressio on jo valmiiksi erityisen ankaraa Suomessa, eikä sitä pitäisi ainakaan entisestään jyrkentää.

Lehtinen myös ihmettelee kotitalousvähennyksen rajua leikkausta. Esimerkiksi 1000 euron hoivatyöstä saatu vähennys alenee 500 eurosta vain 200 euroon ensi vuonna.

”Hoito- ja hoivatyön kotitalousvähennyksestä aiotaan leikata jopa yli puolet ensi vuonna. Tämä on kohtuutonta ja myös vastuutonta tilanteessa, jossa julkisten sote-palvelujen tuotanto ja rahoitus ovat kasvavan paineen alla.”

Lehtinen muistuttaa, että kotitalousvähennyksen avulla hankitut palvelut ovat mahdollistaneet muun muassa monien ikääntyvien kansalaisten pärjäämisen pidempään kotona.

Hallituksen valtiontalouden sopeutustoimet painottuvat nyt vahvasti veronkiristyksiin, vaikka muuta vielä hallitusohjelmassa vakuuteltiin, Lehtinen harmittelee.

”Verotusta kiristämällä Suomi ei nouse, joten hallituksen on syytä jatkossa palata alkuperäiselle linjalleen ja keskittyä sopeutuksessa menosäästöihin sekä rakenneuudistuksiin”, katsoo Lehtinen.

1 kommentti
  • Petri Pölönen sanoo:

    Poliitikko Orpon olisi syytä muistaa, että hän on nykyisessä asemassaan vain ja ainoastaan sen takia, että Kokoomus voitti vaalit.

    Kokoomuksen ”peruskannattajakunta” yleisesti ottaen kuuluu kahteen ylimpään tuloluokkaan.

    Erot isojen puolueiden välillä ovat niin niukat, että ”peruskannattajakunnan” ei tarvitse edes vaihtaa puoluetta.

    Riittää kun jäämme vaalipäivänä kotiin ja todennäköisesti hallituskokoonpano vaihtuu.

    Valitettavasti mikään hallituskokoonpano ei ole pystynyt/halunnut tehdä välttämättömiä uudistuksia verotukseen ja siihen mihin verorahoja käytetään.

    Muutenkin olisi syytä siivota Suomen talouselämästä kommunistisia piirteitä, kuten vaikka se että oikeushenkilö Suomen valtio on pörssin suurin osakkeenomistaja.

  • Ylös
    >