Bittium hyötyy Suomen rajusta puolustusmenojen lisäyksestä

Analyytikon mukaan puolustusmenojen lisäys kohdistuu osittain Bittiumin tarjoamiin ratkaisuihin.
Bittium Bittium

Suomi nostaa puolustusmäärärahojen tason vähintään kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2029 mennessä. Asiasta linjasi puolustusministeri Antti Häkkäsen esittelystä hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta tiistaina.

”Nostamalla puolustusmäärärahojen tason vähintään kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta vahvistamme Suomen puolustusta entisestään. Käynnistämme Maavoimien uudistamisen ja muun uhkaperusteiseen arvioon perustuvan puolustuksen vahvistamisen välittömästi. Päätöksellä vastaamme Euroopan turvallisuustilanteeseen ja Venäjän muodostamaan sotilaalliseen uhkaan”, Häkkänen kertoo.

Hallitus päätti myös, että Puolustusvoimat käynnistää Maavoimien materiaalihankkeet etupainotteisesti.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

”Puolustusmäärärahojen tason nosto tarkoittaa, että puolustuksen rahoitusta lisätään kevään 2025 kehyspäätöksessä noin 3,7 miljardilla eurolla seuraavan neljän vuoden aikana. Lisäksi se merkitsee puolustusmateriaalihankintoihin uusia tilausvaltuuksia, joilla Puolustusvoimat voi käynnistää etupainotteisesti Maavoimien 2030-luvun materiaalihankkeita”, toteaa Häkkänen.

Puolustusmenojen osuus bruttokansantuotteesta tuplaantuu

Puolustusministerin mukaan tulevina vuosina lisärahoitusta tullaan kohdistamaan muun muassa kriittisen toiminnan turvaamiseen ja puolustusmateriaalin kunnossapitoon, joilla rakennetaan kykyä puolustusjärjestelmän pitkäaikaiseen taistelun kestävyyteen.

”Tulemme vahvistamaan puolustuksen tukirakenteita kuten henkilöstön määrää, logistiikkaa ja infraa. Kohdistamme lisärahoitusta myös vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan sekä puolustusalan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan. Kotimaisella puolustusteollisuudella tulee olemaan merkittävä rooli sekä keskeisten asejärjestelmien ylläpidossa että uusien suorituskykyjen kehittämisessä.”

Varsinainen kehyspäätös määrärahojen ja tilausvaltuuksien kasvattamisesta tehdään osana vuosien 2026-2029 julkisen talouden suunnitelmaa.

Suomen puolustusbudjetin tämänhetkinen perustaso on päätetty ennen Venäjän keväällä 2022 aloittamia sotatoimia Ukrainassa. Vuosina 2000–2020 Suomi käytti puolustukseen alle 1,5 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Häkkänen mainitsi yhtenä puolustusmenojen kasvun investointikohteista johtamisjärjestelmät, mikä tukee pörssiyhtiö Bittiumin näkymää. Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja 40 vuoden aikana kertynyttä radioteknologian osaamistaan.

Panostukset johtamisjärjestelmiin satavat Bittiumin laariin

Inderesin analyytikko Juha Kinnunen toteaa, että hallituksen tiedotustilaisuudessa puolustusministeri Häkkänen mainitsi yhtenä monista investointikohteista johtamisjärjestelmät. Koska Bittiumin päätuotteisiin kuuluva Tactical Wireless IP Network (TAC WIN) on osa Puolustusvoimien johtamisjärjestelmää, saa yhtiön vahva näkymä jälleen lisää konkretiaa.

”On hyvä huomata, että Bittiumin TAC WIN -järjestelmiin sekä Tough SDR -ohjelmistoradioihin on jo olemassa olevia hankintasuunnitelmia. Siitä, ovatko nämä hankinnat päätöksen mukana kasvamassa tai nopeutumassa, ei ole varsinaisesti tietoa. Selvää kuitenkin on, että puolustusbudjettien asettamat rajoitteet ovat löystymässä”, Kinnunen arvioi.

BIttiumin Defense & Security -liiketoimintasegmentinliikevaihto on ollut kasvussa jo viime vuonnakin, kun vuoden viimeisellä neljänneksellä kasvoi 47,3 prosenttia edellisvuodesta ja oli 23,7 miljoonaa euroa. Liiketulos oli 6,5 miljoonaa euroa, mikä vastaa 27,5 prosenttia liikevaihdosta.

Liiketoiminta-alueen koko vuoden liikevaihto kasvoi 42,3 prosenttia edellisvuodesta 51,6 miljoonaan euroon. Liiketulos oli 8,6 miljoonaa euroa, mikä vastaa 16,7 prosenttia liikevaihdosta.

Bittiumin puolustusteollisuuden ratkaisujen tilauskanta nousussa

Bittiumin toimitusjohtaja Johan Westermarck kertoi tilinpäätöksen yhteydessä, että Defense & Security -liiketoimintasegmentin liikevaihdon kehittymiseen vaikuttivat yleinen puolustusalan kysynnän kasvu ja kasvanut tuotetoimitusten määrä. Tilauskanta parani merkittävästi edellisvuodesta.

Westermarchin mukaan Bittiumin y hteistyö Puolustusvoimien kanssa on vahvistunut ja yhtiö on solminutn kumppanuussopimuksen vuosille 2025-2036.

”Sopimuksen tavoitteena on, että kumppanuus muodostuu kokonaismaanpuolustuksen kiinteäksi osaksi, ja että sillä luodaan mekanismit normaali- ja poikkeusolojen yhteiseen suunnitteluun. Sopimus kattaa Puolustusvoimien käytössä olevat taktiset tiedonsiirtojärjestelmät ja niihin liittyvät tuotteet sekä niiden ylläpidon ja jatkokehityksen”, toimitusjohtaja totesi.

Bittium Tough SDR -radioiden sarjatoimitukset Puolustusvoimille alkoivat loppuvuonna, kun Puolustusvoimat tilasi radioita noin 25,6 miljoonalla eurolla. Tilaus liittyy vuonna 2018 solmitun hankintasopimuksen lisähankintavaraukseen.

Bittiumin strategia kasvaa kansainvälisillä puolustusmarkkinoilla on edennyt viime vuoden vuoden aikana muutoinkin hyvin.

”Taktisen viestintäjärjestelmän tuotteita toimitettiin asiakkaillemme Kroatiaan, Viroon ja Itävaltaan, ja yhteistyö uusien globaaleilla puolustusmarkkinoilla toimivien kumppaneidemme kanssa eteni hyvin”, Westermark kertoo.

Bittiumin osake on noussut tänä vuonna 15 prosentti 7,8 euroon.

Inderesin tavoitehinta yhtiön osakkeelle on 7,8 euroa vähennä-suosituksella.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
EKP Frankfurt keskuspankki

Euroalueen inflaatio jatkaa laskuaan, mikä on EKP:n korkopäätös?

Seuraava artikkeli

Ulkomaisten yritysten sijoittuminen Suomeen jo neljättä vuotta laskussa