Kelan tuet uhkaavat loppua tuhansilta opiskelijoilta

Noin 21 000 opiskelijaa on saanut Kelalta pyynnön selvittää, miksi opinnot eivät ole edenneet.
opiskelija korkeakouluopinnot opiskelija opinnot talous opiskelija korkeakouluopinnot opiskelija opinnot talous

Kela kertoo tiedotteessaan, että se seuraa vuosittain, etenevätkö toisen asteen ja korkeakoulujen opiskelijat opinnoissaan riittävästi. Opiskelijan täytyy edetä opinnoissaan riittävästi, jotta Kela voi maksaa opintotukea ja asumislisää.

Kela on lähettänyt selvityspyynnön noin 6 000 toisen asteen opiskelijalle ja noin 15 200 korkeakouluopiskelijalle, joiden opinnot eivät ole edistyneet riittävästi lukuvuonna 2024–2025.

Viime lukuvuonna opintotuen saajia oli yhteensä noin 284 000 eli vain noin 7,5 prosenttia opiskelijoista saa selvityspyynnön.

­”On ymmärrettävää, että opinnot eivät aina suju ja etene suunnitellulla tahdilla. Jos opiskelija saa selvityspyynnön, siihen kannattaa vastata ja vastauksessa kertoa syistä, jotka ovat vaikuttaneet opintojen hidastumiseen”, kertoo Kelan opintotukiryhmän juristi Linda Reinikainen.

Reinikaisen mukaan opiskelijat edistyvät opinnoissaan pääsääntöisesti hyvin.

Opinnot ovat edistyneet riittävästi, jos korkeakouluopiskelija on suorittanut keskimäärin vähintään viisi opintopistettä tukikuukautta kohti ja lisäksi lukuvuoden aikana vähintään 20 opintopistettä. Toisen asteen osalta riittävä opintojen edistymisen raja on 20 opinto- tai osaamispistettä lukuvuodessa.

Miten toimia, jos selvityspyyntö tulee?

Jos opiskelija on saanut selvityspyynnön, hänen kannattaa tarkistaa ensin, ovatko kaikki opintosuoritukset kirjattuna opintorekisteriin. Jos opintorekisteristä puuttuu tietoja, opiskelijan kannattaa pyytää oppilaitosta merkitsemään puuttuva suoritus rekisteriin ja kertoa siitä vastauksessaan Kelalle.

Puuttuvien opintosuoritusten lisäksi opinnot ovat voineet hidastua myös muista hyväksyttävistä syistä. Tällaisia hyväksyttäviä syitä voivat olla esimerkiksi oma tai läheisen henkilön sairaus, muu vaikea elämäntilanne tai erityisen laajan opintokokonaisuuden tekeminen. Tällaisessa tapauksessa opiskelijan kannattaa kertoa tilanteestaan vastauksessaan.

Toisen asteen opiskelijoiden pitää vastata selvityspyyntöön viimeistään 3.10.2025 ja korkeakouluopiskelijoiden viimeistään 25.10.2025. Vastauksen voi lähettää OmaKelan kautta.

Seuraavilla ohjeilla vastaat selvityspyyntöön kätevästi.

  1. Tarkista, onko kaikki opintosuorituksesi kirjattu opintorekisteriin. Jos opintorekisteristä puuttuu tietoja, pyydä oppilaitosta merkitsemään puuttuvat suoritukset opintorekisteriin.
  2. Jos opintosi ovat hidastuneet hyväksyttävästä syystä, voit edelleen saada opintotukea. Hyväksyttävä syy opintojen hidastumiselle voi olla esimerkiksi oma tai läheisen henkilön sairaus, muu vaikea elämäntilanne tai kesken oleva, erityisen laaja opintokokonaisuus. Muistathan, että opiskelijana voit myös jäädä sairauslomalle opinnoista.
  3. Vastaa selvityspyyntöön OmaKelassa. Jos opintorekisteristä puuttuu suorituksia tai sinulla on kesken laaja opintokokonaisuus, kerro siitä vastauksessasi. Jos elämäntilanteesi on vaikuttanut opintoihisi, kerro siitä vastauksessasi. Kerro myös, vaikuttaako tilanne opintoihisi edelleen. Toinen vaihtoehto on, että täytät ja tulostat paperisen vastauslomakkeen. Lomakkeet ja lisätietoa vastaamisesta löydät täältä.

Selvityspyyntöön vastaamatta jättäminen voi käydä rankasti kukkaron päälle

Jos opiskelija ei vastaa selvityspyyntöön tai hänen esittämäänsä syytä ei voida hyväksyä, Kela lakkauttaa opiskelijan opintotuen ja asumislisän ensi vuoden alusta alkaen.

Reinikainen muistuttaa, että opiskelijoiden asumisen tuet muuttuivat elokuussa 2025, joten nykyään opintojen edistyminen vaikuttaa myös opiskelijan asumisen tukeen.

”Tänä vuonna selvityspyyntöön vastaaminen on entistäkin tärkeämpää, sillä vastaamatta jättäminen tai hyväksyttävien syiden puuttuminen voi johtaa opintotuen ja asumislisän lakkauttamiseen. Opiskelijan kannattaa siis vastata selvityspyyntöön mahdollisimman pian, jotta vastaus ei unohdu ja opiskelija ei menetä tukiaan ensi vuoden alussa.”

Jos opintotuki ja asumislisä joudutaan lakkauttamaan, tukea voi kuitenkin hakea uudelleen, kun opinnot ovat edistyneet riittävästi.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *