Miksi köyhät maat ovat köyhiä?

Kesän kaukomatkalla saattaa lomalaista vastaan astella sydäntäsärkevää köyhyyttä. Taksista, hotellista tai rantaravintolasta katsottuna se ei ole käsinkosketeltavaa, mutta mieleen saattaa juolahtaa kysymys: miksi niin monet maat ovat yhä köyhiä?

Vuonna 2022 julkaistu ekonomisti Charlie Robertsonin kirja The Time Travelling Economist vastaa kysymykseen. Koulutus, sähkö ja syntyvyys selittävät yksinkertaisella tavalla, miksi kymmenet maat eivät ole pystyneet pakenemaan köyhyydestä ja mitä vaaditaan taloudellisen kasvun luomiseksi.

Robertsonin tavoitteena on luoda viitekehys poliitikoille, yrityksille ja sijoittajille. Viitekehyksen avulla poliitikot voivat määrittää oikeampia kehityskohteita, yritykset voivat arvioida investointien mielekkyyttä ja sijoittajat voivat hahmottaa milloin sijoitukset kuhunkin maahan voivat olla otollisia.

Suomen sankari on Uno Cygnaeus

Korkea lukutaito on kansakunnan vaurastumisen ja hyvinvoinnin perusedellytys. Tilastollisesti yksikään maa, jonka luku- ja kirjoitustaitoisten määrä on alle 80 prosenttia väestöstä, ei pysty luomaan valmistavaa teollisuutta, jonka osuus olisi yli viidennes bruttokansantuotteesta.

Teollistuakseen maan lukutaidon pitää yltää 70-80 prosenttiin. Muutoin tehtaille ei ole riittävästi osaavaa työvoimaa. Nigeriassa 1970-luvulla tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että kaikki yläkoulun käyneet lähtivät maaseudulta kaupunkeihin, kun taas kouluttamattomat jäivät viljelemään tiluksiaan. Siirtyminen omavaraistaloudesta teolliseen yhteiskuntaan on vaikeaa ilman koulutettua väestöä.

Robertsonin mukaan Ghana oli Koreaa rikkaampi vuonna 1960. Ghanassa luku- ja kirjoitustaitoisten määrä kasvoi 23 prosentista, vuonna 1950, 30 prosenttiin, vuonna 1970. Koreassa lukutaito kasvoi samasta lähtöpisteestä 96 prosenttiin. Yhden luvun kehitystä tarkastelemalla, voimme päätellä miksi ajamme Kialla tai Hyundailla emmekä Ghanassa valmistetuilla autoilla. 

Kasvava ja korkea lukutaito ennakoi kehitystä vuosikymmenten päähän. Robertson mainitsee “onnekkaat Venäjän imperiumin suomalaiset”. Venäjän keisarikunnassa kerran toteutetun väestönlaskennan mukaan suomalaisten ja virolaisten lukutaitoisten osuus oli yli 75 prosenttia, kun muualla Venäjällä se oli noin neljännes.

Maamme sankarina sopii siis pitää Uno Cygnaeusta, joka oli kansakoulujärjestelmän perustamisen keulahahmo vuonna 1866.

Myös Tšekin tasavallan taloudellinen nousu kommunismin jäljiltä tukee teoriaa. Vain 30 vuodessa Berliinin murtumisen jälkeen Tšekki nousi ohi Kreikan ja Portugalin. Jo 1900-luvun alkupuolella sen lukutaito oli lähes sata prosenttia, kun taas Kreikan ja Portugalin lukutaitoisten osuus oli alle puolet. Tsekkoslovakia olikin Euroopan teollistuneimpia alueita maailmansotien välissä.

Lukutaito selittää myös Kiinan ja Intian teollistumisen eroja. Kiina saavutti 70 prosentin lukutaitoisten osuuden 1990-luvulla, mutta Intialta vei vastaavaan 25 vuotta pidempään. Lukutaidon osalta Intia on nyt valmis kasvattamaan teollista tuotantoaan.

