Analyysi: Atria ennätystulokseen – suunnittelee uutta strategiaa

Atrian johto oli tyytyväinen ennätystulokseen 2024, mutta näkymissä on epävarmuutta ulkoisten tekijöiden vuoksi. Yhtiössä on meneillään strategiatyö.
Toimitusjohtaja Kai Gyllström, talousjohtaja Tomas Back, Atria Suomen johtaja Mika Ala-Fossi, Atria Ruotsin johtaja Jarmo Lindholm ja viestintäjohtaja Hanne Kortesoja esittelivät Atrian tulosta Helsingissä 13.2.2025. Kuva: Henri Elo
Toimitusjohtaja Kai Gyllström, talousjohtaja Tomas Back, Atria Suomen johtaja Mika Ala-Fossi, Atria Ruotsin johtaja Jarmo Lindholm ja viestintäjohtaja Hanne Kortesoja esittelivät Atrian tulosta Helsingissä 13.2.2025. Kuva: Henri Elo

Elintarvikeyhtiö Atrian vuoden 2024 oikaistu liikevoitto parani 15,8 miljoonaa euroa 65,4 miljoonaan euroon Atria Suomen ennätystuloksen ja Atria Ruotsin huomattavan tulosparannuksen johdosta.

”Kaikki liiketoiminta-alueet paransivat tulostaan koko vuoden osalta, erityisesti Ruotsi, missä tehtiin merkittävä tulosparannus, yli 10 miljoonaa euroa”, toimitusjohtaja Kai Gyllström luonnehtii ja on tyytyväinen vuoden kehitykseen.

Atria on tehnyt peräjälkeen kolme erinomaista kvartaalia. Päättyneen tilikauden oikaistu oman pääoman tuotto oli 10,1 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 7,3. Taso on pääomavaltaiselle elintarvikevalmistajalle hyvä.

Vajaan miljardin euron taseesta omalla pääomalla on rahoitettu 424 miljoonaa euroa ja vieraalla pääomalla 561 miljoonaa. Korollisen velan määrä oli vuodenvaihteessa 282 miljoonaa euroa.

Nettovelka per käyttökate laski vuoden 2024 aikana 2,6:sta 2,1:een tarkoittaen, että tase on kassavirtaan nähden terve. Yhtiöllä on liikkumavaraa tulevissa investoinneissaan ja yritysostoissaan.

Vapaa kassavirta kääntyi positiiviseksi

Isossa kuvassa Atrian tilanne on muuttunut siten, että vapaa kassavirta kääntyi vuonna 2024 selvästi positiiviseksi ollen 42 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2023 oli -12,5 miljoonaa. Tähän vaikutti se, että yhtiöllä on isot investointivuodet takana johtuen erityisesti Nurmon uudesta siipikarjatehtaasta. Viime vuonna palattiin normaaliin. Uusi siipikarjatehdas on tehostanut toimintaa ja täyttänyt odotukset käynnistymisestään marraskuusta 2023 lähtien.

Konsernin investoinnit olivat keskimäärin 120 miljoonaa euroa vuodessa 2022-2023, viime vuonna 40 miljoonaa, ja normaalitaso nykyrakenteella on johdon mukaan noin 50 miljoonaa euroa vuodessa.

Kun liiketoiminnan vuotuinen rahavirta on ollut 90-100 miljoonan euron tasolla 2023-2024 ja kun kasvu on maltillista, on oletettavaa, että vapaa kassavirta jatkuu hyvällä tasolla tilikaudella 2025.

Osinkoa yhtiö on nostamassa selvästi 0,60 eurosta 0,69 euroon osakkeelta. Osakemäärän ollessa 28,2 miljoonaa kappaletta osingoksi muodostuu 19,4 miljoonaa euroa. Osinkotuotoksi nykykurssiin 11,6 euroa nähden muodostuu hyvätasoinen 5,9 prosenttia.

Atrian osakekohtainen tulos ja osinko ovat kehittyneet nousujohteisesti 2018-2024. Tilikausilla 2023-2024 kohonneet rahoituskulut ja supistunut osakkuusyhtiötulos ovat rasittaneet osakekohtaista tulosta aiempia vuosia enemmän. Osinko 2024 on hallituksen esitys yhtiökokoukselle 24.4.2025. Kuva: Henri Elo, yhtiö

Markkinakasvua Ruotsissa ja Virossa

Atrian toimintamaista Ruotsissa ja Virossa vähittäiskaupan markkina oli selvässä kasvussa vuoden 2024 aikana, mutta Suomessa ja Tanskassa markkinan kehitys oli arvossa mitattuna nollan tuntumassa.

Parasta, kaksinumeroista kasvua nähtiin Ruotsin tuoreessa siipikarjassa. Ruotsin maajohtaja Jarmo Lindholm näkee kasvun siinä jatkuvan ja yhtiö pyrkii voittamaan markkinaosuutta. Hän arvioi kasvun jatkuvan myös valmisruoassa viitaten Gooh!-yritysostoon viime keväänä.

Suomessa määrät nousivat kolmen prosentin tasoa kuluttajapakatussa punaisessa lihassa, kuluttajapakatussa siipikarjassa sekä valmisruoassa. Leivänpäällisten volyymi laski noin viisi prosenttia, ruokamakkaroiden ja muiden lihavalmisteiden kolme prosenttia.

Osa muutoksista johtuu kuluttajien siirtymisestä matalamman kilohinnan tuotteisiin kuten jauhelihaan.

Atrian vähittäiskaupalle myymissä tuoteryhmissä markkina kasvoi eniten Ruotsissa ja toiseksi eniten Virossa. Suomen ja Tanskan markkina kehittyi arvolla mitattuna nollan tuntumassa vuonna 2024. Lähde: Atria Market Insight ja NIQ

Atrian omien merkkien markkinaosuudet Suomen vähittäiskaupassa kehittyivät vakaasti vuonna 2024. Markkinaosuus kuluttajapakatussa punaisessa lihassa oli 30 ja kuluttajapakatussa siipikarjassa 25 prosenttia. Ruokamakkaroissa ja muissa lihavalmisteissa Atria pystyi kasvattamaan osuuttaan laskevassa markkinassa noin kaksi prosenttiyksikköä 23 prosenttiin. Leivänpäällisissä markkinaosuus oli 18 ja valmisruoassa 12 prosenttia, eli molemmissa ennallaan.

Atrian toimittajaosuus eli omien merkkien ja private label -valmistuksen osuus yhteensä säilyi Suomessa ennallaan hieman yli 25 prosentissa.

Johto kertoi tulosinfossa, että yhtiö on ottanut Ruotsissa ja Virossa markkinaosuuksia vähittäiskaupassa vuonna 2024. Toisin sanoen kasvu mainituissa maissa on tullut sekä markkinan kehityksestä että omista toimista kilpailijoita vasten.

Ruotsin markkina kasvoi vähittäiskaupassa viisi prosenttia ja Foodservicessä 1,5 prosenttia. Atria yhtiö on voittanut molemmissa hieman markkinaosuuksia.

”Tanskassa ollaan menetetty jonkin verran osuuksia. Siellä on hyvin kova hintakilpailu ja paljon kampanjavetoista vähittäiskauppakanavassa”, Gyllström toteaa.

Ruotsi teki käänteen ja Suomi tulosennätyksen

Kaikki liiketoiminta-alueet tekivät koko vuonna 2024 selvästi positiivisen operatiivisen liikevoiton. Konsernin liikevaihto säilyi suunnilleen ennallaan. Kuva: Atria, tilinpäätöstiedote 13.2.2025

Ruotsin tulosta paransivat liikevaihdon kasvu, tuotannon keskittäminen ja organisaatiorakenteen tehostaminen. Yhtiö siirsi Malmön tuotannon Sköllerstan tehtaalle 2023-2024. Ruotsin tulos kasvoi viimeisellä neljänneksellä 11 prosenttia eli yhdeksän miljoonaa euroa. Kasvusta osa oli Gooh!:in vaikutusta, jonka vuosiliikevaihto on noin 16 miljoonaa euroa. Yhtiö on yhdistelty Atrian lukuihin 2.5.2024 lukien.

”Siellä on isot rakenteelliset päätökset takana, kun päätettiin että investoidaan Sköllerstan uuteen logistiikkakeskukseen, suljetaan Malmön tehdas, tehtiin organisaatiomuutos ja viime vuonna näimme tulosvaikutuksen näiden toimenpiteiden osalta”, Lindholm avaa Ruotsin tuloskäännettä. Myös myynti on käynyt länsinaapurissa johdon mukaan hyvin.

