Suomessa kuluttajahintojen nousuvauhti hidastui hieman joulukuussa 3,5 prosenttiin vuositasolla. Handelsbankenin mukaan inflaation kiihtymisen päälähteenä on asumisen ja liikenteen hintojen kallistuminen.
Asumisen kustannukset nousevat jatkossakin, pankki ennustaa tuoreessa talousennusteessaan.
”Odotamme etenkin omistusasumiseen liittyvien hintojen nousevan vuositasolla mitattuna voimakkaasti myös talvikuukausien aikana. Asumisen hintoja nostavat edelleen erityisesti peruskorjauksien, uuden asunnon hankinnan ja sähkön hinnan kallistuminen”, pankki toteaa.
Asumiseen liittyvien hintojen nousu heijastuu tietenkin myös kokonaisinflaatioon, koska asumisen osuus koko kuluttajahintainflaatiosta oli Handelsbankenin mukaan vuonna 2021 varsin iso, lähes 27 prosenttia.
Inflaatiota kiihdyttävät myös liikenteen hintojen nousu sekä ruoan sekä alkoholin ja tupakan hintojen tuntuvampi kallistuminen. Sähkön hinnan nousu voi välillisesti johtaa nousupaineisiin myös monien muiden hyödyke-erien hinnoissa, Handelsbanken arvioi.
Handelsbanken nostaa Suomen vuoden 2022 inflaatioennusteen 2,6 prosenttiin. Inflaatio on pankin mukaan korkeimmillaan vuoden alussa, mutta hintojen nousuvauhti hidastuu selvemmin vuoden toisella puoliskolla.
Odotamme inflaation hidastuvan vuoden 2022 aikana, kun energiahintojen kokonaisinflaatiota nostava vaikutus vähitellen vaimenee.
— Janne Ronkanen (@RonkanenJanne) January 26, 2022
Silti inflaatio pysyy Suomessa verraten nopeana ja vuosikeskiarvo yltää 2,6 %:iin, eli viime vuoden 2,2 %:a korkeammalle. V. 2023-24 inflaatio 1,8 %. pic.twitter.com/xHNSGkskSY
Vuonna 2023 pankki odottaa inflaation hidastuvan keskimäärin 1,8 prosenttiin. Tuolloin monien väliaikaisesti inflaatiota kiihdyttävien tekijöiden, kuten energiahintojen ja pandemiasta toipumisen, pohjavaikutukset vaimenevat.
Vuodelle 2024 pankki ennustaa 1,8 prosentin inflaatiota.
Rapakon takana inflaatiopaineet näyttävät voimakkaammilta kuin kotikonnuilla.
USA:n inflaatio on yllättänyt odotettua nopeammalla kiihtymisellään, Handelsbanken toteaa. Siten pankki nostaa inflaatioennustettaan kuluvalle vuodelle selvästi, 2,5 prosentista 3,6 prosenttiin.
Pankki uskoo kuitenkin, että Yhdysvaltojen inflaatio hidastuu vuonna 2023 kohti keskuspankki Fedin kahden prosentin tavoitetta.
Handelsbanken ennustaa, että Fed on siirtynyt ”riskienhallintamoodiin” ja painottaa työllisyystavoitteen sijaan enemmän inflaatiotavoitettaan, koska korkea inflaatio nähdään uhkana myös täystyöllisyydelle.
Sijoittajien kannalta oleellista on se, kuinka USA:n inflaatio vaikuttaa korkoihin. Handelsbanken näkee edessä korkojen nousua.
”Odotamme Fedin nostavan korkoaan kolme kertaa vuonna 2022, ensimmäisellä, toisella ja kolmannella neljänneksellä. Kaikkiaan odotamme keskuspankin nostavan ohjauskorkoa kuusi kertaa ennustejaksollamme 2022–2024”, pankki toteaa.