Afrikassa köyhyydestä syytetään usein siirtomaahallitsijoita. Yksi juurisyy on, ettei lukutaito kehittynyt siirtomaahallinnon alaisuudessa. Sen kehittäminen ei toki ollut siirtomaahallitsijoiden prioriteetti, mutta voi kysyä olisiko se vaihtoehtoisessa todellisuudessa ollut tuhansien eri kieltä puhuvien heimopäälliköiden tai mantereen itärannikkoa hallinneiden arabiemiirien asialistalla. Etiopiassa ja Liberiassa lukutaito oli myös hyvin matala.

Pohjois-Euroopan hyvinvoinnin ja tuottavuuden syyksi nimetään usein luterilainen työmoraali. Lukutaito nousi pohjoisessa huomattavasti aikaisemmin ja nopeammin kuin etelässä. Italian pohjoisosa tunnetaan vauraana, kun taas etelä on köyhä. Vielä 1930-luvulla lukutaito etelässä oli vain vaivoin 50 prosentin paremmalla puolella. Samoin juutalaisen yhteisön vauraus voi juontua varhaiseen lukutaitoon. Juutalainen perinne edellyttää, että teini-ikäisen on osattava lukea tooraa.

Poikkeukset vahvistavat säännön. Mailla, jotka ovat vaurastuneet matalasta lukutaidosta riippumatta, on tyypillisesti ollut arvokkaita luonnonvaroja ja pieni väestö. Tällaisia maita ovat useat Lähi-idän öljymaat ja timanteista tunnettu Botswana. Jokainen muu maa, joka koulutti vähemmän kuin neljänneksen väestöstä yläkouluun saakka vuonna 1971, oli yhä köyhä kaksikymmentä vuotta myöhemmin.

Sähköllä luodaan investointeja ja työpaikkoja

Pelkästään lukutaito ja koulutus eivät vielä riitä kansakunnan vaurastumiseen. Teollistumiseen tai korkean lisäarvon palveluihin tarvitaan edullista sähköä. Jos maalla on koulutettu kansa sekä sähköä, sen taloudella on mahdollisuus kasvaa väestönkasvua nopeammin, ja näin saavuttaa muita kehittyneempiä talouksia.

Maan sähkönkulutuksen tulee olla 300-500 kilowattituntia per asukas, jotta teollistuminen voi alkaa. Hyvänä esimerkkinä toimii Mauritius. 1980-luvun alussa maan sähkönkulutus oli pitkään 300 kilowattituntia asukasta kohden.

Vuosikymmenen loppua kohti kulutus nousi 400 kilowattituntiin ja 1990-luvun alussa kulutus oli 700 kilowattituntia. Valmistuksen osuus bruttokansantuotteesta nousi 15 prosentista 20 prosenttiin, ja lopulta 25 prosenttiin. Samanaikaisesti syntyvyys laski maassa merkittävästi.

Sähköntuotantoa pitää olla saatavilla ennen kuin yritykset tekevät tehdasinvestointeja. Siksi investoinnit esimerkiksi liikenneyhteyksiin ovat toissijaisia. Nigerian tämänhetkisen sähkönkulutuksen kattaisi kaksinkertaisesti pelkästään Yhdysvaltoihin suunnitellulla tuulivoimakapasiteetilla. Nigeriassa ei ole riittävästi sähköntuotantokapasiteettia, jotta se houkuttelisi ulkomaisia investointeja.

Robertson varoittaa, ettei sähkönjakelua tule ensimmäisenä laajentaa alueille, joissa eletään pääasiallisesti omavaraistaloudessa. Tällä asiakaskunnalla ei ole varaa sähköön ja sen hintaa pitää usein subventoida. Sähköstä voi näin tulla liian kallista sitä tarvitsevalle teollisuudelle.

Suomalaisena edullisen sähkön tärkeys on helppo ymmärtää. Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo syttyi vuonna 1882 Finlaysonin tehtaassa Tammerkosken äärellä. Edullista sähköä tarvitaan teräs- ja paperitehtaille niiden kansainvälisen kilpailukyvyn varmistamiseksi.

