
Yhdysvaltain talous on ollut jo pitkään vankassa noususuhdanteessa, jonka ansioista työttömyysaste on ollut hyvin alhainen. Haasteitakin on, erityisesti korkeana pysytellyt inflaatio ja erityisesti liittovaltion kiihtyvä velkaantuminen.
Perjantaina julkistetut huikeat työllisyystiedot osoittavat, että Yhdysvaltojen työmarkkinat eivät osoita minkäänlaisia taantuman merkkejä.
Tammikuussa maailman suurimmassa taloudessa syntyi peräti 353 000 maatalouden ulkopuolista työpaikkaa, ilmenee perjantaina julkaistusta työllisyysviranomaisten uudesta tiedosta. Lukema on selvästi ekonomistien odottamaa 185 000 työpaikkaa enemmän
Työmarkkinoiden yllättävä vahvuus on ollut mannaa myös amerikkalaisten palkkakehitykselle.
Palkat nousivat 0,6 prosenttia kuukausitasolla ja 4,5 prosenttia viime vuoteen verrattuna, kun ekonomistit olivat odottaneet palkkojen nousevan 0,3 prosenttia viime kuussa ja 4,1 prosenttia viime vuonna.
Trumpin väite: markkinat ennakoivat hänen paluutaan
Makrotalouden noususuhdanne on heijastunut myös Yhdysvaltojen osakemarkkinoille. S&P 500 -osakeindeksi on noussut vuodessa lähes 20 prosenttia ja viidessä vuodessa jo 83 prosenttia. Tosin osakemarkkinoiden noususuuntaa tuskin selittää yksistään Yhdysvaltojen vireä talous, vaan taustalla on esimerkiksi tekoälybuumi, joka on nostanut teknojättien osakkeiden markkina-arvoja uusiin ennätyksiin.

Huomattavan hyvät talousuutiset ovat sotkeneet republikaanien presidenttiehdokkaaksi mitä todennäköisimmin nousevalle entiselle presidentti Donald Trumpille, joka on kampanjassaan yrittänyt maalata istuvan demokraattipresidentti Joe Bidenin talouspolitiikan katastrofiksi.
Nyt republikaanipuolueen kärkiehdokas joutuu etsimään uusia tapoja hyökätä nykyhallinnon talouspolitiikkaa vastaan.
Donald Trump on vastannut heittämällä esiin joukon vasta-argumentteja, joissa vähätellään Bidenin roolia talouden noususuhdanteessa. Lisäksi entinen presidentti yritti ottaa kunnian osakemarkkinoiden noususta presidentti Joe Bidenin aikana.
Entinen presidentti myönsi maanantaina, että osakemarkkinat ovat olleet nousussa Bidenin aikana – mutta Trump yritti silti ottaa siitä kunnian.
Entisen presidentin mukaan osakemarkkinoilla menee hyvin, koska sijoittajat luottavat siihen, että hänet valitaan uudelleen vuonna 2024.
”NÄMÄ OVAT TRUMPIN OSAKEMARKKINAT, KOSKA MINUN KANNATUSLUKUNI BIDENIA OVAT NIIN HYVÄT. SIKSI SIJOITTAJAT ENNUSTAVAT MINUN VOITTAVAN JA SE AJAA MARKKINAT YLÖS”, Trump kirjoitti isoilla kirjaimilla perustamassaan Truth Social -viestipalvelussa viime maanantaina.
Trump ei maininnut mitään todisteita sen väitteensä tueksi, että sijoittajat suosivat nyt osakemarkkinoita ennakoiden, että republikaanien ex-presidentti voittaa demokraattien istuvan presidentin lähes 10 kuukauden päässä olevissa vaaleissa.
Trumpin tiedottaja ei vastannut, kun häneltä kysyttiin, voiko hän antaa lähteitä Trumpin väitteen tueksi.
Jos asiat ovat niin huonosti, miten osakemarkkinat voivat olla hyvässä nousussa, Fox Business -kanavan juontaja Maria Bartiromo kysyi Trumpin haastattelussa.
”Koska he uskovat, että minut valitaan”, Donald Trump vastasi.
”Jos katsot Iowaa, jos katsot New Hampshirea. Pörssi on ollut hulluna siitä lähtien. Ja ja kauan ennen sitä, kun minä kun ilmoitin olevani ehdolla, otin johtoaseman aikaisin”, Trump jatkoi.
Donald Trump pelottelee jälleen kurssiromahduksella
Ennen vuoden 2020 vaaleja Trump väitti osakemarkkinoiden romahtavan, jos Biden astuisi virkaan. Aiemmin tässä kuussa Trump esitti lähes saman väitteen vuoden 2024 vaaleista.
”Uskon, että tulee romahdus, jos en voita”, Trump sanoi 10. tammikuuta Fox Newsin Town Hall -tilaisuudessa.
Vaikka istuvalla presidentillä ja hänen talouspolitiikallaan saattaakin olla jonkinlainen vaikutus osakemarkkinoiden kehitykseen, lienee totuus osakemarkkinoiden trendeistä hieman monimutkaisempi. Osakeindeksejä liikuttelevat monet seikat ja esimerkiksi keskuspankin rahapolitiikalla on ollut viime vuosina iso merkitys.
Rahapolitiikkaan presidentin hallinto – olipa istuva presidentti kuka tahansa – ei voi Yhdysvalloissa vaikuttaa.
Lisäksi varsinkin viime kuukausina tekoälybuumi on nostanut amerikkalaisten teknojättien markkina-arvot uusiin ennätyksiin. Näiden isoimpien yhtiöiden painoarvo amerikkalaisissa osakeindekseissä on noussut historiallisen suureksi. On vaikea nähdä tässäkään kehityksessä Yhdysvaltojen presidentillä ja hänen hallinnollaan kovin merkittävää roolia.