”Markkinan vedosta emme saaneet hyötyä mutta myynnin rakenne oli kunnossa, omat tehostamistoimet ja kesäsesonki, säät ja kokonaisvaltaisesti siipikarjatehtaan ylösajaminen”, Suomen maajohtaja Mika Ala-Fossi listaa syitä ennätystuloksen taustalla.

Virossa liikevaihto kasvoi ja markkina-asema vahvistui, keihäänkärkenä Maks & Moorits -tuotemerkki. Tanskassa yhtiö menetti markkinaosuutta, mutta on alkuvuonna 2025 avannut uuden kokolihaleikkelelinjan ja pääsee näin uuteen isoon tuoteryhmään.

”Pidemmällä tähtäimellä me tarvitaan siihen muutama jalka lisää, eli millä tavalla voidaan kehittää vientiä entisestään, onko meillä mahdollisuus luoda Foodservice-liiketoiminta, ja miten voimme laajentaa valikoimaa ja kanavia”, Gyllström piirtää Tanskan tiekarttaa lähivuosille.

Atria Suomen keskeinen saavutus vuonna 2024 oli kananlihan vientiluvan saaminen Kiinan isoille markkinoille ja ensimmäisten toimitusten käynnistyminen joulukuun lopulla. Atria erottuu antibiootti- ja salmonellavapaudella, jäljitettävyydellä ja lihan hyvällä laadulla. Ala-Fossi korostaa koko tuotantoketjun merkitystä tilalta lähtien.

Atria Suomen vienti on noin 100 miljoonaa euroa vuodessa, ja isoimmat kasvut nähtiin johdon mukaan Japanissa ja Tanskassa.

Viimeisellä neljänneksellä – kuten myös koko vuonna 2024 – Atria Suomi paransi tulostaan, mutta rehun hintatason lasku ja Foodservice-myynnin supistuminen vaikuttivat liikevaihtoon laskevasti.

Atria suunnittelee uutta strategiaa

Atrian nykyiseen strategiaan kaudella 2021-2025 kuuluvat markkinoita nopeampi kasvu, liikevoitto viisi prosenttia liikevaihdosta, omavaraisuusaste vähintään 40 prosenttia, oman pääoman tuotto vähintään 10 prosenttia ja varojenjako tilikauden voitosta 50 prosenttia.

Isoimmilla markkinoilla yhtiö kasvoi vähintään markkinan mukana. Oikaistu liikevoitto parani selvästi 3,7 prosenttiin. Sekä oman pääoman tuotto että omavaraisuusaste ylittivät tavoitetason. Mainittu osinkoehdotus 0,69 euroa osakkeelta vastaa 49 prosenttia osakekohtaisesta tuloksesta.

Toimitusjohtaja Kai Gyllström kertoi tulosjulkistuksessa, että yhtiössä on käynnistetty laaja sisäinen konsernistrategian valmistelu. Uusi strategia valmistuu syksyksi 2025. Kysyttäessä tulevista yritysostoista johto muistuttaa, että yleensä pienet yritysostot toimivat tutkimusten mukaan paremmin kuin isot, mutta mitään ei ole suljettu pois.

Atria on erittäin hyvissä asemissa uuteen vuonna 2026 alkavaan strategiakauteen. On kiintoisaa nähdä, painottuuko uudella kaudella aiempaa enemmän yritysostot, koska viime vuosina investoinnit ovat painottuneet omaan tuotantoon. Viime vuoden yritysostot olivat euromääräisesti pienehköjä, valmisruokayritys Gooh!:in osto Ruotsista ja Kaivon Liha Kaunismaa Oy:n omistusosuuden lisääminen 90:stä 100 prosenttiin.

Kirjoitimme viime vuosien yritysostoista CMD-analyysissa kesäkuussa 2024.

Vastuullisuustyö on jatkuvia investointeja

Atrian keskeisin vastuullisuustavoite on hiilineutraali ruokaketju. Yhtiö sitoutuu vähentämään oman toimintansa, eli Scope 1:n ja 2:n, kasvihuonekaasupäästöjä 42 prosenttia vuoteen 2023 vuodesta 2020.

Scope 3:n päästövähennystavoite on 20 prosenttia prosessoitua lihatonnia kohden vuoteen 2030 mennessä. Sillä tarkoitetaan oman tuotantolaitoksen ulkopuolella tapahtuvaa tuotantoketjun toimintaa, kuten toimitusketjua ja lihantuottajia.