Korkea syntyvyys on varma reitti köyhyyteen

Koulutus ja sähköntuotanto vaativat luonnollisesti rahaa. Kansalaisilla jää rahaa säästöön, jos syntyvyys on alle kolme lasta naista kohden. Jos syntyvyys on yli kolme lasta naista kohden, lapset vievät liian suuren osan vanhempien tuloista. 

“Korkean syntyvyyden maissa on vähän pankkitilejä, alhainen tilisäästöjen suhde bruttokansantuotteeseen, korkeat reaalikorot sekä alhainen investointiaste”, Robertson listaa.

Lisäksi mailla, joissa tilivarat ovat alhaiset, on usein suuri kauppataseen alijäämä, joka johtaa valuutan heikentymiseen ja ulkomaisen luotonannon kallistumiseen.

Kun rahan lainaaminen on kallista, investoinnit ovat alhaisempia ja kasvu hitaampaa. Korkea syntyvyys johtaa näin noidankehään, joka pitää maan köyhänä. Useilla Afrikan mailla velkaantuneisuus on matala suhteessa bruttokansantuotteeseen, mutta velanhoitokulut ovat korkeat suhteessa verokertymään. Robertsonin mukaan 90 prosentilla maksukyvyttömyyteen ajautuneista maista syntyvyys oli yli kolme.

“Countries don’t grow fast because they have lots of young children. If they did, Africa would have been growing faster than Asia for 50 years already. The reality is that countries grow 3 or 4 times faster per capita when they stop having so many children.”

Robertson arvioi, että yli 200 miljoonan asukkaan Nigeriassa vain noin 50 miljoonaa tekee ansiotyötä. Väestöstä noin puolet on alaikäisiä, osa eläkkeellä ja 45 miljoonaa huolehtii keskimäärin viidestä lapsesta äitiä kohden. Jos hedelmällisyys laskee, työvoimaa vapautuu tuottavaan työhön ja ostokykyisten asiakkaiden lukumäärä kasvaa.

Kun syntyvyys laskee, tilisäästöt kasvavat ja reaalikorot laskevat. Investointeja tehdään, kun raha on edullisempaa.

Syntyvyyden merkitystä voi katsoa myös toisesta näkökulmasta. Länsimaissa ja esimerkiksi Japanissa väestön keski-ikä on korkea. Euroopassa keski-ikä on neljänkympin tietämillä. Vanhenevilla ihmisillä on vähemmän suuria kuluja ja tulot ovat kasvaneet. Näin säästöaste on korkea, mikä omalta osaltaan selittää matalaa korkotasoa.

Useissa maissa syntyvyys ei tule laskemaan vuosikymmeniin. Esimerkiksi Nigeriassa, Zambiassa ja Tansaniassa syntyvyys saavuttaa taianomaisen tason 2060-luvulla. Niiden tulevaisuus on siis todennäköisesti hyvin samanlainen kuin lähimenneisyys – tai väestönkasvun takia jopa kehnompi. 

Länsimaita ja länsiyrityksiä usein syytetään kehittyvien maiden raaka-aineiden riistämisestä. Vaikka väitteessä olisikin jotain perää, juurisyy ongelmalle voi piillä korkeassa syntyvyydessä. Kun rahaa ei jää säästöjen kautta pankkijärjestelmään, investoinnit raaka-aineiden jatkojalostamiseen jäävät paikallisesti tekemättä. 

Vaikka raaka-ainerikkaudet jäisivät näihin maihin kokonaisuudessaan, korkean väkiluvun takia varallisuuden kasvulla ei olisi merkittävää vaikutusta henkilöä kohden. Esimerkiksi Kongon demokraattisen tasavallan kupariviennin arvo oli puoli dollaria henkilöä kohden päivässä vuonna 2018.

Onko köyhillä mailla toivoa?

Maailmanpankin analyysin mukaan 22 köyhimmässä maassa 60 prosentilla väestöstä ei ole sähköä ja 80 prosentilla ei ole kunnollista vesihuoltoa. Vuoden 1987 köyhistä maista vain Kiina, Indonesia ja Guyana ovat nousseet köyhimpien joukosta parempiosaisten joukkoon. Maailmanpankki arvelee pysyvän köyhyyden syiksi historiallisia taustoja, poliittista epävakautta ja maantiedettä.

