Suomalaisyritysten suhdannetilanne on odotuksia heikompi

Kotimaisten yritysten suhdannetilanne on edelleen vaikea erityisesti rakentamisessa.
hitsaaja teollisuus tuotanto työntekijä palkansaaja hitsaaja teollisuus tuotanto työntekijä palkansaaja

EK:n tammikuun Suhdannebarometrin perusteella suomalaisyritysten vaikein suhdannevaihe on takanapäin, mutta elpyminen on jäänyt vähäiseksi. Tämänhetkistä suhdannetilannetta kuvataan yhä heikoksi kaikilla päätoimialoilla.

Viime vuoden lopulla tuotannon ja myynnin kehitys ei yltänyt edellisen tiedustelun varovaisiin nousuodotuksiin.

Lähikuukausien aikana suhdanteiden odotetaan kohentuvan vain hitaasti. Tilauskanta on vähän aiempaa parempi, mutta kysyntää kuvataan vaimeaksi eikä kannattavuudenkaan arvioida paranevan. Koko elinkeinoelämän suhdannenäkymät ovat lähellä nollatasoa.

”Syvin suhdannekuoppa on ohitettu, mutta loppuvuoden kehitys jäi aiemmista odotuksista. Onkin vielä aikaista puhua selkeästä kasvukäänteestä, sillä yritykset odottavat lähikuukausina vain hidasta kasvua tuotantoonsa ja myyntiinsä”, sanoo EK:n pääekonomisti, johtaja Penna Urrila.

Barometrin mukaan kotimaiset teollisuusyritykset kuvaavat kannattavuutensa parantuneen aavistuksen viime vuoden lopulla, mutta lähikuukausille ei ennusteta kohennusta. Myyntihintojen ennustetaan pysyvän lähikuukaudet ennallaan, kun taas kustannusten nousu nopeutuisi uudelleen hieman. Kysyntä ei ole piristynyt, ja yli puolet yrityksistä kokee heikon kysynnän rajoittavan toimintaa. Muita kasvun pullonkauloja ei juuri esiinny yleisemmin esiinny.

Rakennusyritysten suhdannekuva on jatkunut huomattavan vaikeana.

Suhdannebarometrin mukaan rakennusyritykset eivät vielä odota käännettä parempaan, vaikka näkymät alkuvuodelle ovatkin vakautuneet. Nykytilannetta mittaava saldoluku on tuntuvasti miinuksella, kun taas suhdannenäkymät elpyivät vähän. Rakentamisen tuotannon arvioidaan laskevan yhä, tosin hieman loivemmin kuin viime vuoden aikana.

”Teollisuuden veto on jäänyt jähmeämmäksi kuin edellisessä Suhdannebarometrissa arvioitiin. Palveluyritysten melko tasainen suhdannekuva jatkuu. Varovaisen myönteisiä merkkejä on rajusti kärsineellä rakennusalalla, jossa tuotannon ja henkilöstön alamäen odotetaan vähitellen oikenevan”, Urrila toteaa.

Yritykset kärsivät laajalti heikosta kysynnästä. Peräti 55 prosenttia kaikista vastaajista arvioi kysynnän heikoksi. Joka kymmenennellä yrityksellä oli vaikeuksia rekrytoida ammattitaitoista työvoimaa.

Suomen talouden kehitys on ollut viimeisen parin vuoden aikana euroalueen heikoimpia. Talousennusteet kuluvalle vuodelle ovat kuitenkin selvästi parempia, kun korkojen laskun ennustetaan piristävän taloutta.

EK:n mukaan viime kuukausina ennusteita on kuitenkin jonkin verran alennettu ennen kaikkea odotettua vaisumman kulutuskysynnän ja kotimarkkinoiden takia.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Nvidia siruvalmistaja teknojätti

Nvidian osake historiallisessa syöksyssä DeepSeekin ravistellessa tekoälymarkkinoita

Seuraava artikkeli
kerrostalot Turku

Asuntojen hinnat elpyvät – kaksi tekijää nostaa suuria kaupunkeja kuopasta