Yhtiö kertoi tulosjulkistuksessa Nurmon tehtaalle toteutettavasta kahden sähkökattilan ja 100 megawattitunnin lämpöakun investoinnista. Investointi vähentää yhtiön isoimman tuotantolaitoksen lämmöntuotannon päästöjä merkittävästi. Sähkökattiloiden teho on 20 megawattia.

Tammikuussa Atria tiedotti tytäryhtiönsä, kotieläinrehuja valmistava A-Rehun kahden megawatin aurinkopuistoinvestoinnista Ilmajoen Koskenkorvan tehtaalle. Keväällä 2023 Atria otti Nurmon tehtaalla käyttöön aurinkopuiston laajennuksen, joka lähes kaksinkertaisti aurinkosähkötuotannon Nurmon tehtaalla nostaen sen noin yhdeksään gigawattituntiin vuodessa.

Viime syyskuussa Atria teki yhdessä Suomen Lantakaasu Oy:n kanssa investointipäätöksen Nurmon Bioenergian biokaasulaitoksen rakentamisesta. Investoinnin koko on yli 60 miljoonaa euroa, tuotantotavoite 100 gigawattituntia ja valmistumisarvio vuosi 2026.

Tuoteuutuuksia. Yhä useammassa Atrian tuotteessa on Sydänmerkki tarkoittaen tuoteryhmään verrattuna parempaa valintaa suolan ja rasvan määrän suhteen. Atria-brändin tuotteiden lihan alkuperämaa on Suomi. Kuvat: Atria, lehdistötiedote 16.1.2025

Yhteenveto

Atria ohjeistaa oikaistun liikevoiton 2025 olevan viime vuotta alhaisempi.

”Meillä on taustalla ennätysvuosi, meillä on edellytykset suoriutua hyvin myös tänä vuonna, mutta tätä heikentävät ulkoiset tekijät, eli geopoliittinen tilanne ja sen vaikutus kuluttajakäyttäytymiseen, päivitetyt ravitsemussuositukset, jotka heikentävät lihavalmisteiden myyntiä, Suomessa käynnissä olevat työmarkkinaneuvottelut ja Euroopan eläintautitilanne, jolla voi olla negatiivinen vaikutus tulokseen”, Gyllström summaa näkymiä.

Atrian liiketoiminta on vakaasti kannattavaa, kohtuullisen ennustettavaa ja sijoittajan kannalta osinkoystävällistä. Tiettyjen ulkoisten uhkien korostuminen ei vaikuta nähdäkseni yleiskuvaan yhtiöstä sijoituskohteena.

On oletettavaa, että yhtiö huomioi mahdolliset markkinamuutokset ja kuluttajakäyttäytymisen kehityksen, esimerkkinä joulukuussa 2024 julkaistut kansalliset ravitsemussuositukset, työn alla olevassa strategiassaan.

Terve tase, kannattava liiketoiminta, tunnetut brändit, vahva läsnäolo useilla markkinoilla sekä viennin uudet avaukset antavat hyvät edellytykset Atrian kannattavaan kasvuun jatkossa.

Tulosta 2025 arvioitaessa on huomattava, että liikevoiton alapuolella rahoituskulut todennäköisesti supistuvat 2-4 miljoonaa euroa, koska konsernin lainojen keskikorko oli vuodenvaihteessa noin 3,8 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 4,6 prosenttia.

Atrian tuotannon kuluja helpottaa jonkin verran se, että viime kesänä lopetetun Sahalahden siipikarjatehtaan kulut eivät rasita enää tulosta kuten alkuvuonna 2024.

Kirjoittaja omistaa yhtiön osakkeita.


IR-ikkuna on SalkunRakentajan ja Sijoittaja.fi:n yrityskumppaneiden kanava taustoittaville ja analyyttisille artikkeleille sekä muulle mielenkiintoiselle sijoittajatiedolle. Artikkeli on osa kaupallista yhteistyötä yhtiön kanssa. Artikkeli ei sisällä sijoitussuosituksia.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
olut oluthana Nokian Panimo

Panimoyhtiö suunnittelee listautumista First North -markkinapaikalle

Seuraava artikkeli

Robit yllätti tuloskestävyydellä, osake vahvassa nousussa