Ellei köyhissä maissa tehdä oikeita poliittisia päätöksiä, eriytyminen köyhien ja rikkaiden maiden välillä jatkuu, Robertson varoittaa.

Konsulttiyhtiö McKinseyn tämän vuoden tammikuussa julkaistun raportin mukaan syntyvyys Saharan eteläpuolisessa Afrikassa syntyvyys on 4,4:ään. Aasiassa ja Etelä-Amerikassa syntyvyys on kasvun mahdollistamissa lukemissa. Alemman syntyvyyden edellytyksenä on matalampi lapsikuolleisuus. Tänä päivänä lapsikuolleisuuden syyt ovat selvillä. Sitä voidaan alentaa tehokkaasti koulutuksella, perhesuunnittelulla ja terveydenhuollolla. 

Robertson kritisoi Kiinaa mittavia investointeja moniin Afrikan maihin. Ne ovat pääasiassa suuntautuneet liikenneinfrastruktuuriin, kun sähköntuotanto olisi ollut paljon merkityksellisempi kohde. Esimerkiksi Kiinan rakentamat rautatiet Keniaan ja Etiopiaan eivät ole olleet kannattavia investointeja. Tehtaita ei ole ilmaantunut rautateiden varrelle. Teollistuminen onkin tyypillisesti alkanut rannikkoalueilta, kuten Kiinassa. Etiopialla ei ole rannikkoa ja Kenian taloudellinen keskus on sisämaassa sijaitseva Nairobi.

Korruptio on usein köyhien maiden suuri vitsaus. Robertson osoittaa usein esimerkein, kuinka esimerkiksi Yhdysvallat ja Iso-Britannia olivat korruptoituneita ennen kuin niistä tuli rikkaita. Korruptio on luonnollisesti vahingollista ja poliitikoilta lyhytnäköistä toimintaa. Korruption vähentyminen edellyttää kuitenkin kasvavaa keskiluokkaa, joka ei tarvitse lahjuksia ja äänestää valtaan rehellisempiä ihmisiä.

Yksi korruption monista ongelmista on pääomapako. Laittomasti saadut rahat investoidaan ulkomaille. Dokumentti Follow the money: Why the world’s poorest countries stay poor?  osoittaa Kenian, Azerbaijanin sekä Pakistanin esimerkeillä, kuinka eri maiden poliittiset johtajat ovat tunneloineet johtamiensa maiden varoja itselleen ja sitten piiloon ulkomaille. Dokumentin useat haastateltavat syyttävät länsimaita siitä, ettei instituutiot lännessä tee riittävästi anastettujen varojen palauttamiseksi.

Robertson esittää mielenkiintoisen näkökulman kehitysapuun ja maastamuuttoon. Kehitysapu kohdistuu usein köyhimpiin maihin ja sitä perustellaan usein maastamuuton vähentämisellä. Köyhien maiden vanhemmilla ei ole usein varaa lähettää lapsiaan tai nuorilla aikuisilla ei ole varaa lähteä ulkomaille paremman elämän perässä. Maastamuutto nousee suurimmilleen, vasta kun maan bruttokansantuote asukasta kohden yltää 5000 dollariin. 

Robertson povaa, että seuraavien 10-15 vuoden aikana myönteisiä yllätyksiä voi kuulua Egyptistä, Ghanasta, Keniasta ja Pakistanista. Ghanassa ja Itä-Afrikassa lukutaito on yltänyt tasolle, jossa laajempaa teollistumista voidaan odottaa 2030-luvulla, Robertson kirjoittaa. Sähköntuotanto on kuitenkin yhä ongelma perusteollisuuden houkuttelemiseksi. Esimerkiksi Intian, Vietnamin ja Filippiinien tulisi jatkaa hyvää kehitystään.

Lue myös: Keskimääräinen amerikkalainen on miljonääri